Lapsuustarinoita

Löysin tälläsen hauskan tarinointi jutun eräästä blogista kun tänään surffailin. Oli pakko kirjoittaa itsekin ja muistella vanhoja. Eli;
Säännöt:

- Tässä on lueteltu 15 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.
- Jos juuri siitä sanasta ei tule mieleen mitään, niin kerro jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta.
- Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen paljon juttuja.
- Lopuksi: keksi luetteloon yksi sana lisää ja muistele siihenkin sanaan liittyviä lapsuuden tapahtumia.

1. kampa. Mustikkapolulla asui naapurissa Lepiköt. En muista kuka niistä sisaruksista, oli lukiossa ja sillä oli sellainen aamukampa. Siis mistä aina otettiin yksi piikki pois, kun yksi päivä oli kulunut. Minusta se oli tosi hauskaa aina käydä katsomassa montako piikkiä oli vielä tallella.

2. Lintu Tästä tulee vain mieleen linnut elokuva. Pienenä se oli kauhean pelottava.

3. Meri Tästä tulee niin paljon mieleen muistoja ettei tiedä mistä aloittaa. Lapsuuden melkein asuin saaressa ja merellä. Meillä oli tapana mennä aina koko suku saareen juhannukseksi ja viikonlopuiksi yleensäkin. Meillä oli sellainen pieni pulpettivene millä aina painettiin menemään. Suuressa mustassa meillä oli ihana mökki vuokralla, minne sai aina ottaa kavereita mukaan. Sitten kun äiti seurusteli Hennan ja Minnan isän kanssa, oltiin aina sillä porukalla lähisaaristossa. Nukuttiin Hennan kanssa Jarmon veneen keulassa missä haisi ihan kamalasti löpö. Varmaan itsekin haistiin samalle. Nyt “aikuisena” on kivaa kun on käytössä oma vene millä saa mennä saareen kun itse haluaa. Ja jos joskus saa lapsia, vien ne takuuvarmasti usein merelle ja saaristoon.

4. Kitara Kukaan ei soittanut meillä mitään instrumentteja. Sitten kun Kirsi tuli kuvioihin, innostuin pianon soitosta. Mikä lopahti siihen kun en jaksanut keskittyä opiskeluun.

5. Kello Mammalla ja papalla oli sellainen kello seinällä mistä näki ilmanpaineet(??) ja kosteuden. Ihmettelin aina että miten se kello voi sen tietää. Nyt se kello on iskällä.

6. Oksentaminen Minulla oli pienenä läppävika kurkussa. Sen johdosta mikään ruoka ei pysynyt sisällä. Jouduin sen takia olemaan sairaalassa. Äiti toi Eeppo-nuken ja pupu tupuna kirjoja viihdykkeeksi. Muistan sen ihan selvästi. En joutunu olemaan siellä kun pari päivää. Sen jälkeen ei hirveästi ole oksennustaudit usein vaivanneet. Ehkä kerran 10 vuodessa..

7. Mummo Minulla ei ole mummoa. On vain ollut Mamma ja Mummi. Edesmennyt mamma oli leppoisa tapaus. opetti perkaamaan silakat oikein ja autoin aina sitä siivoamaan. Mammalla oli paha ruusu jaloissa, mikä aina silloin tällöin äityi pahaksi. Silloin piti auttaa haavojen puhdistuksessa ja siteiden laitossa. Kamalaa. Mummi on vielä elossa. Mummi poltti aina kovasti tupakkaa ja on  kova puhumaan. Oikea juorujen äiti. Tietää kaikista kaiken, vaikka ikää on jo 81.

8. Kirja En hirveästi lukenut kirjoja. Lapsuudessa marjarinteessä oli vielä kirjasto ja sieltä käytiin aina lainaamassa hirveät määrät opuksia. Viisikot tuli ainakin luettua. Se minua aina harmittaa kun minusta ei ole sitä vauvakirjaa. Sitä, mihin äiti tai iskä olisi kirjoittanut ensimmäiset askeleet, sanat ym…

9. pipo Poitsilan ala-asteella oli pipopakko. Muistan miten pitkin hampain aina oli pakko pipo laittaa päähän. Oltiin niin kauhean isoja. Sitten kun pannat tuli muotiin, oli niin hienoa käyttää sellaista, eikä kapista pipoa. Varmasti jonkun toisen piposta ne täitkin minun tukkaani tarrasivat.

10. Matematiikka En ollut siinä kovin hyvä. Ylä-asteella matikka oli joskus tosi kivaa, kun tajusi jonkun vaikean laskun. Hei, mähän osaan tän. Antakaa tulla lisää.

11. Metsä Metsässä leikittiin aina syksyisin lamppupiiloa, koko Etelä-Poitsilan kakarat. Ja meitä oli paljon ja se oli kivaa. Iskän kanssa käytiin sienimetsässä.

12. Ukkonen Sitä en ole koskaan pelännyt. Neljännestä kerroksesta  näkyi hienosti mistä päin ukkonen nousee ja lyökö salama lähelle. Olin kateellinen Jonille kun se uskalsi mennä talon katolle ukkosta seuraamaan.

13. Hiukset Minulla oli pitkät vaaleat hiukset. Parturissa äiti aina käski leikata kauhean etutukan, joka alkaa korvien päältä. Minulla oli siis takatukka.

14. sisko/veli Jonin kanssa riideltiin kauheasti. Maljakot ja kaukosäätimet koki kovia. Sitten soitin äitille töihin, että joni kiusaa. Äiti rähjäsi puhelimen toisessa päässä. Ja joni oli tyytyväinen. Oltiin aina paljon kahdestaan kun äiti oli vuorotöissä.

15. Ikkuna Heitin ala-asteella Jonia kohti sen omalla maiharilla. Joni väisti ja kenkä rikkoi ikkunan. Ekaksi juoksimme karkuun mutta omantunnon tuskat pakottivat kertomaan rehtorille. Ikkuna maksoi vissiin 60 markkaa.

Mustikka. Olen muistellut viime aikoina kaikkia typeryyksiä mitä Miian kanssa tehtiin. Kerran menimme mustaan korpeen vakoilemaan poikia. Vaihdoimme takit nurinpäin ja sotkimme naamat mustikalla ( eikä kukaan tunnistanut ;) ). Mitäköhän äiti on sanonut kun tulin kotiin naama ihan mustikassa. Siitä ei ole muistikuvaa.

1 Kommentti »

  1. emmi

    16. Helmikuuta 2008 @ 17.28 · Muokkaa

    15,14 ja 6 ! hahahahahahahahahahaha!: D

RSS feed tämän artikkelin kommentteihin · URL jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |