Uudet ovet
Ompa ollut työtäyteinen vkonloppu. Lauantaina aikaisin aamulla Isä Etholen saapui meille, auttamaan isossa urakassa. Meinaan ulko-ovien vaihtamisessa. Ja avuksi olimme pyytäneet iskän timpuri veljen, Heikin. Heikki saapui vähän myöhemmin, koska oli viettänyt poikien kanssa railakasta iltaa. Minä luulin että koko projekektissa menisi koko päivä, mutta eihän siinä mennyt kun neljä tuntia. Uretaania meni kolme putkiloa, ja nyt on joka paikka tahroissa. On se sitten kivaa tavaraa. Vielä jäi tekemättä viimeistely hommat, listoitus siis. On se nyt kiva kun on ovissa kahvat, mitä painamalla ovet aukeaa. Enää ei tarvitse aina ulkona olla avain mukana, jos vaikka ovi paukahtaakin takana lukkoon.
Sunnuntai oli taas sellainen hullun myllyn päivä. Aamulla ensimmäisiksi saapuivat Onni ja Veikka. Heti perään Kirsi ja Emmi. Seuraavaksi pyörälenkin meille heitti Henna. Aamupäivä menikin sitten vieraiden kanssa seurusteluksi. Myös Annu ja pojat saapuivat kiekkotreeneistä piipahdukselle. Pääsin jossain välissä uloskin haravoimaan, mikä on ihan tyhmää hommaa koska osa puissa olevista lehdistä on vielä ihan vihreitä. Olohuoneen isot ikkunatkin kerkesin pestä kaikessa hulinassa.
Illalla meille sitten saapui meidän koiratukihenkilö Miia. Miialta kysellään neuvoja kun itse ei oikein olla varmoja. Onneksi Miia uskalsi luvata että saan jouluksi jo matot lattialle. Silloin toivottavasti Telma on sisäsiisti. Miia villitsi Telmaa niin kovasti että heti Miian lähdettyä Telmalta lähti taju pois.