Tiistaina Tammikuun 30. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Lapin Lääninhallitus määräsi tammikuussa Keminmaan kunnanhallituksen toimittamaan tiedot peruskoulun rehtorien ja opettajien lomautuksista. Se vaati ukaasissaan suunnitelmat mahdollisten lomautusten aikaisista opetusjärjestelyistä. Olen pohtinut tuota Lääninhallituksen etupainotteista kontrollia. Se oli poikkeuksellisen. Näytti että se oli opettajien etua vaaliva, koska Lääninhallitus halusi ennakollista kantaa myös toiminnallisiin ja työjärjestelyihin.
Olisi ollut paremmin harkittua että Lääninhallitus olisi pysynyt roolissaan ja keskittynyt huolehtimaan lakisääteisestä lasten perusopetuksen toteutumisesta. Lääninhallituksen olisi pitänyt välttää työjärjestelyjen arviointia, koska kunnassa tiedetään paremmin missä resurssit ovat tiukimmilla. Perusopetuksen sen enempää muidenkaan perusoikeuksien toteuttamisessa ei saa tinkiä. Työjärjestelyt ovat kuitenkin kunnallisen itsehallinnon (Perustuslaki 121§) nojalla kunnan itsensä harkittavissa oleva asia. En pidä uskottavana että Lääninhallitus olisi yhtä aktiivinen jos, jokin Lapin kunta päättäisi lomauttaa vaikkapa hoitohenkilöstönsä. Lääninhallitukset eivät ole aktiivisesti ja ennakollisesti puuttuneet esimerkiksi vanhustenhoidon työjärjestelyihin vaikka lainsäädäntö senkin mahdollistaisi.
Mikä mahtaa olla tässä asiassa viimeinen totuus. Minusta ainakin näyttää että opettajien ammattijärjestö (OAJ) on huolehtinut eduistaan lasten oikeuksia kilpenä käyttäen. Ja siihen koukkuun Lääninhallitus tarttui. Lääninhallitus tukee ratkaisullaan opettajien etuoikeutettua asemaa kuntatalouden kriisissä. Yksittäisissä opettajissa on solidaarisuutta muita kunnan työntekijöitä kohtaan, eikä kritiikkini kohdistu taatusti kehenkään opettajaan yksilönä.
Työjärjestelyjen arvioinnin sijaan Lääninhallituksen olisi pitänyt jyristä tiukka kannanotto valtioneuvostolle. Lapin kuntatalous on kerrassaan kurjassa tilassa, konkurssikunnossa. Kuntien palvelut kurjistuvat yhtä lailla opetuksessa kuin sosiaali- ja terveysalalla. Varallisuusveron lahjoittaminen rikkaalle eliitille näkyy nyt kuntataloudessa - 130 miljoonan euron summalle olisi ollut tähdellisempää käyttöä.
Jari Kotimäki
Kategoriassa | Ei kommentteja »
Maanantaina Tammikuun 29. 2007 klo @ Jari Kotimäki
OECD:n uunituore tutkimus kertoo, että Suomen lisäksi terveydenhuolto suosii yhtä paljon hyvätuloisia vain Yhdysvalloissa ja Portugalissa.
Kunnallisten terveyskeskusten mahdollisuudet palvella potilaitaan ovat heikentyneet juuri Vanhasen-Heinäluoman hallituskautena
Tutkijat ovat arvanneet, , että Suomi on pikkuisen hyvätuloisia suosiva, mutta yllätys oli heillekin että olemme Portugalin ja USAn kanssa kaikkein huonoimassa tilanteessa.
Stakesin tutkimusraportin mukaan kuilu perusoikeuksien ja arkitodellisuuden välillä syvenee, jos kaikille kansalaisille tarkoitettujen terveyskeskusten kyky palvella asiakkaitaan mm. lääkäripulan takia jatkuvasti heikkenee
Tutkijat kertovat, että esimerkiksi sairaalalähetteistä yhä suurempi osa kirjoitetaan nykyään muualla kuin terveyskeskuksissa.
Jos terveyskeskusten kyky palvella edelleen heikkenee, niin meillä on riski siitä, että oikeudenmukaisuuden ongelmat edelleen kasvavat, että köyhät tai pienituloisimmat eivät jatkossakaan saa tarvitsemiaan palveluja, ja se on tilanne, joka on vastoin ihan perustuslain kirjainta ja henkeä, kertoo tutkimusraportti.
Missä luuraa ministeri Liisa Hyssälä ! Hän on poliittisessa vastuussa siitä, että tänään “kilpailemme” USA:n ja Portugalin kanssa siitä, kenellä on heikoimmat julkiset terveyspalvelut
Kategoriassa | 2 Kommenttia »
Sunnuntaina Tammikuun 28. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Sunnuntaina 28.1.2007 Olipa upea kierros. Tämä Lappi on upea maa. Koetanpa kertoa ajatuksistani. Korhosen Martti, puheenjohtajamme oli kirittämässä meitä vasemmistoliiton ehdokkaita vaaleissa. Siis mukaan kierrokselle. Aamuvarhain hämärässä starttasin autoni Ajelin Puolakan Karin luokse Sahanperälle. Hän lähti kaverikseni matkalle joka tulisi kestämään kellon ympäri ja ollen pituudeltaan liki 500 kilometriä.
Pellossa ensimmäinen pysäkki. Olin sopinut omia ”siviiliasioita” hoidettavaksi Pellossa. Kylä oli vielä hiljainen sunnuntaiaamuna. Herättelin puhelimella kaverin jonka kanssa tapaaminen. Vilkaisimme samalla autotallissa olevaa rautapyöräistä traktoria. Ei ihan uusi. Merkki oli Case ja vuosimalli 1928. Ei ollut kromia, pinnassa kiilsi ihan tavallinen öljy, jolla ruoste pidettiin loitolla. Vähän tehtiin vaalityötä. Mutta ei kaveri lähtenyt Kolariin kuuntelemaan puheenjohtaja Martin puhetta.
Kolarissa eksyttiin. Ihan totta. Kontisen Reijo opasti puhelimella perille. Sanoi vielä että näin se käy kun kaupunkilaiset maalle tulee. Mutta niinpä sitä vaan hotelli löydettiin. Paikalla oli väkeä sopivasti. Ääni kuului ilman mikrofonia. Ja kerrankin pääsi kunnanjohtaja ministeriä kehumaan. Siis minä entinen Utsjoen kunnanjohtaja pääsin kertomaan entiselle kuntaministeri Martille ajatuksiani. Kun Martti oli kuntaministeri, oli Utsjoen kohtelu hyvää. Ei pelkkää puhetta ja työryhmien asettamista toisensa perään. Vaan vastuullista toimintaa jotta Utsjoki sai järjestettyä palvelut kuntalaisille. Sanoinkin että Marttia saa ”syyttää” siitä että olen vasemmistoliittolainen.
Ja sitten Ylläksen kautta Kittilään. Komeaa katsottavaa. Tunturit upeita. Metsää paljon. Taatusti hakattavaksi asti kunhan ei arkoja alueita parturoida. Siihen ystäväni soitti Rovaniemeltä että metsätyöt kuuluvat Lappiin. Totta. Sanoin että köpelösti käy jos puheet valtionmaiden rauhoittamisesta Napapiirin yläpuolella yltyvät. Siinä menee työ monelta. Niin metsurilta, moton kuskilta kuin suurelta joukolta tehtaiden työntekijöitä. Perille päästiin. Taas nisua ja pullaa. Väliin puhetta tarkkakuuloisille Kittilän kuulijoille. Hyvin veti Taskilan Mauri puheenjohtajan hommansa.
Sitten kiireellä Sodankylään. Siellä kunnanviraston aula täynnä tuttuja. Äänestäjiä? Siltä se täälläkin tuntui. Kerroin että seisoin samalla paikalla kymmentä vuotta aiemmin kun tulin Sodankylän kuntaan työhön. Muistivat minut. Ja minä työni. Osani on siihen minullakin että johtamani Astropolis yhtiö sai Ilmatieteen laitoksen tutkan rakennettua Luoston huipulle. Ja nimet haettiin Helsingistä asti että saatiin Geofysiikan observatorion ja Ilmatieteenlaitoksen yhteisen päärakennuksen suunnittelu käyntiin. Siellä se nyt seisoo. Oli muuten hyvät nisut. Mutta piti ruveta jo ”teepojaksi” kun alkoi kahvikiintiö olla täysi.
Ilta hämärtyi kun kierros jatkui Rovaniemelle. Kari ajoi. Ja minä puhuin. Väliin Karille ja väliin äänestäjille puhelimessa. Lupasin että selvittelen erästä epäoikeudenmukaisuutta verotuksessa. On onnetonta että perillinen joutuu maksamaan verot perinnöstä vaikka leskelle kuuluva asumisoikeuden vuoksi hallinnan saanti voi kestää vuosikymmeniä. Sanoin että luepa mitä minulla vaaliohjelmassa. Kerroin että mielestäni olisi oikeudenmukaista luoda asuntovähennys perintöverotukseen.
Päästiin Rovaniemelle. Vaalipuheet jatkuivat. Sitä ennen kaffeeta ja pullaa. Oli hyvä Lapinkierros. Sai sanoa. Ja sai kuulla mitä Lapin ihmisillä mielessä
Kategoriassa | Ei kommentteja »
Keskiviikkona Tammikuun 24. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu huoli heikompiosaisista. Hyvinvointivaltioon kuuluu vastuu niistä ihmisistä jotka sairauden tai vanhuuden vuoksi ovat turvaa vailla. Kehittyvän terveydenhuollon aikaa on takana lähes 150 vuotta. Juuri terveyspalveluista sekä kouluopetuksesta kuntien rooli alkoi vahvistumaan. Kuntien päättäjillä on aina ollut tahtoa – valtiovalta on puolestaan ohjannut verovaroja palvelujen järjestämiseen. Ja hoitohenkilöstö on hankkinut ns. hiljaista tietoa jolla vaikeatkin vaiheet on selvitty.
Nyt on käynnissä suuri ideologinen muutos. Kuuden sukupolven ajan kehitetty julkinen terveydenhoito halutaan ajaa alas. Ei sanoilla ja määräyksillä. Vaan siten että sille ei ohjata riittävästi varoja yhteisestä pussista. Se on istuvan hallituksen tahto. Rahat halutaan antaa yksityisten lääkärikeskusten bisnekselle.
Matti Taneli Vanhanen on edeltäjänsä Paavo Tapio Lipposen tavoin tullut pääministerinä siihen ekonomistien uskoon että julkinen terveydenhoito voidaan ajaa alas: “Parempi tehokkuus tulee yksityisesti hoidetussa sairaanhoidossa”. Tämä ekonomistien mantra on mielessä aikamme vallanpitäjillä. Itse puolustan julkisia terveydenhuoltopalveluja. Ne ovat laadukkaita ja selkeästi edullisempia kuin vaikkapa lääkärikeskuksen lobbaajat väittävät. On kohtuutonta että hoitohenkilöstöä syyllistetään tehottomuudesta vaikka kyse on hoitavien käsien puutteesta. Ihmisarvoiseen vanhuuteen kuuluu että hoitajalla on aikaa viivähtää vanhuksen sitä pyytäessä.
Kategoriassa | 3 Kommenttia »
Tiistaina Tammikuun 23. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Likaista legentaa Valtioneuvostolta
Viime viikolla (17.1.2007) valtioneuvosto julkisti selvityksensä valtion alueellistamisesta. Matti Vanhasen (kesk) hallitus saa sikinä suitsutusta valtion työpaikkojen siirtämisestä pois pääkaupunkiseudulta. Valitettavasti Valtioneuvoston tiedote on täyttä soopaa. Ministerit ovat viime aikoina puhuneet ns. läpiä päähänsä. Mutta tuskin on ennen yhtä harhaanjohtavaa sanomaa Smolnasta kansalle kuulutettu. Likaista legendaa suorastaan.
Todellisuudessa hallitus tyhjentää Pohjois-Suomea työikäisestä väestöstä ja tekee työnsä erityisen tehokkaasti. Pohjolan Sanomat otsikoi osuvasti ”Alueellistaminen etenee – etelään”. Kalevassa luki että ”paljon melua tyhjästä”. Rehellinen oli myös maakuntajohtaja Pentti Lampisen toteamus Kalevassa: ”Masentavaa luettavaa”.
Pohditaanpa. Pohjois- ja Itä-Suomesta lakkautettiin 17000 valtionhallinnon työpaikkaa vuosina 1990–2004. Jos pohjoisen lukuihin lisättäisiin henkilömenetykset valtion yhtiöissä ja liikelaitoksissa, menetykset lähestyisivät 20.000 työpaikkaa. Vastaavalla ajalla Uudellemaalle tuli 7000 työpaikkaa lisää. Kun työpaikkoihin lisätään myös välillisesti valtion piikkiin etelässä avatut työpaikat mm. EU-jäsenyyteen liittyen, luku lähentelee 10.000 työpaikan kasvua. Siis ALUEELLISTAMINEN ETENEE ETELÄÄN.
Alueellistaminen on OLLUT PELKKÄÄ AIKOMISTA, ei tekoja. Hallitus on siirtänyt kehä kolmosen sisältä vain 1.323 valtion työpaikkaa. Ylivoimainen ”alueellistamisen” voittaja on Helsingin kainalossa oleva työministeri Tarja Filatovin (dem) kotikaupunki Hämeenlinna. Lahti pärjää myös operaatiossa samoin kuin Tampere, Turku ja Mikkeli. Pohjoisessa aikaansaannokset ovat olleet olemattomia työpaikkamenetyksiin nähden.
Katselemme huvittuneena Kekkosen aikakauden loppua, jolloin kritiikki puuttui niin lehdistöltä kuin kansalaisilta. Naureskelemme sille totuudelle josta Pravda kirjoitti. Ivaamme amerikkalaisia jotka puhuvat rauhasta mutta kylvävät kuolemaa eri mantereilla. Miten meillä itsellä tänään? Olemmeko samanlaisessa tilanteessa josta piikittelemme muita? Olemme jos uskomme kritiikittömästi sen mitä Helsingistä kerrotaan.
Minä en ainakaan usko alueellistamisesta kerrottuja likaisia legendoja. En vaikka niitä julistaa valtioneuvosto.
Kategoriassa | 2 Kommenttia »
Tiistaina Tammikuun 23. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Varalisuusveron poistaminen oli Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen avokätinen lahja ökyrikkaille. Veron kumoaminen ei keventänyt sentinkään vertaa tavallisen palkansaajan, työttömän tai eläkeläise asemaa. Eliitille annettu lahja tarkoittaa sitä, että 130 miljoonaa euroa on vuosittain poissa peruspalveluista. Niin Vanhanen kuin rahaministeri Heinäluoma (SDP) puhuivat kyllä eduskunnassa oikeudenmukaisuudesta mutta toimivat päinvastoin - he toimivat määrätietoisesti eriarvoisuutta edistäjinä.
Kategoriassa | 3 Kommenttia »
Maanantaina Tammikuun 22. 2007 klo @ Jari Kotimäki
Työelämästä
Työsuhdeturvan parantaminen on työelämän ydinkysymys. On luotava silta tai muu muutosturvaa antava keino työttömyysjaksojen yli. On lyhytjänteistä ajatella ihmistä ja hänen suoritustaan pelkästään taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta.
Ulkomainen työvoima ei saa olla “orjatyövoimaa suomalaisille” muualta Suomeen muuttavaia ihmisiä-työllisiä ja työttömiä- tulee kohdella sivistyneesti ja tasa-arvoisesti. Heidän tänne houkuttelemisen taustalla ei saa olla se, että näin hankittaisiin tänne halpatyövoimaa.
Vuokratyövoimabisnes kasvaa 35% vuosivauhdilla. Kehityksen suunta - silpputyö - on täysin vinoutunut ja sille on pian saatava stopparit lainsäädäntöä korjaamalla. Leivän tienaamisessa lähtökohtana on oltava vakituinen työsuhde
Kategoriassa | 5 Kommenttia »