pevikan pallosalama

Tänään alkoi agilityreenit Hyvinkään koiraurheilukeskuksella. Tilat on hienot, kyllä kelpaa lämpimässä hallissa ja hienolla tekonurmipohjalla painella Tiina konkkaili menemään sauvojen kanssa, sitkeästi ohjaksissa vaikka kepit kainalossa.

Tehtiin valsseja ja pientä radan pätkää. Ilon kanssa ongelmana (ja hienoutena, jos minulla olisi nopeutta sitä hyödyntää) on se, että se oppii kaiken niin nopeasti. Meille on tullut muutaman kerran sellainen virhe, että molempien vauhti kasvaa kepeillä loppua kohti mentäessä ja Ilo on oikaissut kolmanneksi viimeisen välin. Nyt neiti painelikin menemään hienolla rytmillä ja sykkeellä kepit, paitsi että se kolmas väli jäi aina menemättä. Piru! Mututuntumani on, että eka kerta menee hapuillen, tokalla kerralla Ilolla leikkaa ja se tajuaa ja kolmas kerta jo vahvistaa toiminnon. Eli minulla ei ole varaa virheisiin. Ilo on niin nopea, se palaa halusta tehdä, se uhkuu menohaluja ja liikkuu niiiiiiiin nopeasti. Eihän tällainen hidasälyinen kotiäiti siinä vauhdissa pysy, ei millään. Mikko oli katsomassa ja heitti kyllä niin hyviä ja osuvia arvioita, että mietin taas kerran kuka se meidän perheen todellinen agilityohjaaja olisikaan. Ajamme aamulla Kouvolaan. Katsotaan suostuuko Mikko tarttumaan ohjaksiin ja kokeilemaan

Pejk osaa jo hienosti kulkea mukana käskyllä. Ja pysyä auton kontissa vaikka luukku olisi auki ja vaikka poistuisin näkyvistä tai kuinka tahansa pitkän matkan päähän. Se ei myöskään tule ulko-ovesta ilman lupaa ja tänään olin melkein yllättynyt kun meitä tuli lenkillä vastaan kaksi ravuria, eikä Pejk haukkunut yhtään kun käskin sen selkäni taakse. Olemus oli kyllä sen oloinen, ettei se haukku kaukana ollut jos en olisi ehtinyt käskyttää. Luoksetulo on tosi varma ja tuo paikalla pysyminen vaativissakin tilanteissa. Ainoa huoli on se yksinolo. Voi kun se alkaisi sujua. Sen harmin ja ahdistuksen kanssa meistä ei ole enää elämään. Koitan ajatella päivän kerrallaan ja toivon niin kovin, että se pikkuhiljaa alkaisi sujua. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että se on kovin haavoittuvaista enkä uskalla edes ajatella tilannetta, että Pejk jäisi kotiin ypöyksin, ilman Iloa. Sitäkin on toki harjoiteltava ja kokeiltava, koska en aio saada aikaan koiraa, joka ei kerta kaikkiaan osaa ja voi olla yksin.

Aloitimme Ilon kanssa koiratanssin ja Ilohan on siinäkin lajissa ihan omiaan. Kun toiset työllä ja vaivalla opettavat koirilleen erilaisia liikkeitä ja houkuttelevat koiraa mutkalle ja solmulle ja heiluttamaan ja kumartamaan, Ilo vaan hoksaa kaiken kun hieman näytän sormella että noin. Älykäs, älykäs koira. Minuahan ei oikeastaan koko tanssiin tarvittaisikaan, Ilo voisi esittää yhden naisen shown Pejkikin osasi heti kieppua ja pujotella jalkojen välistä ja muuta hauskaa.

Kolmisen kertaa viikossa käydään juoksemassa tunnin verran ja koirat kirmailee siinä mukana. Pejk on hyvin hallittavissa, vaikka vielä en ihan luota siihen toisten koirien tullessa vastaan. Haukkuminen on saatu melko lailla kuriin, siis turhan päivänen räksytys ja vastaantulijoiden kommentointi. Tänään istutin koiria kaupan edessä ja puuhailin Ainon kanssa, pisimmillään vein roskia 25 metrin päähän niin, että katosin hetkeksi näkyvistä ja kuin tatti istui Peikkikin paikallaan. Hallittavuus on parantunut selvästi ja nopeasti, vasten hyppimiset tuntuvat olevan tiukassa mutta enää ei uskalla minua vasten varsinaisesti hypätä vaan nostaa etutassut maasta mutta ei nojaa niillä minuun. Lasten takia meillä ei kuitenkaan hypitä lainkaan ja se on Pejkinkin opittava. Muutenhan lasten kanssa menee tosi kivasti. Pejk on paljon helpommin provosoitavissa Ainon kanssa kilpajuoksuun ja se saattaa yrittää ottaa Ainon kädestä tavaroita, jolloin Aino nostaa kädet ylös ja houkuttelevan tavaran päänsä päälle, mutta niissä tilanteissa kasvatusta tarvitsee myös lapsi. Pejkiin kyllä uppoaa oppi, mutta ei ihan kerrasta.

Nyt saapui lenkkikaveri, juostaan koirat ja lujaa!

Kiitos Likan, päätin eilen käväistä koirien kanssa vanhastaan tutussa sienipaikassa kun kerran mummolassa olin ja lapsetkin sain jättää hetkeksi mummon hoiviin. Viime syksynä etsimme Ilon kanssa samasta paikasta kanttarelleja ja muutaman löysimmekin.

Kanttarelleja ei näkynyt, mutta mehevä herkkutatti osui silmiin heti alkumatkasta. Keräsin sen talteen ja jatkoimme matkaa. Kun tulimme apajille, näytin pussista tattia koirille ja kehotin Iloa etsimään (näinhän ei oikeasti sienikoiria kannata opettaa ). Pejk haistoi tattia ja lähti nenä maassa juoksemaan pöheikköön. Vilkaisi sieltä minua ja sitten maassa edessään möllöttävää tattia - HYVÄ Pejk! Ilme oli ihan sellainen, että tässähän sellainen nyt olisi. Ja sitten juhlittiin. Ilokin löysi tatin ja siitä alkoikin koirien kilpajuoksu, tattia toisen perään ja lopulta piti olla jo hillitsemässä, etteivät tatit olleet osissa ennen kun sain keräiltyä ne turvaan. Mikko oli tyytyväinen tuliaisiin ja lupasi, että saan kermaista tattikeittoa ja hyvää kastiketta jonain päivänä.

Tein pihassa vielä pienen treenin molempien koirien kanssa, Ilolle se olikin hyvää muistinvirkistystä ja se oli tosi innoissaan, mutta Pejk ei enää oikein innostunut. Nyt tekee mieli lähteä sienimetsään suuren kassin ja kahden koiran kanssa  

Laumamme on saanut vahvistusta, kun reilun vuoden ikäinen pulipoika saapui meille kaksi viikkoa sitten koeajalle. Elo ei ole alkanut ihan ongelmitta, mutta edistystä ja sopeutumista on toisaalta tapahtunut suurin harppauksin. Yksinolon kanssa on oltu vähän ihmeissämme, kun se edellisessä kodissa on sujunut ongelmitta ja täällä sitten ei. Nyt sitruunapannan, kolinapurkin ja metallihäkin voimin on saatu poika vähän oppimaan miten meillä ollaan yksin - hiljaa ja rauhassa. On hyviä ja huonoja päiviä. Tänään panta oli taas melkein tyhjä kotiintullessamme, eilen sen sijaan oli ollut hiirenhiljaista ja panta pysyi täytenä.  Edistystä tapahtuu, mutta omassa selkärangassa kytee epäilys ja pieni pelko kotiintullessa. Tuttu ahdistus entisestä elämästä, miten pahalta voikaan tuntua lähteä kotoa ja palata kun pitää kiertää haastattelemassa naapurit ja pahoitella aiheuttamaamme meteliä. Stressata. Huomaan vältteleväni jo menoja, mietin voisinko siirtää lähtöämme niin että Mikko olisi ehtinyt jo kotiin, kunnes nappaan itseäni niskasta, pakkaan lapset ja teen naapurustossa varoituskierroksen. En voi jäädä loukkuun kotiin, muistutan itselleni, koiran on sopeuduttava perheeseen eikä perheen koiraan.

Muuten nautin laajenevasta laumasta ja on ihanaa seurata ikkunasta kun koirat nujuavat pihassa keskenään pitkiä aikoja. Pihassa kumpikaan ei hauku turhia ja haukku loppuu kiellosta. Samoin kotona, myös puliaisen ilmoitushaukku on lyhentynyt yhteen tai muutamaan haukkuun jonka kuittaan “riittää” ja se riittää. Olemme tehneet piiiitkiä metsälenkkejä joka päivä ja kilpajuoksua riittää. Ilo ei väsy sitten millään, ei ole vielä koskaan väsähtänyt ennen emäntäänsä, mutta puliainen saattaa kyllä olla melko sippi kotiintullessa. Vesikoira ei kelistä välitä, mutta puliainen ei niin vaan menisikään pihalle jos vettä tulee. Jos voisi valita

Tänään laumamme ikäänkuin tuplaantui, kun Susu-vesiäinen ja Puli-puli saapuivat Kouvolasta hoitoon yön yli. Puli ei ole käyttäytynyt ihan toivottavalla tavalla, mutta Susu istui sakkiin heti. Kouvolassa Susu vielä vähän väisteli minua ja varsinkin katsettani, mutta nyt epäröinti oli poissa. Se kävi heti taloksi, omaan nöyrään tapaansa, mutta uskaltaa kuitenkin olla eikä mene pitkin seiniä. Ilon kanssa menee nappiin, voisin ottaa Susunkin omakseni Susu on niin herkkä ja viisas. Juuri niin ihana kuin vesikoiranarttu voi olla. Myös Peikkiläinen pitää Sususta, niillä olikin kouvolassa jo omat säpinänsä kun Ilo ja Puli menivät peräkanaa lesoillen. Kouvolassa ollessamme Pejk melkeimpä oli omissa oloissaan, Pulin isännöidessä taloa. Täällä asetelmat ovat toiset. Olen huomannut selkeän eron Pejkin kommunikoinnissa myös sen jälkeen, kun leikkasin siltä naamakarvat ja silmät ovat esteettömästi näkyvissä…ehkä huono näkyvyys aiheuttivat kommunikaatiovaikeuksia puolin ja toisin ja teki sen turhan epävarmaksi asemastaan?

Kun näitä neljää koiraa nyt seuraa silmä kovana, voi ihailla espanjanvesikoiran uskomatonta älykkyyttä ja pulin…niin mitä se on? Jokin pulissa kiehtoo minua, mutta aika näyttää onko puli meidän koiramme ja Pejk meille sopiva rotunsa edustaja. Nyt kolme koiraa makaa rentoina jaloissani ja yksi (Puli) piippaa häkissä…  

Pääsimme Ilon kanssa viikonloppuna agin tehotreeniin Kouvolassa. Nami nami, mikä pakkaus! Ilo oli ensikertaa keinulla Marian opissa ja oppi rakastamaan keinua 10 minuutissa. Koira on nopea, tarkka, täynnä ruutia, mutta emäntä on tunari. Olen hidas, enkä osaa ohjata rennosti. Stressaan omaa tekemistäni ja kiukku puskee läpi, vaikka vika on aina minussa eikä milloinkaan koirassa. Se tekee kyselemättä kaiken mitä käsken, mutta kun käsken mitä sattuu. Sain kuitenkin hyvän innon päälle ja tein pientä treeniä kotonakin, ohjausharjoituksia itseäni varten. Tarvitsen treeniä, treeniä, treeniä ja lisäksi rentoutta, nopeutta, ketteryyttä. Puheen ja liikkumisen yhteensovittamista, monen asian samaan aikaan tekemistä. Luulisi, että niitä kahden pienen lapsen äitinä olisi tullut jo harjoiteltua… Huomaan kuitenkin, että mitä enemmän teen Ilon kanssa, sitä rennommaksi oma olemiseni muuttuu ja yhteistyömme paranee koska opimme molemmat Ilon kanssa lukemaan toisiamme.

 Eilen alkoi koiratanssin alkeiskurssi ja kyllä oli ohjaajalla ihmettelemistä, kun Ilo näytti lähes tyylipuhdasta seuraamista ja kerroin, että seuruutan sitä ensi kertaa elämässään. Espanjanvesikoiranartun älykkyyttä ei sovi aliarvioida, eikä se ole lainkaan ylimainostettua Luulen, että saamme tanssitreeneistä vinkkejä liikkeistä ja voimme omaksi iloksemme treenailla kotona kurssin jälkeen. Se on kivaa vastapainoa agille ja hyvää ohjausharjoitusta minulle. Tokoihmiseksi minusta ei taida olla, tanssi on tarpeeksi lähellä sitä, mutta pysyy luonteeltaan kuitenkin vapaamuotoisena.

Onkin tovi vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi ehtinyt touhuistamme kirjoitella. Ilo on kasvanut mainioksi akaksi, voisi kait sanoa jo että aikuiseksi kun kahdet juoksutkin on takana. Juoksut eivät ole juurikaan vaikuttaneet Iloon ja se siivoaakin niin tehokkaasti, etten olisi toisia juoksuja edes tajunnut ellen olisi sattumalta yhtä tippaa huomannut lattialla ennen kuin Ilo ehti siivoushommiin. Käytös ei juuri muutu, ehjä aavistuksen enemmän ja intensiivisemmin haistelee ulkona, mutta näitä toisia juoksuja en tosiaan olisi edes huomannut ilman tuota sattumaa. Kovin siistinä pitää neiti itsensä.

Pääsimme viikonloppuna Hyvinkään koiraurheilukeskuksen avajaisissa piiitkästä aikaa kokeilemaan esteitä upealle tekonurmimatolle ja ai ai, mikä namu minulla onkaan käsissäni. Nyt odotan innolla valmennusryhmämme starttaamista syyskuun alusta, niin innolla etten tahdo pysyä housuissani. Kotona olemme päässeet tekemään pientä treeniä, lähinnä ohjausharjoituksia hypyillä ja putkella. Ilo on putkihullu ja itseasiassa työhullu, se tekee juuri sen mitä siltä pyydetään ja se tekee sen upeasti, nopeasti, himolla ja vietillä. Ah Olemme tehneet sen kanssa keppejä viimeksi joulukuun alussa, silloin vaan kuudella kepillä, ja sen jälkeen Ilo pääsi käsittääkseni muutaman kerran Kouvolassa kokeilemaan. Kun nyt ohjasin sen kepeille, itse hieman epävarmana siitä kuinka hyvässä muistissa ne ovat, paineli Ilo suoraa päätä 12 keppiä mahtavalla vauhdilla ja rytmillä kertalaakista. Kentällä sen silmiin syttyy himo, halu tehdä minun kanssani. Sille ei ole olemassa mitään muuta, ketään muuta, eikä se edes ymmärrä häiriintyä muista vaikka sitä ei ole ehdollistettu eikä naksuteltu olemaan niin taikka näin. Se sama yhteistyön himo syttyi nyt minuun lopullisesti, enkä malta odottaa että pääsemme täysipainoisesti treenaamaan. Vaikka olen harmitellut sitä, että Ilo pääsi näin pitkälti yli vuosikkaaksi ilman säännöllistä treeniä, näen nyt asian valoisatkin puolet. Olen keskittynyt täysin suhteemme luomiseen ja vaalimiseen, nyt pääsen ottamaan siitä kaiken irti.

 Ilosta on kehkeytynyt myös oiva kotiapulainen. Se tuo puhelimen pyynnöstä sen soidessa, se ottaa pyykit koneesta ja antaa ne minulle kun ripustelen, se tulee kertomaan kun vauva itkee ulkona. Miten pärjäisinkään ilman? En mitenkään. Turhankin usein sieppaa rinnasta se ajatus, että joskus joudun vielä luopumaan tuosta elämäni koirasta. Joku ajattelee, että mitä sitä tuhlata elämää tulevien murehtimiseen, mutta se on tämä luonteenlaatu mikä sen tekee. Ja Onnin opetus minulle.

Nyt on vihdoin aita pihaa kiertämässä ja Ilon sekä Ainon voi   päästää ulkoilemaan ilman jatkuvaa vahtimista. Ilo saakin nyt oleilla pihalla lähes rajattomasti kun arki vielä hakee uomiaan eikä lenkille välttämättä ehditä. Se on koittanut vähän terrorisoida Ainon leluja ja haukku on entistä herkemmässä, mutta en pidä sitä ongelmana koska ilmoitella se saakin kunhan ilmoitukset loppuu kun minä ilmoitan olevani kärryillä. Eikä hauku lähinaapureita tai jokaista ohikulkijaa.

Ilo nauttii kesästä ja oman pihan omista touhuistaan sillä välin kun me vielä harjoittelemme vauhdikasta arkea. Vauva ei ole herättänyt Ilossa suuren suurta kiinnostusta muuten, mutta vauvan itkiessä se tulee ikäänkuin “kertomaan” että nyt, etkö kuule. Ainon kanssa niillä on hauskaa, uusin leikki on se kun Aino pitää kiinni Ilon lelusta ja Ilo vetää, saaden lopulta Ainon nurin ja räkättämään. Pitäkööt nyt hauskaa vielä kun emäntä ei ole ihan iskussa.

p.s Nurmikonleikkuukin on vähän jäänyt tässä muuta touhutessa, kuten kuvasta näkyy…

Porukka alkaa vihdoin olla kasassa ja arki pääsee toden teolla alkamaan. Ilo saapui tänään junalla Kouvolasta Lahteen missä olimme sitä vastassa. Yllättävän lunkisti tapahtui kotiintulo, koira vaan totesi että ahaa ja toimi kuten ennenkin sen jälkeen. Karva tuntuu ihanalta säämiskältä ja Ilo näyttää isommalta, vaikka toisaalta se näyttää karvattomana niin pieneltä ja luiselta Vauvaa se kävi kurkistamassa kun näytin ja sen jälkeen otti petipaikakseen vauvan hajuisen harson minkä olin jättänyt lattialle puolihuolimattomasti. Maha oli vähän sekaisin ja totesin autosta ottaessani, että ihan kun neidillä olisi juoksut. Kovasti on takapää turpeana ja nyt odottelenkin, että alkaako tippoja näkyä. Susullahan oli juoksut parhaimmillaan Kouvolassa, on siis hyvin mahdollista, että on alkanut kierto käydä samaan tahtiin “lauman nartuilla”. Aino oli Ilon kotiutumisesta kovin iloissaan, kävi pussaamassakin ennen nukkumaanmenoaan

Nenä kutisee niin mahdottomasti, varmaan tämä pitkä erossa olo vaatii verokseen uuden siedätyksen. Harmi vaan kun nyt on niin kovin ikävää aivastella… 

Ilon lauma on laajentunut potralla poikavauvalla 9.5.2008.

“Kevätvauvalla perhospaita, potkupöksyissä aurinkoraita.

Nukkuu alla krookusten täkin, huulilla sirkutus västäräkin.

Huulilla kasteen hipaisu hellä, kelpaa siinä kelliskellä.”

Iloa ei ole kotona näkynyt, se elelee rouviksi Kouvolassa ja lesoilee siellä kavereilleen Sen edesottamuksista voi lukea www.blogitus.net/pulipuli Jospa tällä viikolla hakisimme vuoden täyttäneen neitosen kotiin “kurinpalautukseen”. Ei sillä, etteikö Maria olisi kuria pitänyt, mutta Ilo on päässyt sikailemaan Pulin ja Susun kustannuksella ja kenties huvittaa vähän kokeilla sitä kotonakin  Kiitokseksi tästä suunnattoman suuresta avusta tarjoamme hoitoa Susulle ja Pulille aina tarvittaessa!

Eilen meille tuli ensi kertaa tosi tilanne, jossa piti häätää useampiki koira Ilon kimpusta. Omistaja otti kovasti nokkiinsa, kun heläytin purkkia ja sain ensimmäiset kaksi koiraansa häipymään. Ilo oli vapaana myös ja meinasi mennä katsomaan tulijaa, uskoi kuitenkin kieltoa ja jatkoi kehoituksesta matkaa edelläni vaikka vieras koira (kolmas) tuli perässämme jonkin matkaa.

Kotimatkalla Ilo kaivoi ojasta jotain, ajattelin että keppiä. Hetken päästä näin koiran juoksevan puolikas lasipullo suussaan Kurkkasin etutassuja ja haavahan siellä oli. Suussa ei onneksi mitään. Selvittiin siis pienellä siteellä, joka sekin tosin sai olla paikallaan vain hetken.

Tänään Ilo lähtee Kouvolaan hoitoon Pulin ja Susun luokse. Katsotaan miten neideillä synkkaa, varahoitokin on tiedossa jos yhdessäolo ei pelaa. Olen kovin kiitollinen Marialle kun saan Ilon hetkeksi pois jaloista, olen nimittäin aivan mahdottomassa flunssassa nyt itse. Ilolle on kivaa päästä juoksemaan ja kunnolla purkamaan energiaansa tuttuun paikkaan, itse voin ottaa nämä viimeiset päivät vähän kevyemmin ja koittaa taltuttaa tämän taudin ennen loppumaratoonia.