Hänessä on satojen tuulien voima, tuhansien pilvien pehmeys. Hänen rakkautensa on kuin kuuma kaakao ja lämmin viltti talvi-iltana. Hänen sielunsa valaisee ympäröivät ihmiset, sydämensä sykkii toisille. Äitini on opettajani, ystäväni sekä oppilaani. Hän yllättää minut juuri silloin kun sitä vähiten odotan, hän tietää kuka minä olen. Hän tietää minun unelmani. Hän elää ne kanssani.

Juuri tänään tarvitsee äitini paljon enkeleitä ympärilleen, monta sylillistä lämmintä energiaa. Lähetän hänelle poutapilviä, auringon kauneimpia säteitä, keijukaisten iloista naurua, ruusujen ja jasmiinien tuoksua sekä kuolemattoman rakkauteni.

Rakastan sinua äiti.

Puhelimesi soi ja vastaat siihen aivan kuin olisit odottanut koko elämäsi juuri tätä puhelua. Rupeat säteilemään ja puhut nopeammin ja nopeammin. Tuntuu kuin olisit halunnut kertoa kaiken hänelle. Ilmeisesti tärkeä ihminen. Katselet ulos samalla jutellen, piirtelet lehden reunaan kuvioita, naurat. Olet selvästi onnellinen.

Hiuksesi kimaltelevat auringon säteiden leikkiessä niillä. Olet antanut partasi kasvaa, näytät runoilijalta ja maailmanvalloittajalta samaan aikaan. Päälläsi on luonnonvalkoinen paksu neule, olet tietoinen siitä kuinka kevätpäivät kauneudestaan huolimatta voivat olla silti vielä kylmiä. Ruskeat vakosamettihoususi ovat jo nähneet parhaat päivänsä, mutta sinun päälläsi ne kertovat eletystä elämästä. Hymysi on hämmentävän kaunis, silmiisi syttyy tuhannet tähdet ja silmänurkkiisi ilmestyvät rypyt muistuttavat siitä että sinä hymyilet ja naurat paljon.

Lopetat puhelun, juot loput juomastasi, taittelet lehden ja juuri kun olet kääntymässä nostaaksesi takin selkänojalta katseemme kohtaavat. Viivyt hetken sielussani, sydämessäni, silmissäni. Yhdessä katseessa miljoona salaisuutta. Otat takkisi, laitat sen päällesi. Toivotat tarjoilijalle hyvää kevään jatkoa ja avaat oven. Kahvilan täyttää kevään tuoksut, äänet ja lämpö. Aurinko kietoutuu ympärillesi astuessasi jalkakäytävälle. Seisot siinä hetken kuin hyvästelläksesi kahvilan ja kahvilassa istuvan naisen. Minut.

Avaan kirjani ja otan kynän käteeni tietämättä miten jatkaisin tarinaani. Selailen sivuja ja välistä putoaa viesti jonka kerran sain sinulta. Luen sen uudelleen ja uudelleen. Nostan viestin pöydällä palavan kynttilän päälle ja annan sen hiljaa palaa pois. Samalla päästän menneisyyteni menemään. On aika aloittaa uusi tarina uudelta sivulta.

On vain tämä hetki.

Tämä painostava hiljaisuus kuitenkin kertoo muutoksen myrskyistä, ne tulevat pian. Aion pakata toiveeni, unelmani, ajatukseni, tunteeni sekä lauluni vanhaan kirstuun mikä suojelee niitä. Itse aion istua kirstun päällä ja ottaa vastaa sen mitä tulee. En nöyristele enkä lähde pakoon. Niin kauan kuin minä hengitän, niin kauan on minun valtakuntani paikoillaan. Niin kauan kuin sydämeni lyö, niin kauan minulla on unelmani sekä tunteeni.

Oikeat Prinsessat eivät koskaan luovuta.

Pieni enkelini.

Jäljelle jäivät hiljalleen putoilevat lumihiutaleet.

Voi kuinka onnellinen olen saadessani olla vierelläsi.

Heräät ja katsot minua. Rakastan silmiäsi, niistä huokuu turvallisuus ja lämpö.
Puhut minulle katseellasi, katsot minua käsilläsi, kosketat minua sanoillasi.

Otat minut syliisi, viet minut mukanasi unien äärettömyyksiin. Leijailemme yhdessä siellä missä kaikki on hyvin, siellä missä me olemme yksi, siellä missä syntyy enkeleitä, siellä missä kaikki on mahdollista.

Kaikki on hyvin.

*
Vettä sataa pilvettömältä taivaalta. Aurinko paistaa yöllä. Linnut lentävät talveksi pohjoiseen. Yhtä sekaisin on sydämeni, mutta tiedän prinssini tulevan vielä kerran luokseni. Hänellä on avain sieluuni.

*

Jäätävä viima otti mukaansa kyyneleeni sekoittaen ne virran vietäväksi. Kerroin virralle ajatukseni, huusin pahan oloni pauhujen sekaan, annoin kaiken tulla ulos sydämestäni.

*

Lunta sataa hiljalleen, kaupunki nukkuu. Seison kosken vieressä, huomaan virran rauhoittuneen. Hengitän syvään kylmän ilman täyttäen jokaisen soluni. Ilmassa on aavistus kevättä, sen tuoksun tunnistaa. Olen kaivannut sitä niin paljon.

*

Kävelen kaupungin läpi kohti huomista. Sillä elämä jatkuu, se vie meitä kuin pauhaava koski tai hiljaa liplattava virta. Mutta eteenpäin se vie. Aina.

Hiljaisuudesta saan voimaa, hiljaisuus parantaa haavat.

En kuule mitään, en sano mitään. Annan ajan kulua.

Parhaimmillaan kahden ihmisen vuorovaikutus synnyttää suuria tunteita ja rajattomia ajatuksia. Molemmat nauttivat toistensa hyvästä energiasta mikä taas lisää omaa energiaa. Keskustelu kiitää tuulen lailla maan ja taivaan välissä, kiertää maailman ympäri käyden välillä sytyttämässä muutaman tähden taivaalle. Sellaisen jälkeen sitä tuntee olevansa ihan uusi ihminen, tuntuu että mahdollisuuksia on yhtäkkiä taskut pullollaan.

Hymyile ventovieraalle, halaa ystäviäsi, naura kaupassa, itke taksijonossa, piirrä pölyisiin ikkunoihin kukkia, kirjoita rakkausrunoja, syö kovia karkkeja kirjastossa, lue lasten satuja aamuisin, pelaa jalkapalloa lumessa, syö mehujäätä pakkasella, tutustu naapureihisi, osta arpa ja raaputa se välittömästi kassalla, vie parhaalle ystävällesi käsin tehtyä suklaata.

Kohta on kevät.

Kerta toisensa jälkeen kohtaan ihmisiä jotka pistävät syyn huonoon oloonsa muiden ihmisten ja asioiden niskoille.

“Töissä on niin kurjaa. Istumatyö rasittaa. Liian pitkiä päiviä. Kotona ei kerkeä tekemään mitään. Puoliso ei auta. Ei ole puolisoa. Ystävät jäävät toiselle sijalle. En jaksa etsiä uutta, olen niin rasittunut. Yhteiskunta vaatii. Kaikki vaatii. Minä vaadin. Sinä vaadit.”

Toki on helpompaa sysätä kaikki pahaolo muiden syyksi kuin kohdata totuus ja myöntää heikkoutensa. Ei aina tarvitse olla vahva ja jaksaa. Kukaan ei vaadi sinua olemaan mitään muuta kuin oma itsesi. Toki saa huonoja päiviä olla ja saa sanoa että kaikki on pielessä, mutta syytä ei tule ulkoistaa. Taito kantaa vastuu omasta elämästään on yksi parhaimmista ominaisuuksista mitä ihmisellä on. Kaikki eivät sitä ole vielä oivaltaneet. Monet lukevat pinokaupalla “opi elämään”- kirjoja joissa kaikissa toistuu sama totuus: Olet itse vastuussa omasta elämästäsi.

Tähän väliin yleensä kuulen kommentin: “no mitä jos joku ajaa autolla päälleni, enhän minä sitä halua. En ole vastuussa siitä huonosta olosta.” Totta, et ole vastuussa juuri siitä varsinaisesta tapauksesta. Mutta olet vastuussa siitä kuinka tilanteesta selviät, kuinka käsittelet sen juuri muuttuneen tilanteen. Olit ehkä suunnitellut juoksevasi maratonin, mutta nyt et voi koska molemmat jalkasi ovat poikki neljästä eri kohdasta. Olet vastuussa siitä miten käännät asian voitoksi. Voit jäädä itkemään omaa kurjuuttasi ja syytellä sitä kuka tämän sinulle aiheutti. Voit myös hyväksyä asian, keksiä uusia haasteita, nauttia siitä että olet vielä olemassa. Näin tehden levität ympärillesi positiivista energiaa, tartutat optimistisuuden hengen muihin ja voit itse paremmin.

Elämä muuttuu päivittäin. Joudut kirjoittamaan käsikirjoitusta uudelleen ja uudelleen. Pyyhit rivin sieltä täältä, vaihdat sanamuotoa, vaihdat sivuosan esittäjiä. Joudut ehkä poistamaan kokonaan esittäjiä. Saatat siirtää tapahtumapaikan toiseen maahan. Et välty dramaattisilta kohtauksilta jotka ovat kirjoitettu valmiiksi, mutta sinulle on kuitenkin annettu mahdollisuus kirjoittaa mitä tapahtuu näiden kohtausten jälkeen.

Minun käsikirjoitukseni on tuhansia sivuja pitkä. Siinä on revittyjä kappaleita, repaleisia sivuja, pyyhittyjä osia, muistiinpanoja, kuvia, alleviivauksia, lisäyksiä. Paljon draamaa, romantiikkaa, kauhua ja fantasiaa. Osa sivuosien esittäjistä on pysynyt mukana koko tarinan ajan, osa jäänyt pois omasta tai jonkun toisen tahdosta.

Kaikki kiteytyy siihen, että juuri minä olen oman käsikirjoitukseni kirjoittanut. Minä voin päättää kuka on se tarinan sankari joka ratsastaa auringonlaskuun.