Prinsessan salaisuudet

Kaikki aidot prinsessat mököttävät aina välillä. Silloin ei kannata yrittää antaa niitä viisaita neuvoja ja ohjeita. Mökötin eilen ja mökötin tänään. Minulla on reppu täynnä porkkanoita ja appelsiinejä ja silti haluan mustikoita. En ole tyytyväinen mihinkään vaikka tiedän, että minulla on kaikki hyvin. *murjotus*

Känkkäränkkäpäivinä ei ole kivaa. Kaikki tuntuu niin kurjalta, kaikilla muilla on asiat olevinaan paremmin. Löydän vain negatiivisiä asioita minne tahansa katson (omaan napaani 99% kerroista). Olen yksin. Linnani on hyvin pieni. En omista sohvaa. Huuli on kipeä. Näytän vanhalta. Olen yksin. Käyn vain töissä ja sitten taas kotiin tekemään ei mitään. Muilla on parisuhteet, autot, talot, lapset, paljon harrastuksia, paljon tekemistä.

 MUTTA TOISAALTA:

Rakastan tätä pientä omituista asuntoani. Tämä on minun turvallinen koloni minne maailman pahuudet eivät pääse.

Olen yksin. Jes!! Olen yksin, mutta minulla on ystäviä ja perheeni. He rakastavat minua ja minä heitä. Halipula iskee aina silloin tällöin, mutta minkäs teet. Sen takia on olemassa ihania pehmoleluja joita kyllä löytyy jokaisen oikean prinsessan sängyltä läjäpäin.

Minulla on töitä. Sehän on nykyään mielettömän hyvä saavutus jos saa työtä mistä pitää. Minusta on ihanaa mennä töihin joka päivä! Rankkaa, mutta antoisaa. Ja sitäpaitsi siellä on sellaisia työkavereita joita ei ihan joka oksalla kasva…Mahtavia persoonia, enkeleitä maan päällä.

En omista sohvaa. No just, olen omistanut sohvia ja kaikkea muuta materiaa ja valinnut luopua niistä. Sohva ei tee elämästä elämää. Se antaa vain uuden mahdollisuuden löhöillä.

Huuli on kipeä pienten tunnekuohujen takia. Se menee ohi parin päivän sisällä. On sentään tunteita mitä kuohautella, se jos mikä on hyvä asia.

Näytän vanhalta, mutta kasvoni kertovat elämästä jota olen elänyt. Siinä on kaikkien naurunpyrähdysten ja kyyneleiden jättämät kuviot. Miksi sitä peitellä? Miksi hävetä elämää?

Tulen töistä kotiin tekemään en mitään koska en ole jaksanut keksiä uutta harrastusta. Ja sitäpaitsi ehkä muiden ihmisten harrastukset ovat ajan täyttöä, sitä että ei tarvitse mennä tyhjään kotiin tekemään ei mitään. Jotkut pelkäävät olla yksin. Minäkin välillä.

Muilla ihmisillä on paljon kaikkea, mutta niillä saattaa olla paljon vähemmän sellaista mitä minulla on. Elämänkokemusta, muistoja, tunteita, melodioita. Käsi ylös jos tiedät miltä tuoksuu Geneven yliopiston kahvilassa kello 8 aamulla? Tai mitä löytyi kauppakassista aina silloin kun pienenä olin kipeä? Tai millainen sotku tulee kun kaksi pientä tyttöä yrittää musertaa omenamehujäädykkeestä palasia? Tai miltä se tuntuu kun yhtäkkiä muistaa miltä edesmenneen isoäidin nauru kuulosti. Tiedäthän, silloin kun ihminen nauraa sydämensä pohjasta niin, että vedet valuvat silmistä ja niissä loistaa tuhat tähteä.

Näitä asioita kun mietin, huomaan, että elämä on niin paljon parempaa kuin me tajuamme. Kuinka paljon olemme kokeneet ja kuinka paljon meitä on johdatettu. Mökötykseni muuttui hymyksi tätä tekstiä kirjoittaessani. Juuri tämä on se syy miksi kirjoitan. Saan ajatukseni esille, mitä niitä turhaan pyörittelemään mahassa… saa vain mahanpuruja.

Lähden siis hymy naamallani kauppaan, ties mitä tapahtuu.

On vain tämä hetki.