Prinsessan salaisuudet

Hymyilen, nauran, juttelen. Tunnen olevani onnellinen. Olen luonut itselleni täydellisen illuusion, kerännyt itselleni tärkeät asiat lähelleni ja kuvittelen, että ne asiat ovat onneni syy. Se ihminen kuka vielä toissapäivänä oli illuusioni sisällä, on nyt ulkona.

Mutta kuten kaikki oikeat prinsessat, jatkan matkaani pää pystyssä. Hymyilen vaikka itken. Nauran vaikka haluan murjottaa. Juttelen vaikka haluaisin vain olla hiljaa. Kuuntelen kaikkea mitä ympärilläni tapahtuu tiedostamatta kuitenkaan yksityiskohtia. Olen siellä missä muut kuitenkin vain ollakseni omassa maailmassani. Siinä minkä itselleni olen rakentanut. Näen asiat omien referenssieni mukaan ja yritän omaan elämänkatsomukseeni punoa muiden näkemykset sekä kokemukset. Kokonaisuus on vain illuusio.

Sillä on vain tämä hetki. Juuri nyt kun istun tässä lattialla. Ympärilläni on palasia todellisuudesta, sirpaleita menneisyydestä, vivahteita illuusiosta. Katselen niitä. Pyörittelen sormissani, kuuntelen tuttuja ääniä, vanhoja melodioita. Ne laulut jotka ennen olivat vain teoksia, ovat nyt osa minun historiaani. Osa minun leikekirjaani. Maistelen basilikan makuisia muistoja matkoilta, hypistelen pehmeiksi hioutuneita lapsuuden leikkejä. Saan sormeeni haavan terävästä reunasta, huomaan sen olevan erään illuusion vääristynyt palanen. Laitan sen sivuun. Ehkä sekin jonain päivänä on vain pieni hioutunut osa jota tuskin huomaan.

Meistä jokainen istuu omien palastensa äärellä. On vain osattava nähdä kaikki kerralla, löytää se punainen lanka mikä sitoo kaiken yhteen. Sillä vain silloin jokaiselle palalle löytyy merkitys, jopa sille kaikista terävimmälle.

Ystäväni ja perheeni ovat minun todellisuuteni. He ovat minun jalat silloin kun en enää jaksa kävellä. He ovat minun puheeni kun en löydä sanoja. Heistä heijastuu menneisyyteni kaikkine väreineen ja melodioineen. Rakkauteni heitä kohtaan on todellista - puhdasta ja aitoa.

 Äitini sydämen lyönnit, isäni hengitys, sisareni hymy ja ystävieni teot ovat kauneimpia asioita mitä olen saanut.