Prinsessan salaisuudet

Kun kuunvalo koskettaa poskeani tiedän eläväni pimeydessä. Pimeys joka pehmeän silkin lailla kääriytyy ympärilleni tehden elämästäni hiljaisen. Kuuntelen hengitystäni, tiedostan sen. Yritän tarttua pimeyden reunoihin ja siirtää sitä. Tartun siniseen hetkeen, nostan harmaata massaa. En löydä mitään.

Pimeydestä huolimatta tunnen oloni turvalliseksi. Tiedän, että pimeät hetket kuuluvat jokaiseen elämään. Jokaisen sielun tarvitsee kulkea pimeyden läpi kehittyäkseen. Olla valmis kun valo tulee.

Olen jo tottunut pimeyden kylmiin henkäyksiin. Tiukkaan puristukseen, siihen tukahduttavaan tunteeseen. Olen oppinut hyväksymään ne viiltävät kivut ja synkät ajatukset. Tiedän, että ne ovat osa matkaani valoon.

*