Oppositiopolitiikkaa edustajistossa

Tammikuun viimeisinä päivinä on yleensä aloitettu uusi edustajiston vuosi kiinnostavalla kokouksella, näin myös tänä vuonna. Päätettävinä asioina olivat mm. HYYn hallitusohjelma -09, jossa hallitus linjaa mitä aikoo vuoden aikana tehdä sekä HYYn upouusi kielistrategia.

Osakuntien edustajistoryhmä tarkasteli valmisteltua hallitusohjelmaa kriittisesti – nythän sitä valmistelemassa ei ole ollut yhtäkään osakuntien edustajaa, sillä ryhmämme on ensi kertaa yli 20 vuoteen jäänyt hallituksen ulkopuolelle. Ehkä suurimpana hallitusohjelman heikkoutena näimme sen, että se ei tarjonnut varsinaisesti juuri uusia ajatuksia tai raikkaita avauksia ylioppilaskuntaan. Ihmettelimme myös mm. sitä, miksi hallitus ei tänä vuonna linjannut tekevänsä sellaisia meille tärkeitä asioita kuten:

-          vaikuttaminen yliopistoliikuntaan ja varsinkin sen alati kohonneisiin vuosimaksuihin

-          eri kampusten huomioiminen, sillä tänä vuonna hallituksessa on vain keskustakampuslaisia – tällaista huolestuttavaa tilannetta ei HYYssä ole pitkiin aikoihin ollut, koska eri kampusten edustavuus on ollut ainakin aiemmin tärkeä periaate.

-          opiskelijalounaan ateriatukeen vaikuttaminen

-          EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden terveydenhuollon järjestäminen

-          YTHS:n heikomman taloustilanteen huomioiminen maisterisuman tuomien romahtaneiden jäsenmäärien takia, joudutaan varmaankin priorisoimaan palveluja, joten HYYn olisi ollut hyvä olla tässä aktiivisena vaikuttajana

-          Helsingin yliopiston Lahden ja Vaasan filiaalien opiskelijoiden edunvalvonta, filiaalit puuttuivat hallitusohjelmasta kokonaan

-          kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden edunvalvonta

-          HYYn ylläpitämän lapsiparkin rahoituksen lobbaaminen yliopistolta ja kaupungilta

Kummastusta herätti myös hallituksen käsitys HYYn tulevasta strategiaprosessista. Hallitusohjelmassa lukee nimittäin, että edustajistoa kuullaan prosessissa ja linjattiin jo sen sisältöä. Oikeastihan edustajisto on se taho, joka strategiasta varsinaisesti päättää eikä hallitus voi tässä vaiheessa linjata sisällöstä. Kiitosta hallitus sai meiltä korkeasta 50%:n tavoitteesta edustajistovaalien äänestysprosentin korottamisessa. Jonkin verran äänestysprosentin odotetaan tosin joka tapauksessa nousevan, kun viime syksynä HYYn jäsenmäärä romahti niin valtavasti lukuisten vanhan tutkintojärjestelmän maistereiden takia, mutta on tärkeää, että ylioppilaskunnan jäsenet käyttävät ääntään vaaleissa. Toivottavasti hienoon äänestysprosenttitavoitteeseen todella päästään!

Pari vuotta sitten HYYssä ei ollut minkäänlaista tietoa kirjoitetuista periaatteista englanninkielen käytön suhteen. Hallituksen kansainvälisten asioiden vastaavana v.2007 olin tämän tajutessani kauhuissani ja aloimmekin yhdessä kv-sihteerin kanssa väsätä heti englanninkielen periaatteita. Ne yhdistettiin sitten jo olemassa olevaan kaksikielisyysstrategiaan muodostaen viime vuoden aikana näistä yhden kielistrategian. HYY on täten tiettävästi ensimmäinen ylioppilaskunta, jolla on kielistrategia. Jee! Edustajisto pääsi päättämään siitä nyt sitten omalta osaltaan tässä vuoden ensimmäisessä edustajiston kokouksessa, jolloin siihen tehtiin vain muutamia pieniä muutoksia. Osakuntien ryhmästä lisäksi PPOn Anni-Helena huomautti saamen kielen puuttumisesta kielistrategiasta. Tämä olikin aplodien arvoinen puheenvuoro, jonka päätteeksi todettiin kuitenkin, että saame ja esim. viittomakieli on nyt jätetty tästä strategiasta tietoisesti pois ja keskitytty ruotsiin ja englantiin.

Hallitusohjelman käsittelyn aikana osakuntien edustajistoryhmä tykitti kysymyksiä hallitukselle ja kommentoi aktiivisesti - ryhmästämme kävikin pitämässä puheenvuoron puhujanpöntössä suurin osa ja saimme jälkikäteen kiitosta esittämistämme hyvistä kommenteista. Niinhän jo toisesta ryhmästä meihin viitaten kommentoitiinkin, että “piti tulla puhumaan, että tulisi puheenvuoro välillä tältäkin puolelta salia”. Täten on siis aloitettu tämän kauden toinen edustajistovuosi, tällä kertaa oppositiossa.

Ulla Hemminki,

Vuodenvaihteessa HYYn hallituksen puheenjohtajan tehtävästä oppositioedaattoriksi siirtynyt epolainen

5 Kommenttia artikkeliin “Oppositiopolitiikkaa edustajistossa”

  1. Jouni Sanoo:

    Hyviä pointteja sinänsä. On kuitenkin väärin väittää, että “eri kampusten edustavuus on ollut ainakin aiemmin tärkeä periaate”, sillä sitä se ei ainakaan minun aikanani ole HYYssä ollut. Ei hallitusneuvotteluissa eikä oikeastaan missään muuallakaan. Enimmilläänkin kysymys on ollut asiasta, joka on nostettu esiin sen jälkeen, kun joku on ryhtynyt Googlella ja Mainarilla neuvotteluiden ratkettua kaivelemaan, millainen hallitus sitä tällä kertaa saatiinkaan kasaan.

    Jos eri kampusten edustavuus olisi oikeasti tärkeä periaate, olisi edustajistovaaleissa esimerkiksi kampus- tai tiedekuntakohtaiset vaalipiirit. Sillä taas saattaisi olla varsin mielenkiintoiset seuraukset…

  2. Ulla Sanoo:

    Hei!
    Kyllä ainakin niillä kerroilla, kun olen itse ollut mukana neuvottelemassa hallitusta kokoon osakuntien puolelta (eli syksyt 2004+2005) on katsottu myös kampusten edustavuutta. Ei luonnollisestikaan suinkaan tärkeimpänä yksittäisen hallitusehdokkaan kriteerinä, mutta nimenomaan kokonaisuuden kannalta. HYYn laajuinen ongelma tosin pitkään on ollut saada meilahtelaisia mukaan hallitukseen, mutta muiden kampusten opiskelijoita on ollut hyvin mukana aiemmin. Tämä on kyllä ihan oikeasti poikkeuksellinen kerta hetkeen, kun hallitus edustaa pelkästään keskustakampusta.

    Mielestäni se ei ole ylitsepääsemätön ongelma, että eri kampuksilta ei ole hallituksessa väkeä, mutta sen tähden siitä olisi hyvä ollut mainita hallitusohjelmassa, että hallitus kiinnittää asiaan erityistä huomiota. Vähän vastaavasta tilanteesta hyvänä esimerkkinä on mm. uuden HYYn hallituksen valitsema HYY Yhtymän tuleva hallitus, jossa opiskelijaedustajina on vain miehiä. Oli mielestäni erityisen ansiokasta kirjoittaa hallitusohjelmaan, että tämä asia on ongelma ja siihen kiinnitetään erityistä huomiota. Näin sitä ei ainakaan unohdeta ja näkyy jäsenistölle päin selkeästi.

  3. Jouni Sanoo:

    Ulla: Vuodesta 2004 minulla ei ole kovin hyviä muistikuvia, joten siltä osin saatat olla oikeassa. Silloin tosin kampusten huomioiminen olikin helppoa, kun katsoi, keitä HYAL ja osakunnat tarjosivat hallitukseen.

    Syksyn 2005 neuvotteluissa taas kampusten edustavuuteen kiinnitettiin sen verran huomiota, että neuvottelutuloksen julkistamisen jälkeen hyy-edarilla ihmeteltiin sitä, kuinka hallitukseen oli tulossa 12 ihmistä keskustakampukselta ja yksi Viikistä. Sekin oli aikanaan oma ennätyksensä siinä, kuinka epätasaisesti hallitus edustaa eri kampuksia.

    HYYn suurimmat ongelmat eri kampusten huomioinnissa eivät toki liity kampusten edustavuuteen eri luottamuselimissä. Omissa kokemuksissani ongelmallisimpia ovat olleet palvelutoimistot, jotka sijaitsevat keskustassa ja ovat auki vain virka-aikaan, sekä tietenkin keskellä päivää pidettävät kokoukset, jotka Kumpulasta tulevalla syövät helposti suurimman osan päivästä.

  4. Petrus Sanoo:

    Ulla kirjoittaa:
    “Oikeastihan edustajisto on se taho, joka strategiasta varsinaisesti päättää eikä hallitus voi tässä vaiheessa linjata sisällöstä.”

    Hallitus ja muut pohjaeläimet (kuten talousjohtokunta ja strategiatyöryhmä) valmistelevat strategian sekä sen osana olevaa keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman edustajistolle. Hallitusedustajilla on suuri vaikutusvalta toimielinten valmistelutyössä. Koska suurin osa duunista tehdään ennen edustajiston käsittelyä, on ainakin minun mielestäni on hyvin perusteltua linjata hallitusohjelmassa edes vähäsen, millä tavalla tätä valmisteluvaltaa käytetään.

    Se on kokonaan toinen kysymys, että onko oikein, että edustajisto ainoastaan hyväksyy asioita eikä olennaisesti vaikuta niiden sisältöön. Tämänhetkisessä toimintakulttuurissa edustajiston vuoden tärkein päätös on hallituksen valinta, koska käytännössä edustajisto ulkoistaa lähes kaiken oman valtansa hallitukselle.

  5. Ulla Sanoo:

    Totta on, että eri asiakirjojen valmistelu tapahtuu eri elimissä, mutta edarilla on silti valta kirjoittaa täysin sellainen strategia, millaisen se haluaa. Strategiatyöryhmäkin on aiemmin koostunut nimeonmaan eri edustajistoryhmien tyypeistä, toivoakseni myös tänä vuonna.

    Yhtymän omistajastrategia-asiakirjan (=omstra) tiimoilta (josta edari myös päättää) järjestimme muuten viime vuonna myös edustajiston iltakoulun. Ehkä tämänkaltainen edarin osallistaminen myös HYYn päästrategian valmisteluprosessissa voisi olla hyvä juttu. Mielestäni ainakin omstrailtakoulussa käytiin todella hyvää keskustelua ja juuri siellä tuli edaattoreilta paljon hyviä ideoita.

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image