Ylioppilaskunta eheytymisen tielle
1. Lokakuuta, 2008“Ylioppilaskunta on heikompi, itsekkäämpi ja epäyhtenäisempi kuin vähään aikaan”, totesi HYYn väistyvä pääsihteeri Arto Aniluoto kiitos- ja jäähyväispuheessaan edustajistolle viitaten tilajakokeskustelun ja -päätöksen synnyttämään tilanteeseen. Moni yhtynee näkemykseen. Siitä todistavat paitsi HYYn hallitukselle kyselytunnilla esitetyt kysymykset myös Debating Societyn ja Tsempin puheenjohtajien kannanotto edari-listalla tilajaon syrjivyydestä kansainvälisiä opiskelijoita kohtaan. Siitä todistaa myös mediahuomio, jonka ylioppilaskunnan tilajako on syksyn aikana saanut. Huvfudstadsbladet puhuu kirjoituksessaan “Studentkårens förlorade identitet” (28.9.2008) siitä, miten HYY ei pysty enää toteuttamaan tehtäviään karsimalla järjestöjen toimintaa. Tilanne on surullista katsottavaa. Ensin olivat suuret lupaukset, mutta lopussa oli vain paljon vihaisia ja pettyneitä pieniä ihmisiä.
Esitin maanantaina edustajiston kokouksessa kysymyksen HYYn hallituksen jäsen Pasi Hariolle sekä varapuheenjohtaja Hannu-Matias Nurmelle. Molempien toiminta tilajakokysymykseen liittyvissä prosesseissa on osoittautunut erikoiseksi demokraattisen ja avoimen päätöksenteon kannalta.
Kysyin hallituksen järjestövastaava Hariolta, miten hän edistää ylioppilaskunnan järjestökentän etua haluamalla salata talousjohtokunnan tilajakotyöryhmältä päätöksenteon kannalta olennaista tietoa (liittyen muun muassa mahdollisuuteen liittää Domus Academican B-talon joitain tiloja tilajakoon) ja kieltämällä tjk:n puheenjohtajaa antamasta tätä tietoa. Tähänhän olettaisi järjestösektorista vastaavan hallituksen jäsenen pyrkivän. Vastaukseksi en saanut kuin ympäripyöreätä selittelyä siitä, että asiat tuotiin esille, ja niistä keskusteltiin. Näin epäilemättä tapahtuikin, mutta vastauksessa ei sen sijaan tullut ilmi lainkaan, miten olemalla kertomatta tjk:lle mahdollisuudesta ottaa lisätiloja käyttöön edistetään järjestöjen etua.
HYYn hallituksen varapuheenjohtaja Nurmen toiminta viime viikon hallituksen kokouksessa on jäänyt myös mietityttämään. Siellä hänen menettelynsä käytännössä esti hallituksen jäseniltä eriävän mielipiteen jättämisen. Nurmi esitti viimeviikkoisessa hallituksen kokouksessa ehdotuksen järjestötilajaosta, jossa vuokrattaisiin ulos Liisankadun osakunnille varatut tilat Leppätalolta, tietoisena siitä, että Osakuntien hallitusedustajat aikoivat tehdä oman vastaehdotuksen ja jättää eriävän mielipiteen tilajaosta, jos ehdotus hylättäisiin äänestyksessä. Lopputulos oli kuin oppikirjaesimerkki. Kaksi vastaehdotusta äänestytetään toisiaan vastaan. Osakuntien ehdotus kaatuu selvin luvuin. Loppuäänestyksessä ovat vastakkain talousjohtokunnan esitys ja Nurmen osakuntavastainen vastaesitys, jota ei missään tapauksessa haluta saattaa toteen, joten osakuntalaisetkin joutuvat kannattamaan talousjohtokunnan mallia, eivätkä näinollen voi jättää asiasta eriävää mielipidettä.
Konsensushakuisuus ja konsensukseen pakottaminen ovat kaksi eri asiaa. Vaikka Nurmi maanantaina edustajiston kokouksessa perusteli ratkaisuaan ymmärtämättömyydellä, voi perustellusti kysyä, miten on mahdollista, että ylioppilaskunnan hallituksessa toista vuotta istuva varapuheenjohtaja ei ymmärrä tekojensa seurauksia tai ymmärrä vaivata päätään sellaisten mahdollisuudella? Jos ajattelemattomuus hyväksytään syyksi toimia huolimattomasti keneltä hyvänsä, ei ylioppilaskunnassa voida saada aikaan kuin huonoja ja lyhytnäköisiä ratkaisuja.
HYY on organisaationa periaatteellinen. Elleivät periaatteet ja avoimen demokraattiset toimintatavat enää pidäkään, on vielä enemmän syytä olla huolissaan ylioppilaskunnan päätöksenteosta ja solidaarisuudesta, kuin Aniluoto maanantain puheessaan huomautti. Ylioppilaskunnan tehtävä on ”olla jäsentensä yhdyssiteenä”, mutta on valitettavan ajankohtaista kysyä, missä määrin se onnistuu toteuttamaan tehtäväänsä tilanteessa, jossa tilajako on repinyt järjestökentän hajalle. Näin ollen onkin paras aloittaa keskustelemalla avoimesti asiat halki ja selvittämällä mahdolliset häiritsemään jääneet epäselvyydet, jotta ylioppilaskunta voisi aidosti eheytyä ja suunnata katseensa eteenpäin seuraaviin haasteisiin. Niitä kun riittää.
Mirja Komulainen