Uusi edustajisto aloittaa toimintansa
Hyvää alkanutta joulukuuta!
Ensi viikolla käynnistyy sitten uuden edustajiston kaksivuotiskausi. HYYn puolesta uusille edaattoreille on järjestetty koulutusta ja tietoa annettu ihan valtava määrä, kaikkea ei varmaankaan sisäistä ihan hetkessä. Osakuntien uusi edustajistoryhmä vaikuttaa oikein fantastiselta ja innokkaalta! Jännä piirre on se, että 11 jäsenestä vain yksi on miespuolinen. Moni nousi myös varajäsenen paikalta nyt sitten varsinaiseksi jäseneksi.
Ensi kausi tulee varmasti olemaan hyvin mielenkiintoinen monella tapaa. Ensi vuonna edustajisto pääsee valitsemaan ylioppilaskunnalle uuden pääsihteerin, jonka kolmen vuoden mittainen työ on todella merkittävä. Pääsihteerihän toimii parin kymmenen sihteerin esimiehenä sekä edustajiston ja hallituksen sihteerinä ja pyörittää pitkälti ylioppilaskunnan toimintaa. Edustajiston harteille jää myös ylioppilaslehden päätoimittajan valinta, joka valitaan joka toinen vuosi. Valinnan jälkeenhän päätoimittajalla on täysi journalistinen vapaus tehdä lehdestä näköisensä. Tärkeää ensi vuodessa on lisäksi kolmannen ylioppilastalon valmistuminen ja käyttöönotto, johon on jo tänä vuonna varauduttu. Juhliakin varmasti riittää, sillä ensi vuonna on HYYn 140-vuosijuhla sekä maamme-laulun 160v-juhla. Helsingin ylioppilaathan olivat ensimmäisiä, jotka esittivät maamme-laulun floran päivänä. Kausi alkaa nyt joulukuussa ensi vuoden hallituksen valinnalla, budjetista päättämisellä sekä puheenjohtajiston valinnalla. Jännittävä kausi siis edessä! Toivotan oikein paljon onnea vielä kautensa aloittaville edaattoreille ja toivon, että opiskelijat ovat kauden aikana paljon yhteydessä edaattoreihin. Asioille voi aina tehdä paremmin jotain, jos epäkohdista on tietoinen. Mukavaa joulunodotusta!
[Edustajisto kokoontuu vuonna 2007 vielä 5.12. sekä 17.12. Edustajiston kokoukset ovat avoimia kaikille ylioppilaskunnan jäsenille.]
Ulla Hemminki