HAVAINTOJA

Nykymeinigillä ei ravintoloissa polteta tupakkaa. Laki tehtiin suojaamaan työntekijöitä ja savuttomia asiakkaita tupakansavun haitoilta. Mutta jatkuva haitta on siirtynyt jalkakäytävälle kapakan eteen.

Tupakoijat ovat siirtyneet tupakoimaan ravintolan ulkopuolelle, eli käytännössä kadulle, keskelle jalkakäytävää. Korttelikapakan asiakaskunta alkaa humaltua puolen päivän jälkeen. Siinä tapellaan ja uhitellaan. Uhkailu ja uhkaava käytös on jatkuvaa. Hapitukseltaan epämääräistä porukkaa lappaa kadulle solkenaan. Yhdet kun menee sisälle niin jo toiset tulee ulos tupakille. Mökä ja mekastus kestää aamusta aina puoleen yöhön saakka.

Jalkakäytävällä melu ja mekastus on siinämäärin pelottavaa, ettei tavallinen kulkija uskalla mennä kapakan ohi, lapsista ja vanhuksista puhumattakaan. Jopa aikuiset raavaat miehetkin ohittavat kapakan edustan turvallisuus syistä toiselta puolen katua. Ohi kulkijoilta kerjätään ja jopa kiristetään rahaa kauluksiin kiinni käymällä.

Eikö näiden mörönpesien, pitkienhujoppien ja pörisijöiden yms. kapakoiden tupakkipaikoille ole saatavissa mitään järjestystä ja kuria? Onko tavallisen kulkijan kierrettävä nämä ilopaikat kaukaa, vai miten on asian laita?

Eikö järjestys säännöissä ole pykälää, joka turvaisi katu- ja yörauhan. Tätä menoa on jatkunut koko tupakkalain voimassa olo ajan. Eikä kukaan tee mitään.

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni. Linnassa oli taas komeat juhlat, kuten aina ennenkin. Melkein kaikki osanottajat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Ainoastaan puku vaihtuu ja puoliso, vaan kestohymy ei hyydy.

Pukeutumisessa miehilla on joko frakki, smokki tai tumma puku. Kansallispuku erottuu aina myönteisesti edukseen. Se on kuin kunnianosoitus itsenäisyyttämme kohtaan. Villapaitaa ei tänävuonna nähty, vain pari kokin päähinettä.

Naisten pukeutuminen on askarruttanut minua jo useampana vuotena. Nimittäin pitkät laahukset ja vyllingit ovat komiat, mutta ah niin epäkäytännölliset.

Koska linnassa tarjotaan boolia ja kahvia ynnä muita virvokkeita, niin ilman muuta tulee tarve käydä vessassa tyhjennyksellä. Miten ne rouvat pitkissä laahuksissaan käyvät tarpeillaan? Onko siellä joku helman nostaja palkattuna vessaan. Vai onko siellä joku hissisysteemi, joka narusta vetämällä vetää helmat kattoon, etteivät ne ole tarpeiden teon tiellä. Vai riisuuntuvatko rouvat alasti ruvetessaan tarpeilleen?

Entäpä takapuolen pyyhintä. Miten se luonnistuu? Entäpä jos vaikka vahingossa pyyhkii takapuolensa laahukseen, eikä paperiin? Entä mitäpä sitten? Olisi se melkomoinen näky.

 Muotitoimittajilla olisi pitkäksi aikaa pohtimista ylimääräisistä raidoista. Varmasti he päätyisivät lopputoteamukseen, että kyseessä on jokin uusi älyvaate, joka muuttaa väritysta käytön mukaan.

Juhlat on siis juhlittu. Kansa on tyytyväinen juhlan tarjontaan. Maassa kaikki hyvin. Herroja naurattaa.

Tuolla tavalla ilmaisi eräs rehvakas isäntämies rahavarojaan 60-luvun alku vuosina! Mutta on sitä nytkin, vaan ei ole kaikilla. Nesteen pääjohtajalla on.

Kansaneläkkeellä kituva vanhus pärjää alle 500 euron kuukaudessa. Samaan aikaan Nesteen pääpomo tienaa vuodessa 4,38 miljoonaa euroa.

Pääjohtajan vuosipalkalla eläkeläinen eläisi peräti 8760 kuukautta, elikkä peräti 730 vuotta. Kuukaudessa pääjohtajamme ansaitsee 365 00 euroa, jolla eläkeläinen eläisi yli 60 vuotta. 

Leikiteellänpä luvuilla edelleen! Jos pääjohtaja suostuu tekemään työtä 20 päivää kuukaudessa, niin silloin hänen päiväpalkakseen saadaan 18 250 euroa per päivä! Hänen päiväpalkalla kansaneläkeläinen tulisi toimeen 36,5 kuukautta, elikkä reilusti yli 3 vuotta!

Mikäli pääjohtajamme suostuu tekemään työtä 8 tuntia päivässä, saadaan hänen tuntipalkakseen 2282 euroa per tunti! Tuntipalkalla kansaneläkkeellä oleva kituuttaa peräti 4,5 kuukautta!

Nämä pienituloiset puurtajat ovat oppineet tulemaan toimeen vähällä. Eikä näitä puurtajia näy sosiaalitoimistojen luukulla, mutta leipäjonoissa kyllä.

Tulee väistämättä mieleen, voiko yhden ihmisen työ olla näin arvokasta ja toisen ihmisen koko elämän työ näin arvotonta! 

Kaikki tämä tapahtuu valtiovallan suojeluksessa ja armollisella siunauksella. Eikä tämä vääryys ole tämän eduskunnan asia, vaan virhe on sattunut paljon aikaisempien vallassa olijoiten aikana.

Tämäkään eduskunta ei näköjään tee asialle mitään, niin kuin ei edellisetkään ole tehneet. Kuka sitten puolustaa eläkeläisten etuja? Ei kukaan!

Sitten vielä kysellään, mikä on yhteiskunnassa vialla?

Kaikille muille on alennettu veroja ja nostettu palkkoja ja etuuksia, paitsi pitkäaikais työttömille. Työttömät eivät ole päässeet osalliseksi yhteiskunnan hyvinvoinnin kasvusta millään tavalla.

Työttömät ovat ilman työterveyspalveluja. Heillä ei ole lomia eikä heidän eläkkeensä kartu. Työttömillä ei ole minkäänlaista kriisiapua, vaikka pää halkeaisi ongelmien alla. He elävät toimeentulorajan alapuolella. He eivät voi lakkoilla ja eivät siksi voi saada ääntään kuuluville.

Ainoa ihmisryhmä on pitkäaikais työttömät, joiden veroprosentti on ollut vuodesta toiseen 20% jo 1990 luvun alusta alkaen. Heille ei ole tullut minkäänlaisia veron alennuksia, vaikka jopa perintöverokin on jo poistettu.

On todella naurettavaa, että kukaan poliitikko ei ole kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota. Hyväosaisille kasataan kaikkea hyvää, mutta ei yhteiskunnan vähäosaisille mitään. Leipäjonot vain kasvavat ja voivat hyvin.

On myös huomattava, että suurin osa työttömistä ei ole työttöminä omasta tahdostaan, vaan olosuhteiden pakosta. Ikääntyvät pitkäaikais työttömät eivät juhlapuheista huolimatta työllisty koskaan.

Pidetään tämä mielessä ja tietoisuudessa seuraavia eduskunta vaaleja silmällä pitäen! Kuikulat ei kukkoile ensi vaalien jälkeen, eikä politiikan vapaamatkustajat oikealta eikä vasemmalta.

Kaupunkien puistoissa ja toreilla haisee lievästi sanottuna ihmispaska ja kusi. Taannoin pääkaupunkimme torilla kävellessäni törmäsin pari kertaa aitoon imislantaan. Seinänvierustat olivat virtsasta vihreänä. Haju oli helteellä lisvästi sanottuna kuvottava.

Samoihin asioihin olen törmännyt täällä sisäsuomen kaupugissammekin. Kaiken edellä kuvatun lisäksi kaduilla ja torilla on sankka ruokapakkausten, mukien, nakkipaperien ja oksennuksen siivo. Siihen kun lisätää kaikki ihmisjätökset, niin tästä länsimaisesta sivistyksestä on muistot jäljellä. Tori on kuin kaatopaikka.

Mennäänpä toiseen ääripäähän. Kesämökki kunnan luonnonsuojelu esitteen mukaan ei hampaita saa pestä siten, että hampaan pesuvedet purskutellaan suoraan luontoon, vaan ne on otettava talteen. Puhumattakaan virtsasta ja kyykkypaskasta. Niistä näyttää tulleen pahimman luokan ympäristömyrkkyjä. Pissata ei saa luontoon. Kakasta on tehtävä kompostia kolmen vuoden kierrolla, jonka jälkeen se on kelvollista esim. kukkapenkkiin.

Ennenvanhaan oli ihmislanta samoinkuin virtsa mitä mainiointa lannoitusta puille. Vieläkin on nähtävissä se hyötövä koivurivistö kahden järven välisellä kannaksella, johon ihmiset ovat tehneet tarpeensa kirkkoreissuillaan vuosisatojen aikana. Eikä ole varmasti tullut päästöjä vesistöön, koska puut ovat ottaneet ravinteet omaan käyttöönsä.

Maailma muutuu ja varsinkin EU:n direktiivit. Kohta marjamiehenkään ei sallita tekevän tarpeita luontoon. Tarpeet on tehtävä kompostikäymälään. Mutta jos meenaa kerätä marjoja ja vielä kantaa kotiin, niin miten kuljetat kompostoivaa käymälää metsässä mukanasi.

Siinäpä ei auta muu kuin palkata paskahuussin kantajan marjareissulle mukaan. Sillä tavalla voisi työllistää kaikkivaltias ja viisas EU!

Miloinka tulee luonnonsuojelu koskemaan kaupunkien katuja ja toreja. Täällä ei käytä luonto ihmisjätöksiä hyväkseen, samoin kuin metsässä ja erämaissa.

On tapahtunut kammottavia asioita. Hoitajan väitetään lääkinneen potilaita liikaa ja vieläpä väärillä lääkkeillä. Kuolleet potilaat ovat olleet jo vanhoja tai muuten huonokuntoisia. Osa potilaista olisi poistunut jo luonnon mukaisesti omine aikoineen, ilman teholääkitystäkin.

Kuolema yllättää aina, olipa omainen kuinka vanha ja sairas tahansa. Tietenkin on myös kysyttävä, mitä potilaat ovat menettäneet ennenaikaisen kuoleman johdosta? Menettivätkö he kivut ja sietämättömät tuskat kuoleman myötä?

On tasapuolisuuden nimissä myös kysyttävä, kuinka moni kuolee hoidon ja lääkityksen puutteeseen? Moniko vanhus ja sairas viruu kuoleman rajalla ilman, että kukaan hoitaisi ja huolehtisi heistä? Laittaisi ruokaa, antaisi lääkkeet ajallaan, olisi tukena ja turvana.

Olisiko myös hoidonpuutteeseen kuolleet kaivettava ylös haudoistaan ja olisiko selvitettävä kuka on vastuussa hoidon laiminlyönteihin?

Siinäpä olisi selvitettävää koko suomalaisen terveydenhoidon ja oikeuslaitoksen väelle.

Aikoinaan eräs pankki mainosti, että jos perheellä ja isovanhemmilla on pankissa tili, niin silloin oli oikeutettu lainaan -Sukuoikeus lainaan, kuten mainoksessa sanottiin.

Nykyisin on työpaikoilla samoin. Mikäli suku on töissä, ei jälkeläisenkään tarvitse paljoa ponnistella, kun työpaikka on taattu. On sattunut tapauksia, että jopa melkein lukutaidoton ja vastuuntunnoton henkilö on pistetty lähes kylmiltään “puikkoihin”. Palkka juoksee ja lomat pekkasineen.

Rannalle jääpi sitten kovasti koulutettu tunnollinen ahertaja. Hänellä kun ei ole junttaporukoita työyhteisössä. Ainoastaan junttaavat pois työpaikalta, mikäli lyhyen pestin on ahertajamme onnistunut saamaan. Haukutaan ja panetellaan selän takana koko junttaporukan täydellä tuella ja voimalla.

Ahertajamme masentuu ja ahdistuu. Hän menettää työkykynsä ja mielenterveytensä. Hän joutuu yhteiskunnan armopaloille. Häntä pompotellaan ja masennetaan eri luukkujen toimesta. Valoa ei näy putken päässä eikä missään. Pitkät sairauslomat seuraavat toisiaan.

Samaan aikaan lukutaidoton hörhö porskuttaa töissä täydellä palkalla ja suvun junttaporukoitten tukemana!

Tuossa muistuu mieleeni entinen aika maaseudulla, jolloin oli kesällä ruuan säilytys ongelmallista ilman sähkövempaimia. Kotona tehtiin ennenvanhaan voi aiva itse. Maito halkaistiin separaattorilla, jolloin kurri ja kerma erottuivat toisistaan.

Lämpimästä kermasta kirnutessa voihin jäi kirnupiimää, joten siitä tuli vaaleata höppövoita. Kylmästä kermasta kirnutusta voista tuli pyhävoita, elikkä punaista voita. Nykyisin jotkut kulinaristit tekevät tarkoituksella höppövoita.

Toinen erikoisuus tulee mieleen näin heinäkuun lämpimillä. Eräs herrasmies virkistyi kesälämpimillä siinä määrin, että rupesi kiertämään talosta taloon oikein urakalla. Hän tutteerasi, että onko talonväki syönyt huuhkajanpääkeittoa ja mitenkä paljon.

Sitten hän julisti naapureilleen, että - Siellä sitä on syöty huuhkajanpääkeittoa, eikä aivan vähän. Tai, -Kyllä se sekin on huuhkajanpääkeittoa lajisa syönyt.

Lämpimän jakson aikana kerrostalon eteläpuolen asunto on lämmennyt siinä määrin, että yöllä on pidettävä ikkunoita auki. Muuten ei jaksa nukkua.

Heräsin tuossa aamulla noin 5.30 kovaan metakkaan. Varikset huusivat kuin viimeistä päivää. Nousin katsomaan ikkunasta, että mikä niillä oli hätänä. Neljä aikuista varista oli ringissä ja kaksi poikavarista oli ringin keskellä.

Toinen poikavaris raakkui khau, kahau, khau. Ääni muistutti lähitalossa asuvan buudelin haukkumista. Toinen poikavaris äänteli aivan kuin olisi huonokuntoista ruohonleikkuria vedetty käymään, trtrtr, trtr, trttr, trtrrkli.

Variksen pojat kun kuoriutuvat, niin ne leimautuvat siihen ääneen, jonka ne ensi kerran kuoriuduttuaan kuulevat. Tämä ääni on heille ainut totuus. Sitä he toistavat läpi elämänsä, hamaan kuolemaansa asti.

Aamuinen näky oli todella huvittava. Neljä aikuista varista opetti nuoremmille poikasille variksen kielen oikea oppista ja hyväksyttävää ääntämystä. Nämä “rohvessoorit” olivat nokka pystyssä ja ääni variksen karkeana huusivat, minkä jaksoivat. Poikaset toistivat isepäisesti omaa sanomaansa -khau, khau khau ja -trtrt, trtrrt, trtrtkli. Kymmenen minuuttia kesti tämä kielikylpy. Sitten ne lehahtivat siivilleen ja menivät päivän muihin askareisiin.

Tuossa tulee mieleen toinen tapaus yli kymmenen vuoden takaa. Varikset antoivat silloinkin opetusta poikaselle, joka raakkui jotenkin tähän tapaan -honk, honk, honk.

Tämä poikanen ei oppinut oikeaa ääntämystä koskaan. Vielä pari kesää sitten aamulennolla olevasta varisparvesta kantautui toisten varisten raakkumisen keskeltä itsepäisesti toistettuna -honk, honk, honk.

Siitä tiesin, että vanhoja tuttuja oli ilmassa. Viime kesänä ei kuulunut varisparvesta tuttua honk, honk ääntä.

Tämä suomalaiskansallinen tango nimettiin aikoinaan virkamiesten työehtolauluksi. Virkamiestä ei voi kukaan erottaa, ellei hän tee virkavirhettä. Olkoonpa virkamies kuinka tyhmä tahansa.

Olen vankasti tätä mieltä. On vaikka minkälaista pyrokraattia ja pilkun viilaajaa. Milloin ulosmitataan työttömän viimeiset ruokarahat. Toisen kerran peritään takaisin kuolleen lapsen liikaa maksettuja etuuksia, vaikka hautakummulla ovat vielä tuoreet hautajais kukkaset.

Virkamies on virkamies, vaikka terve harkintakyky ja maalaisjärki puuttuu. Virkamies on mies paikallaan, vaikka sitten mikä olisi.

Meitä ei kukaan voi koskaan erottaa, ikuinen tämä liittomme on……!