Kaksi pyyhettä
Kaksi pyyhettä suihkun kaiteella
muistuttamassa
mitä rakkaus on.
Muodin edelläkävijä
Näen hänet helposti mielessäni.
Hänellä on pitkät
rasvoittuneet hiukset
ja pälvikalju.
Hän kulkee aina nopeasti
ja vihaisen näköisenä.
Hänellä tuntuu aina olevan kiire.
Hänellä on vanhat
likaiset vaatteet
ja hän etsii usein asioita
roskakoreista.
Hänellä on usein sänki
ja häneltä puuttuu muutama hammaskin.
Hän puhuu joskus itselleen
ja hänellä on aina jaloissaan saappaat
samat siniset kumisaappaat
vuodesta toiseen.
Hänellä on talvella kumisaappaat
syksyllä kumisaappaat
kesällä kumisappaat
ja keväälläkin hänellä on kumisaappaat
samat siniset kumisaappaat.
Olen huomannut
että vanhat naiset
katsovat häntä nokkiaan nyrpistäen
ja miettivät varmaankin mielessään
että kunpa tuollaiset katoaisivat katukuvasta kokonaan.
Minä muistan hänet
jo monen vuoden takaa.
Hän on aina kulkenut saman näköisenä
pitkin Helsinkiä
siniset kumisaappaat jaloissaan.
Minä en haluaisi
hänen katoavan mihinkään.
Viime taiteiden yönä
puhuin hänelle ensimmäistä kertaa.
Olin juomassa kaljaa Ruttopuistossa.
Hän vastasi nopeasti
esittämääni kysymykseen
vastausta useasti toistaen:
Ei lasipulloja! Ei lasipulloja!
Silloin
minulla oli mukana
vain lasipulloja.
Olen myös huomannut
että maailmassa asioilla on tapana muuttua
muodilla varsinkin
se saa usein
suorastaan naurettavia piirteitä.
Tällä hetkellä muodissa ovat kumisaappaat.
Kaduilla näkee naisia
joilla on keltaisia kumisaappaita
kukkakuvioisia kumisaappaita
oransseja, pinkkejä ja raidallisia kumisaappaita.
Nuo samat vanhat tantat
jotka katsoivat häntä nyrpein kasvoin
kulkevat nykyään itsekin kumisaappaissa
ja minusta se on hupaisaa.
Hänhän niissä kulki ensin
eikä hän siltikään nyt ylenkatso
noita vanhoja naisia.
Hän sanoo vain:
Ei lasipulloja! Ei lasipulloja!
ja toivon että ensi kerralla kun kohtaamme
minulla on muitakin kuin lasipulloja mukanani
ja toivon
että nuo vanhat naiset
ovat seuraavassa elämässä
hänen kengissään.
Onko täällä ketään?
Kuljen yksin illassa
pimeällä
Sepänpuiston ohi
ja kuulen pienen tytön huutavan:
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
Alan pohtia itsekin samaa
kun näen mielessäni läheiseni
jotka vetävät viikonloput kamaa
ja viinaa
ja minä juon itsekin viinaa
ja kaduilla on taas tarroja
julisteita
bommauksia ja graffiteja.
Raitiovaunut kulkevat hiljaisina mutkista
eivätkä variksen rääkymiset
kuulosta enää samalta
kuin joskus ollessani nuorempi
rakastunut.
Ihmiset nukkuvat
sairastavat tauteja
pelkäävät kaikkea
juopottelevat
tappelevat
näkevät unia
kuorsaavat
kuolevat
katselevat hetken tyhjää soratietä
pieneltä kiveltä
eivätkä tahdo ymmärtää
kultapeltoja
metsän tuulia
niiden tuhansien vuosien viisautta.
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
huutaa tyttö…
ja AA-ryhmä
kokoontuu telakkapuiston vieressä
puhumaan ongelmistaan
vanhassa jugendrakennuksessa
ja sitten lopuksi
mennään porukalla bisselle lähipubiin
ihmetellään illan puheenaiheita.
Joku ulkoiluttaa koiraa
polttaa tupakkaa
eikä hänen kasvojaan näy
vain savukkeen tulipää hehkuu yössä.
Ihmiset naivat
rakastuvat
ovat yksinäisiä
näkevät näkyjä
kuulevat ääniä
luovat teatteria
jolle ei ole syntynyt
vielä edes yleisöä.
Sairaalat täyttyvät kädettömistä lapsista
päättömistä teoista
huumeista
alkoholista
materiasta
kaikki unohtavat ihmisyyden
rakastuvat harhakuviin
varjoihin
menneisyyteen
ja tulevaisuuteen
johon eivät usko.
Kaikki näkevät
vain synkät varjokuvat
kauniista kirkoista
eikä viimeisellä vanhuksella
ole enää edes
sen sinapinsiemenen verran uskoa.
ja minä kuulen vain tuon tytön huudot
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
ja alan hiljalleen ymmärtää
että ei täällä ole.