Naurettavia hautajaistunnelmia – sovituksia lehmän nännikumille
19. Marraskuuta, 2008”Luotan DeLaval nännikumeihin. Ne ovat jämäköitä koko käyttöikänsä. Vaihdan nännikumit suositusten mukaisesti ja mielestäni tämä tukee karjani hyvää utareterveyttä. DeLavalin suositus vaihtovälistä on hyvin perusteltu. DeLaval on tehnyt paljon tutkimustyötä ja uskon korkealaatuisten nännikumien ylläpitävän erinomaista utareterveyttä”. Näin luki Uusälytöntä! -iltamien käsiohjelmassa 8.11.2008 Lasse Kaikkosen ”Sovituksia lehmän nännikumille” -musiikkiesityksen kohdalla.
Kysymyksessä oli noin viisitoistaminuuttinen musiikkiesitys, jossa Kaikkonen soitti ilmeisesti itse rakentamaansa soitinta, jossa puhallinosana toimi lehmien lypsämisessä käytettävä nännikumi. Soitin itsessään oli pitkä jykevä putki, joka muistutti hieman aborginaalien didgeriduuta. Kaikkonen soitti klassisia hautajaiskappaleita, mutta tulkinta tapahtui ulkomuistista ilman nuotteja. Ainoa kappaleista, jonka pystyn varmuudella sanoa tunnistaneeni oli Thomas Albinonin Adagio. Kysymys ei ollut siitä, etteikö soitosta olisi saanut selvää, mutta Albinonin lisäksi muut kappaleet eivät olleet yhtä tuttuja eikä niitä oltu erikseen myöskään käsiohjelmassa mainittu.
Esityksen tilanne oli lähtökohtaisesti varsin erikoinen, sillä kukaan ei tiennyt mitä odottaa lehmän nännikumilta. Harva tuskin tiesi minkälaista soitinta lavalle ollaan edes tuomassa. Kaikkosen saatua viriteltyä soitin mukavasti paikalleen hän aloitti esityksensä. Kappaleet kuulostivat tutuilta hautajaissävellyksiltä, jotka johdattivat ajatukset luonnollisesti kuolemaan, hautajaisiin ja surullisiin asioihin. Musiikkia voisi kuvailla myös kauniiksi, sillä Kaikkonen muisti sävellykset oikein hyvin. Toisinaan kuitenkin soitto muuttui joko tarkoituksenmukaisesti tai sitten vahingossa varsin irvokkaan kuuloiseksi tuoden entisestään jo niin absurdiin tunnelmaan lisää hämmennystä. Ihmisten reaktiot olivat monenkirjavat; jotkut nauraa räkättivät kun taas toiset näyttivät mietteliään vakavilta. Tilanne oli erikoinen, mutta yleisö tuntui siitä huolimatta jakavan jonkin yhteisen, vaikkakin hämmentävän, kokemuksen. Niin mielestäni usein käy hyvän musiikin kanssa.
Kaikkosen esitys rikkoi tietoisesti eri käsitteiden konventioita. Ensinnäkin lähtökohtaisesti hautajaismusiikkiin liitetään ajatus kuolemasta, joka on vakava asia, jolle ei yleisesti ottaen saisi nauraa. Myös kolmesataa vuotta vanhan ”vakavan” taidemusiikin liittäminen lehmän lypsyssä käytettäviin nännikumeihin on ajatuksena niin erikoinen, ettei se jätä heti rauhaan. Toisaalta Kaikkosen soittamista kappaleista täytyy todeta se, että niissä itsessään täytyy olla jo lähtökohtaisesti jotakin hyvin erityistä, sillä kuinka monet sävellykset todella kestävät soittoa kolmesataa vuotta? Kuitenkin näiden erikoisten ajatusten ja käsitteiden yhdistäminen loi elämyksen, joka vaihteli absurdin ja kauniinsurullisen tunnelman välillä.
Kaikkosen esitys oli vahvasti myös käsitteellinen. Lähtökohdat olivat niin erikoiset, ettei niitä voinut olla ottamatta mukaan tulkintaan. Uskonkin, että Kaikkosen teos yritti näillä musikaalisilla ja käsitteellisillä keinoilla viestittää jotakin oleellista meistä ihmisistä. Teos pyrki viestittämään ”taidemusiikin” voimakkuudesta ja käyttökelpoisuudesta. Teos viestitti sitä, että klassista musiikkia voi käyttää myös eri näkökulmista kuin mihin yleensä ollaan totuttu.
Normaalisti klassista musiikkia kuunnellaan isoissa saleissa, jossa yleisö istuu parhaat päällä. Nyt kysymyksessä oli kuitenkin ravintolalaiva Wäiski, jossa ihmiset joivat olutta ja puhuivat kovaäänisesti. Tosin Kaikkosen esitys hiljensi kyllä koko yleisön muutamia naurukohtauksia lukuunottamatta. Teos viestitti meille myös sitä, että vakaville asioille voi ja pitääkin nauraa. Se myöskin puhui nähdäkseni luovuuden ja absurdiuden kieltä. Se ikään kuin pyrki viestittämään, ettei kaikkea tarvitse perustella järjellä vaan toisinaan varsin luovat ja humoristisetkin ratkaisut ovat kaikkein parhaimpia.
Toisaalta asian voi nähdä niinkin, että tätä raporttia kirjoittaessani on lehmän nännikumilla hautajaissävellysten soittaminen alkanut tuntua yhä luonnollisemmalta ja järkevämmältä asialta. Ehkä kaikkea ei siis kannata kuluttaa puhki liialla analysoimisella vaan täytyy vain suosiolla antautua kokemiselle ja nauttia uusälyttömästä kyydistä.