Maria Jotuni - Arkielämää (1909)
24. Maaliskuuta, 2008 Maria (Haggren) Jotuni
Maria Haggren syntyi vuonna 1880 kuopiolaiseen perheeseen, jossa kirjallisuutta arvostettiin sukupuoleen katsomatta. Tuohon aikaan Kuopio oli yksi suomenkielisen kirjallisuuden keskuksia erityisesti Minna Canthin tuotannon ja läsnäolon ansiosta. Haggren kävi Kuopiossa koulua vuosina
1887-1900. Osan tuosta ajasta samassa koulussa opiskeli myös toinenkin tuleva klassikkokirjailija: Joel Lehtonen. Haggren osallistui monen aikalaisensa tapaan sukunimien suomentamisaaltoon vaihtaen sukunimensä Jotuniksi. ”Jotuni” tarkoittaa muinaisskandinaavisten tarinoiden jättiläistä, joten nimen vaihto ei ollut ainakaan turhan kainosteleva. Tuleva kirjailija kuului vielä siihen sukupolveen, joka joutui hakemaan erityislupaa, jotta saisi naispuolisena henkilönä suorittaa ylioppilastutkinnon.
Vuonna 1900 Jotuni jatkoi opiskelujaan Helsingin yliopistossa käyden kirjallisuuden luennoilla. Hän aloitti myös aktiivisen toiminnan savolaiskarjalaisessa osakunnassa, jonka parissa viihtyi muitakin kirjailijoita. Heistä mainittakoon ainakin Otto Manninen, Joel Lehtonen ja Jotunin tuleva aviomies Viljo Tarkiainen. 1900-luvun alussa Jotuni hakeutui päättäväisesti kohti kirjailijanuraa. Hän kirjoitti paikallisiin sanomalehtiin kritiikkejä, mutta kokoajan Jotuni teki samalla myös omia kaunokirjallisia ”harjoitelmiaan”, joista ensimmäiset julkaistiin vuonna 1902 Päivälehdessä. Kolme vuotta myöhemmin ilmestyi Jotunin ensimmäinen novellikokoelma nimeltään Suhteita. Samoihin aikoihin Jotuni lopetti opintonsa Helsingin yliopistolla.
Maria Jotunin välit tutkija Viljo Tarkiaiseen lähenivät ja samalla myös muut ihastuksenkohteet vähenivät. Jotuni jatkoi kirjoittamistaan saaden tukea ja palautetta Tarkiaiselta. Vuonna 1907 Jotunilta julkaistiin toinen kokoelma Rakkautta, joka sai paljon huomiota ja kritiikkiä. Hyvin pian tuon toisen kokoelman ensimmäinen painos myytiin loppuun. Kaksi vuotta myöhemmin (1909) Jotunilta ilmestyi realistinen ja kiehtova romaani Arkielämää. Teos synnytti tuttuun tapaan kirjallisuuspiireissä keskustelua ja sitä väitettiin raa’aksi sekä epäsiveelliseksi. Arkielämän ilmestymisen aikoihin Jotunista oli jo tullut arvostettu naiskirjailija. Hänen kirjoihinsa suhtauduttiin kuitenkin varauksella, joka johtui ajan miesvoittoisesta hengestä.
Arkielämää
Jotunin ensimmäinen romaani Arkielämää on todentuntuinen ja voimakas kuvaus yhden päivän tapahtumista savolaisessa maalaismiljöössä. Siinä värittyy oman aikansa yhteiskunnan tunnot ja teot yhtenäisenä, kauniina, kuvana. Arkielämää käsittelee elämää, kuolemaa, syntymistä, rakkautta ja kohtaloa, niin naisen, kuin myös miehen näkökulmasta. Arkielämää on herkkä luonnonkuvaus tuoksuvine peltoineen ja vehreine metsineen, mutta samalla teos on myös psykologinen romaani, joka käsittelee kohtalon olemassaoloa sekä vaikutusta, erityisesti naisen huonoon avioliittoon joutumisen kannalta. Arkielämää esittelee kokonaisen maalaiskylän väestön, johon lukeutuu rikkaita ja rakkaita, vanhoja ja nuoria, kehitysvammaisia, hartaita kristittyjä, taikauskoisia piikoja ja hilpeitä renkejä.
Arkielämää pitää pienehköstä sivumäärästään huolimatta sisällään useita erilaisia kerronnallisia muotoja ja tapoja. Romaanista löytyy lukuisia sisäkkäiskertomuksia, jotka ovat usein arkipäiväisiä, lähes triviaaleja, tarinoita milloin mistäkin. Teokseen mahtuu myös runonpätkiä, kansanlauluja, mytologisia kertomuksia, virsiä ja saarnoja.
Ajallisesti romaani sijoittuu jonnekin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun välimaastoon, jolloin maaseudun arkielämä oli ankaraa työntekoa, ruokailua ja siitä jutustelua, saunomista, kristinuskon jäykkyyttä ja taikauskoisen vanhan kansan kuiskuttelua. Ennen kaikkea Jotunin esikoisromaani onkin juuri sitä, mitä lupaa; kuvaus suomalaisen maaseudun arkielämästä kaikessa värikkyydessään.
Arkielämää aikansa lapsena
Arkielämän ilmestymisen aikoihin 1900-luvun alussa naisen aseman pohtiminen oli hiljalleen nostettu esille ja sitä myöten siinä oli myös havaittavissa pientä paranemista. Kirjallisuudessa eritoten Minna Canth oli keskittynyt ajamaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoisuutta miehiin verrattuna. Kuitenkaan 1900-luvun alun Suomesta tasa-arvoisena maana ei voida puhua millään tavoin oikeutetusti. Erityisesti maaseudulla, jonne myös Jotunin Arkielämää sijoittuu, nainen oli vielä toisen luokan kansalainen, joka yhteiskunnan normien painostamana usein joutui väärän miehen kanssa naimisiin. Nainen ei suinkaan aina pystynyt valitsemaan miestä, jota sydämessään rakasti vaan useimmiten säädyn ja varallisuuden määrittämät ”säännöt” ratkaisivat todellisuudessa aviokumppanin. Näiden tosiasioiden valossa onkin selvää, että naisen aseman tarkastelu nousi ikään kuin pakon edessä Jotunin ensimmäisen romaanin yhdeksi keskeiseksi aiheeksi. Arkielämää useasti peräänkuuluttaakin hiljaa rivien välistä naisen valinnanvapautta. Romaanin naishenkilöhahmoilla on vahva taipumus alistua ”kohtalolle”, joka ohjaa heitä kohti vääriä miehiä.
Arkielämää on tyylilajiltaan hieman epäsuorasti romaani. Teoksessa on kyllä kaikki romaanin pääpiirteet, mutta ennen kaikkea teoksen lyhyys, noin 130 sivua, kummastuttaa nykylukijaa. Romaanin tyylilaji suuntautuu 1900-luvun alun realismin piiriin, mutta Arkielämää poikkeaa useista saman ajan mieskirjailijoiden teoksista jo siinä, että se keskittyy yhden päivän tapahtumiin. Tällainen modernistinen tarinan aikarakenne yleistyi vasta vuosia myöhemmin suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Arkielämää poikkeaa myös Jotunin aiemmasta (ja tulevasta) tyylistä siinä, että teoksen vallitseva tunnelma on päällisin puolin varsin positiivinen, jopa optimistinen. Teoksessa vallitsee suhteellisen keveä tunnelma, vaikka romaanissa käsitelläänkin vaikeita asioita kuten raiskaukset, myrkytykset tai lasten kuolemat. Arkielämää ei kuitenkaan takerru mässäilemään niillä eikä teoksesta muutenkaan löydy suoranaisia inhorealistisia piirteitä kuten samoihin aikoihin useilla mieskirjailijoilla.
Teoksen aika-rakenteista
Romaanin tarinan kronologista kulkua kannattelee teoksen keskeisin hahmo kiertolaispappi Nyman. Teoksen ensimmäisen kertomuksen kesto on yksi päivä. Tarinan kulkee aamupäivästä seuraavaan aamuyöhön. Kiertolaisena kylästä toiseen kulkeva entinen teologian opiskelija ”pappi Nyman” laahustaa uupuneen krapulaisena aamupäivän hiostavassa auringossa, mutta jo ilta-auringon laskiessa hän kulkee hilpeän humaltuneena pitkin kyläteitä. Samalla ensimmäinen kertomus kulkee tasaisen rauhallisesti Nymanin mukana eteenpäin.
Teoksen sisäkkäiskertomukset antavat homodiegeettisten analepsisten myötä tietoa Nymanin ja koko muun kyläyhteisön menneisyydestä. Pappi Nyman kohtaa Koppellahden (tarinan varsinaisen miljöön) maisemissa useita kylän asukkaita, jotka ovat lähestulkoon poikkeuksetta Nymanille jo ennestään tuttuja.
Ensimmäisen kertomuksen loppupuoliskolla Nyman ja Koppelmäen vanha isäntä ryypiskelevät yhdessä muistellen vanhojen ystävysten yhteisiä hetkiä vuosikymmenten varrelta. Heidän kahden keskustelut vievätkin tarinan sisäkkäiskertomukset kaikkein kauimmaksi ensimmäisestä kertomuksesta.
Arkielämää pitää sisällään myös useita ulkoisia heterodiegeettisiä analepsiksiä, joissa kylän asukkaat muistelevat kuulemiaan ja kokemiaan tarinoita. Useissa kertomuksissa käydään läpi arkipäiväisiä asioita henkilöistä, joita ei esiinny ensimmäisen kertomuksen aikana. Osa ulkoisista heterodiegeettisistä analepsiksistä ovat pappi Nymanin lapsille kertomia tarinoita elämään ja moraaliin liittyvistä perusasioista. Arkielämää -teoksen lapset ovat uteliaita, mutta myös pelokkaita, kuulemaan kristinuskoon liittyviä ja sitä sivuavia ”totuuksia” Nymanilta.
Jotunin Arkielämässä tarinan ja tekstin järjestyksen anakronismeista ei löydy yhtäkään prolepsista. Kerronta ei mene ensimmäisen kertomuksen edelle missään vaiheessa romaania. Edellä mainittu kerrontatapa tekeekin Arkielämästä selkeän teoksen. Tulevaisuus jää kokonaisuudessaan vastaanottajan arvailtavaksi. Tekstin kertoja kuitenkin vihjaa (amorce) tietyillä sanavalinnoilla yleisölle mahdollisista tulevista tapahtumista. Tällaisiin tapahtumiin viittaa esimerkiksi vanhan isännän mahdollinen kuolema lähitulevaisuudessa, mikä muutenkin henkilöhahmon ikään liittyen tuntuu luonnolliselta. Pappi Nyman ja Koppelmäen vanha isäntä tuntuvat heittävän keskusteluidensa myötä viimeiset hyvästit toisilleen. Myös vanhan isännän iltainen nukkumaanmeno on luotu vaikuttamaan varsin lopulliselta.
Arkisia henkilöitä
Arkielämää -romaanin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu henkilöhahmojen monipuolisuus ja monilukuisuus. Hahmojen laaja määrä omalta osaltaan vaikeuttaa lukijan kokonaiskuvan hahmottamista, mutta toisaalta yksi teoksen merkityksistä on juuri kokonaisen kyläyhteisön esille tuominen. Arkielämää on melko selkeästi henkilökeskeinen teos, sillä tarinan henkilöhahmojen kertomukset kertovat usein enemmän kertojasta itsestään, kuin niinkään kyläyhteisön tapahtumista. Romaanin sisäkkäiskertomukset ovat siis ajoittain melko mitäänsanomattomia ja toisaalta sisäkkäiskertomusten henkilöt saattavat olla ensimmäisen kertomuksen ulkopuolelta.
Kuitenkin teoksen juonikeskeisyyden puolesta puhuu se, että Arkielämää kuvaa myös nuoren piian Eveliinaan matkasta kohti avioliittoa, jota hän ei haluaisi. Renki Jahvetti on yksinkertainen, ulkoisesti melko ikävän näköinen ja muutenkin piian mielestä tylsä tapaus. Kuitenkin teos päättyy aamuyöhön, jolloin Eveliina kulkee häpeillen Jahvetin luota pois vietettyänsä yön hänen kanssaan. Edellisillan tapahtumiin liittyy myös Jahvetin lähes anteeksipyytelevä kosinta.
Forsterin teoria vuodelta 1927 jakaa henkilöhahmot kahteen eri luokkaan; litteisiin ja pyöreisiin. Arkielämää -teoksen hahmot ovat varsin selkeästi pyöreitä, mikä tarkoittaa sitä, että hahmot ilmentävät useita erilaisia, myös ristiriitaisia, ominaisuuksia. Tarinan naiset saattavat haikailla useamman miehen perään samanaikaisesti ja heillä on usein ristiriitaisia tuntemuksia ympärillä olevista ihmisistään. Lähes kaikki tarinan hahmot myös kehittyvät ensimmäisen kertomuksen aikana. He ajattelevat, muuttavat mielipiteitään ja tekevät ratkaisuja, hyviä sekä huonoja.
Romaanin henkilöhahmoihin mahtuu myös litteitä, karikatyyrinomaisia, henkilöitä, jotka pikemminkin edustavat tiettyä ihmistyyppiä, kuin yksilöllistä ja muuttuvaa ihmistä. Kuitenkin usein näissä tapauksissa henkilöhahmot ovat toden tuntuisia ja niillä on selkeä teoksen sisäinen tarkoitus. Yksi kiinnostavimpia Arkielämää -teoksen hahmoja onkin Hullu-Kalle, joka on ilmeisesti kehitysvammainen renki. Häntä teoksessa kuvataan seuraavanlaisesti: ”Talon parhain työvoima oli kuitenkin Hullu-Kalle, joka ollut talossa eläkkeellä pienestä pitäen eikä eläessään ollut talosta muualla liikkunut kuin jouluna kirkossa. Joulua odotti hän koko vuoden. Siitä puhui hän aina. Ja kun jouluna kirkkoon luvattiin, voi hän raataa yötä päivää syömättäkin”. Hullun Kallen kaltaisten henkilöhahmojen litteys perustuu siis pitkälti siihen, ettei esimerkiksi lapsentasolle jäänyt kehitysvammainen varsinaisesti ”kasva” tai ”kehity” oikeassa elämässäkään.
Teoksen henkilöhahmojen sisäisen elämän kuvauksissa on vaihtelua. Tarinan keskeisin hahmo pappi Nyman on varmastikin ”läpinäkyvin” henkilö koko romaanissa. Hänen ajatuksenjuoksuunsa palataan useassa eri tarinan vaiheessa. Pappi Nymanin sielunelämää kuvataan myös monilla eri tasoilla, joista yleisin on se, että kerronta tunkeutuu hänen ajatteluunsa. Kyläteillä kulkiessaan Nymanilla on paljon mietteitä, jotka paljastetaan lukijalle. Toisaalta myös tarinan loppupuoliskolle sijoittuu luku, jossa Nyman näkee unen, jota teoksen lukija voi seurata.
Teoksen henkilöhahmoista lähes jokainen on ”läpinäkyvä” hahmo. Joukkoon kuitenkin mahtuu muutamia henkilöitä, joita ei kuvata sisältä käsin, mutta heidänkin kohdallaan useimmiten kyse on siitä, että hahmot ovat ensimmäisen kertomuksen ulkopuoleisia hahmoja, joista kyläläiset kertovat sisäkkäiskertomuksissaan.
Arkielämää -romaanin henkilöhahmoja on useita ja heistä jokaisesta paistaa teoksen nimenkin mukainen arkisuus. Hahmot ovat varsin todentuntuisia ja uskottavia, eikä joukosta varsinaisesti löydy mitään erikoisuuksia, joiden kyvyt tai tiedot poikkeaisivat oman aikansa maaseudun tavallisista ihmisistä. Kaikki tarinan hahmot kantavat tavanomaisia murheita, jotka liittyvät lähinnä varallisuuteen ja omaan asemaan. Rahasta ei puhuta teoksessa suoranaisesti missään vaiheessa, mutta teoksen kaikkiin hahmoihin varallisuus kuitenkin liittyy olennaisesti. Varallisuuden määrä määrittää lähes kaikkien hahmojen statuksen kyläyhteisössä. Tässä tekee kuitenkin poikkeuksen ”kiertolaispappi” Nyman, jota arvostetaan hänen tulisten (jopa humalaistenkin) saarnojen takia. Toisaalta Nyman on myös avulias kylän ihmisiä kohtaan, joka selittää hänen arvostustaan. Pappi Nyman on henkilöhahmo, johon toiset tarinan henkilöt tukeutuvat murheissaan.
Kertojasta
Arkielämää -romaanin kertoja fokalisoi ulkoisesti. Hän ei siis ole tarinan agentti (tarinan henkilö), eikä hän siksi myöskään osallistu mihinkään tarinan tapahtumiin. Laajimmillaan kuitenkin ulkoinen fokalisoija hallitsee kohteensa ”lintuperspektiivistä” niin kuin tässäkin tapauksessa. Kertoja ei siis ole ajan tai paikan rajoittama. Kertoja on romaanissa kaikkialla samaan aikaan.
Vaikka kertojan kuvaus onkin emootioiden suhteen varsin objektiivista on hänellä kuitenkin usein sympatiat henkilöhahmojensa puolella, joka esiintyy vapaan epäsuoran esityksen kautta. Kertoja fokalisoi tarinaa eläytyen hahmoihin.
Romaanin kertoja antaa tilaa myös usealle teoksen maailmaan kuuluvalle henkilölle ja heidän fokalisoinneilleen. Hän ei siis ole pelkästään kiinteä, ulkoinen kertoja, jonka kautta kuvatun maailman normit ainoastaan suodattuisivat. Romaanissa fokalisoidaan useiden eri henkilöhahmojen ja heidän arvojensa, kokemustensa ja mielipiteittensä kautta.
Romaanin kerronta perustuu mimesikseen. Kertoja luo siis illuusion, ettei se ole hän, joka puhuu tai ajattelee. Kertoja antaa useasti romaanissa myös henkilöitten puhua ja ajatella. Kertoja on siis varsin hyvin häivyttänyt itsensä piiloon. Teoksen kertoja ei kuitenkaan ole täysin mimeettinen, sillä käytössä ei ole suoraa esitystä (monologia tai dialogia) vaan kertoja eläytyy vapaan epäsuoran esityksen kautta henkilöhahmojen mukaan. Vapaa epäsuora esitys ei kuitenkaan luo ironista sävyä romaaniin vaan kysymys on enemmänkin empatiasta, samaistumisesta henkilöihin.
Teoksen kertoja on ekstradiegeettinen kertoja eli kertoja kertoo tarinan ulkopuolelta. Hän pysyttelee poissa teoksen tarinamaailmasta ja vaikuttaa silti kaikkitietävältä. Hän on ikään kuin kertomansa yläpuolella ja kykenevä myös paljastamaan henkilöitten sisäisen elämän, jonka hän useasti tekeekin.
Naisen asema kohtalon käsissä?
Maria Jotunin ensimmäinen romaani Arkielämää kuvaa harvinaisenlaatuisen tarkasti ja monivivahteisen värikkäästi yhteiskunnan koko kirjon, joka teoksessa on saanut pienen kyläyhteisön muodon. Romaani tuo yksityiskohtaisen realistisesti esille hieman yli sadan vuoden takaisen suomalaisen maaseutuelämäntyylin kokonaisuudessaan. Teoksesta ei puutu laajaa arkielämän käytännönasioiden kuvaamista vaan romaanin yksi merkittävimpiä piirteitä ja saavutuksia onkin juuri oman aikansa elämän tallettaminen kaikessa kauneudessa sekä kurjuudessaan. Mestarillisen sanataiteilun ja havahduttavan ihmiskuvauksen lisäksi teos nostaa esille puheen luomien tuntemusten monipuoliset mahdollisuudet. Romaanin suurimpiin ansioihin kuuluu erityisesti henkilöhahmojen keskustelujen kautta ilmentyvä psykologinen kuvaus ihmisluonteesta.
Arkielämää -romaanin keskeisimmäksi teemaksi nousee ennen kaikkea naisen huono asema. Arkielämää ei kuitenkaan ota yhtä jyrkästi kantaa, kuin esimerkiksi Minna Canthin muutamia vuosia ennen Arkielämää ilmestyneet naisen asemaa käsittelevät teokset. Romaani nostaa Canthin teoksia epäsuoremmin esille kysymykset naisen oikeuksista ja velvollisuuksista. Lukuisat yhä uudestaan ja uudestaan toistuvat nais- sekä mieshenkilöhahmojen toteamukset herättävät lukijassa pakottavan tarpeen pysähtyä pohtimaan tasa-arvoisuutta.
Romaanin johdattelevasta tavasta puhuvat lukuisat esimerkit. Teoksen henkilöhahmo Liena on miehensä kuoleman myötä syntyneiden velvollisuuksien ja toisaalta myös häpeän aiheuttamien paineiden takia päätynyt järkyttävään ratkaisuun: Niin että kun hänkin vuosia muutamia sitten, miehen ensin menetettyään, tukahdutti makaamalla kastamattoman lapsensa, oli koetus käydä hänelle ylivoimaiseksi. Hänen sydäntään repi ajatellessa, pääsikö lapsi taivaaseen, vai joutuiko se helvetin tulen tuhottavaksi. Lapsen surmaamisesta seurasi se, että Liena sairastui vakavaan mielenterveydelliseen sairauteen. Romaanissa annetaan kuitenkin toivoa, sillä pappi Nyman onnistuu erikoisten kristinuskoon liittyvien näkemystensä myötä saamaan Lienan lähes terveeksi.
Romaanissa jatkuvasti toistuu naisten epävarmuus ja pelko. Luultavasti henkilöhahmoista ankarimman kohtalon joutuu kokemaan piika Eveliina, joka romaanin alkutaipaleilla aavistelee joutuvansa väärälle miehelle morsiameksi: Otettavaksi siitä ei olisi ollut. Vaan niinpä näytti, että se sen hänelle vielä otatti. Näytti, ettei sitä kiertää voi. Hänen osakseen se Jahvetti vielä joutui. Se hänen sydäntään pyrki painamaan.
Romaanin surullisimpiin henkilöhahmoihin kuuluva Eveliina pohdiskelee, ettei välttämättä haluaisi elää ollen sidoksissa vain yhteen ja ainoaan mieheen. Eveliinaa haaveilee vapaudesta: Ja joskus tuntui kuin hän olisi voinut olla vaikka kaikkien vaimo yhtaikaa. Nuori nainen ei halua mennä naimisiin, mutta silti kertoja joutuu toteamaan: Nyt kuitenkin oli aika jo hänen naittaa itsensä.
Romaanin naiset joutuvat jatkuvasti joko alistumaan välttämättömyyden alle tai antautua miehelle toveriksi. Teos nostaa oman aikansa naisen surkean kohtelun järjettömyyden esille Liisa nimisen vanhan rouvan sanojen myötä: Ei muuta kuin lähde miehen matkaan äläkä perustele sen pitemmältä, elä edes sitä, onko mies terve vai eikö. Romaanissa Liisallekaan ei avioliitto ole tarjonnut onnea.
Romaanin mieshenkilöhahmojen ajatus- ja arvomaailman laatua kuvaa hyvin Koppelmäen vanhan isännän runollinen toteamus: Ja ihmissuhteissa on se niin, että väkivalta se vallitsee ja vahvempi oikean hallitsee. Myös pappi Nymanin humalainen saarnapuhe nostaa esille syitä ja seurauksia hänen väittäessään Jumalan sanana: Iloitse siis ihmisen lapsi ja tyydy siihen osaasi, joka sinulle annettu on.
Arkielämää nostaakin juuri laajojen asioiden yhteydessä esille toiveen naisen aseman parantumisesta. Teos myös puhuttelee lukijaa käänteispsykologialla, jota kuvaa hyvin romaanin murheellinen lopetus. Eveliina on lopulta alistunut ja antautunut Jahvetin sänkyyn: Jo narahti ovikin pihassa. Hiljalleen hiipi Eveliina Jahvetin aitasta pihan poikki. Oman aittansa kynnykselle oven varjoon istuutui hän ja kääri punaraitaista hamettansa polvien ympäri. Hän katseli avuttomana ja ihmeissään nousevaa aurinkoa. Sen kirkkaus häikäisi häntä. Karkea paita valahti toiselta olkapäältä, kun hän kumartui, painoi päänsä alas ja itki kuin pieni, eksynyt lapsi, joka ei tiedä, missä koti on.
Yhteenveto
Maria Jotunin kaltaisten vahvojen naiskirjailijoiden kamppailu tasa-arvoisuuden puolesta ei ole ollut turhaa. Naisen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on parantunut mullistavissa määrin Arkielämää -romaanin kirjoittamisen jälkeen. Lukuisia lainsäädöksiä tasa-arvon takaamiseksi on tehty, joihin on omalta osaltaan varmasti vaikuttanut Jotunin ja Canthin tasoisten naiskirjailijoiden teokset ja niiden ajatuksia herättävä sanoma.
Siitäkin huolimatta myös nyky-Suomessa esiintyy paljon epäkohtia, joita kirjallisuudessa sekä medioissa nousee jatkuvasti esille. Tuskin Maria Jotuni olisi kuitenkaan uskonut, että alle sata vuotta hänen ensimmäisen romaaninsa ilmestymisen jälkeen Minna Canthilla on oma juhlapäivänsä ja maamme presidenttinä on nainen. Silti tuo pieni, eksynyt lapsi saattaa välillä itkeä, mutta tuskin ainakaan siksi, ettei tietäisi enää, missä hänen kotinsa on.
Lähteet: Maria Jotuni: Arkielämää (1909)
Irmeli Niemi: Maria Jotunin pienproosan ääriviivoja -artikkeli (1979)
Pirjo Lyytikäinen: Feministisiä ajattelijoita 1600-1950 -luvuilta (Maria Jotuni) (2005)
Maiju Ruhanen: Historiallisia humanisteja (Maria Jotuni) -artikkeli (2002)
Kantokorpi, Lyytikäinen, Viikari: Runousopin perusteet (2005)