Amatööripornossa on aitoa surua
Amatööripornossa on aitoa surua
ja epätoivoa,
kuin vanhoissa roskapusseissa.
Ne uinuvat jo kolmatta päivää
eteisen seinään nukahtaneena
eivätkä hoputa,
odottavat kiltisti omaa vuoroa.
Mutta miksi meillä on kiire?
Onko meihin sisäänkirjoitettu taito
oppia pelkäämään kaikkea
ajan tiputtaessa hilsettä nahasta,
kuin muistutuksena maatuvaisuudesta?
Tosiasioita ei voi pyyhkiä harteilta
tai unohtaa ruokakaupan tiskille,
kuin haalistuvaa ostoskuittia,
jonka vaimo haluaa tarkastaa kotona.
Elämähän on bukkakea,
jatkuvaa konekivääreiden kalkatusta
kasvot täynnä uusia virtoja,
jotka jäävät astumatta,
mutta kuolema…
Se on shakki ja matti!
Se on rojut ränniin kertaheitolla!
Muistot leikkivät hetken vielä pihalla
pomppivat hyppynarulla,
laulavat typeriä lauluja,
silmät sidottuina naapurin tytön kanssa pussijuoksua
ja lopulta
pyöritään vielä hetki kuralammikossa,
syödään hiekkakakkuja kaiken päälle.
Kuolema.
Siinä on sentään naurua.