Rakkaani toi illalla valkoisia ruusuja
Rakkaani toi illalla valkoisia ruusuja,
asetteli niitä pitkin kotia
ja näytti kauniilta.
Se tarkoitti uutta alkua,
josta olimme jo puhuneet,
vaikka tiesimme sen tapahtuvan.
Maatessamme levottomina
hän sanoi taivaan olevan surua sinisempi
enkä saanut unta,
kun ymmärsin hullun kuun kulkevan
muovikassit käsissään.
Mieliemme kananmunakuoret
halkeilivat pitkin yötä
ja kivet olivat tyynyjä,
paidat kuivuivat ovenkarmeilla.
Vesi keinui lasissa,
kuin Rapid Eye Movement kasvoilla
ja levossa oli kuuden tunnin voima:
kyky sammuttaa lyhty ilman myrskyä.
Harvat tietävät,
että tässä asunnossa
asui lähes sata vuotta ennen minua
kapteeni, jonka kuulen vieläkin huutavan käskyjään yössä.
Hän tuntee kuoleman,
merikortit lakanoissa.