Mieliemme pelloilla

Kontaktiseminaarien ja ohjelmakausien maailmassa
ovat kulttuurin siemenrahat vähissä,
kun Helsinki Poetry Connection
raapii runoista innovatiivisia tapahtumia.

Pyrimme tuottamaan sanoilla sisältöä,
mutta kuitenkin me melkein kuihdumme niiden takia,
kun päättävät elimet etsivät kulttuuridiversiteettiä ja ties mitä:
monimuotoisuutta, multitalenttia ja sen sellaista,
josta ihan kaikkea
ei edes pahin byrokraatti osaa itselleen avata.

Vuoden 2010 lyyrisistä jatkosuunnitelmista
tulee taas tiedote Facebookiin
ja niihin muihin sosiaalisiin medioihin,
jotka varmasti tavoittavat sinutkin
Dear user.

Ennen sitä, tsekkaa lisätietoja lavarunoudesta:
http://hkipoetryconnection.blogspot.com

Myötämielinen sade leipoo kasvoja,
koirat huutavat korkeissa huoneissa,
krapulainen pyykinpesukone linkoaa tilassa
ja putkiradiosta poksahtelee linnunlaulua.

Perhe hymyilee valokuvalle,
raitiovaunun kyljet nuolevat graffiteja,
hetket sulavat virroiksi,
ja jäljet tulevat ennen askelia.

Sekakäyttäjä myy sikareita pysäkillä,
johdot roikkuvat seinistä raivoihin,
lasipyramidin sisällä nauraa kumiankka
ja viitenumerot muodostavat merkityksiä iholle.

Kirjeveitset nukkuvat pöydillä,
kahvi laskeutuu rinnuksille,
junatunneleissa kaikuu suihku
ja pelargoniat nousevat kiskojen välistä.

Arkku avataan keskeltä täydeksi,
humalaiset hymyilevät hetken huomiselle,
kananjalka vilkuttaa matkustajille
ja kaappaajat sulkevat salkkunsa.

Helmipöllö taputtaa metsän sulkia,
kampaajat silittävät sikoja,
pergamentit pyyhitään pölystä
ja raidat kuivuvat tapetteihin.

Sänky hyppää laskuvarjolla,
meriharakka tarkkailee saappaat jalassa,
silmälasit heijastavat kudoksia
ja kaiteet katkeavat portaiden parissa.

Savu hälvenee keuhkoissa,
ratkaisua ei löydy kartasta,
fakiiri läksyttää mattoa
ja kulta-aarre istuu tornissa.

Polun takana on maininkeja,
kauppias myllyttää vihaa,
perunameret lainehtivat säkeissä
ja matkaoppaat iskevät silmää.

Sammal piirittää lakanoita,
kehysten taakse on kirjoitettu viesti,
väylät muuttuvat kappaleiksi
ja terva nousee laivaan.

Monet hyllyt ovat tyhjiä,
väkijoukko katselee kumousta,
mies heiluttaa lippua:
on tullut yksin.

Kai vieläkin saa unelmoida,
vaikka elämä on loppumatonta tupakkalakkoa
ja pölyjen imurointia maton alta,
päivän suurimpana pulmana:
mitä tapahtuikaan eilen C.S.I.:ssä?

Toisinaan kypsän naisen rinnat
ja kynää hypistelevä hymy
puhuttelevat minua enemmän,
kuin maailman mahtavimmat runokokoelmat
tai taulut Kiasman seinällä.

Kahvin kulahtanut maku,
oppilaitoksen ruokailukompleksin pannulta,
luikertelee välitunnilla väsyneeseen suuhun,
kun viereisessä huoneessa
mies kertoo olevansa niin vihainen,
että voisi raiskata nunnan.

Kaikki teot
jäävän kuitenkin lähes poikkeuksetta
ajatuksien tasolle
muodottomiksi möykyiksi,
mutta mitä muuta me oikeastaan tarvitsemme,
kuin kyvyn haaveilla
ja terveet kädet pimeässä illassa?

Aamulla lapsia talutetaan kouluun,
kun ensilumi sulaa loskaksi
raitiovaunukiskojen ympärille.

Jotkut heistä kuristetaan hengiltä
ja yhteisö hoitaa loput:
kaivaa kuoret rantahiekkaan.

Toiset kirjoittavat siitä raportteja
kylmien pöytien takana
eivätkä he näe matkaa
vain askeleet hiekassa
liian viimeiset.

Kukkakioskilla mies katselee huolestuneena kenkiään
eikä päästä irti otetta
rakkaasta, jonka postia tippuu satunnaisesti luukusta,
kuin karpaloita poskilta.

Mustelmat kauppiaan kaulassa
jäävät huomaamatta
ja vanhemmat juoksevat kellojaan kiinni.

Alkoholisti luistinradan varrella
pysäyttää paperikasvoisen miehen
ja vaatii onnitteluja syntymäpäivänsä johdosta.

Aamu on ohi
ja katujen kynttilät puhalletaan sammuksiin.

Palaamme loppuun asti.