Mieliemme pelloilla

Sydämeni jaguaari maistelee polkujen marjoja,
kun päivän paisteessa hyörii mustan planeetan pelko.

Annan kaljavatsani roikkua
maantien vartta vaeltaessani,
koska kauneus on timanttista kiiltoa.

Epärehellisyyden epidemia
leviää nopeammin kuin veri,
joka valuu korvista asvaltille.

Olemme vauhtikuninkaita:
meidät nähdään jo maalissa,
kun toiset ovat vielä siellä,
missä jalat kastuvat pelosta.

Kitaristin korvaa särkee,
kuin tummuvaa taivasta,
joka laskee allensa surun harmaan vaipan.

Niteettömien kirjojen aukeamista
nousee kuolleita puutarhoja.

Palamaton vesi
pyörii leivän kotimaan rannoilla,
kun tuuli tanssii valssia heinäpelloilla
ja ne, jotka dallaavat sateessa
näkevät rikkoutuneet sontsat kaduilla.

Astun jäähän veistetystä portista
ja huomaan siinä sivussa,
etteivät pilvet pidä mistään kiinni.

Minä lähden pois
ja vieras mies tulee tilalleni.

Tulitikkuja lainaamaan.

Tämä artikkeli kirjoitettiin Keskiviikkona Kesäkuun 10. 2009 klo 16.55 ja se on kategoriassa Runoja. Voit seurata kommentteja RSS 2.0 feedillä. Voit jättää kommentin, tai jäljittää artikkelin omasta blogistasi.