Onnen kaukoranta
Askeleiden sinisessä yössä
olen maan vanki,
kun kuolleen sataman kyljestä
nousee hopeisena vapaus.
Jään katselemaan sitä
ja kolmea pulua,
jotka näykkivät kevään kuivaa nurmea
karaokebaarin vieressä.
Tuon lintulauman ainoa vapaus
on kasvaa luonteidensa mukaisiksi
valitsemalla rohkeus:
elämä epävarmuuden ja pelon kanssa.
Sillä pelkuruus on sitä,
että nukuttaa itsensä ryppyiseen uneen
odottamalla rakkautta,
kuvittelemalla sen olevan
syntymässä saatu satumaa.
Ei rakkaus koskaan tule
ylittämättä merta,
jonka toisella puolella on suuri tuntematon:
mahdollisuus kasvaa kokonaiseksi.
Näitä pohtiville
löytyy kuitenkin liian usein ratkaisu
humalaisen epävireisiltä huulilta:
vain aatoksin mi kauas entää
sinne käydä saan.