Mieliemme pelloilla
11. Syyskuuta, 2008
Kaupungin viimeisten roiskeitten aikaan
taivaalta tulvii eloa.
Maali irtoaa vanhojen talojen seinistä
ja tippuu jalkakäytävällä vanhan naisen hattuun.
Renkaat vinkuvat, kuin pianistin sormet.
He ovat tulleet unohtamaan
ja tuomaan uutisen kohmeesta,
johon on helppo unohtua,
jossa on helppo nähdä unta:
unohtaa.
Olemme ensimmäisiä siittiöitä,
valoa ilman pimeyttä.
Tuuli juoksee perässämme katkennein hiuksin.
Kauniit ja kiiltävät muodot kaipaavat rakkautta,
jotakin tuntuvaa
mitä laittaa sisälleen.
Mihin haihtuvat numerot ja sarakkeet
meidän elämämme käsikirjoituksesta?
Sillä onhan suussa vielä hampaita,
murtuneita heinänkorsia,
kaikkialle lentäviä huuhkajia
sekä silmiä,
jotka luovuttavat kyyneleensä
Paremman Maan toivossa.
Ilta kaappaa lentokoneen taivaalta
ja aidat rakennetaan ympärille
nostattamaan kansan mielenkiintoa.
Me odotamme,
näemme avattuja kirjekuoria.
Ympärille kasvaa tungosta
ja runoilijat myyvät lippuja sisälle
antavat avaimet käteen.
He astuvat sanojen maailmaan
lompakko tyhjänä,
mutta onnellisina.
Lasi kuivuu, kuin tuoreen hunajan aallot.
Ja niin möyrivät ajatukset
mieliemme pelloilla,
jotta ne voisivat täyttää aittamme
hyväntuulisella kaipuulla.