Runoilijan muotokuva
“Toisten alistamisen kustannuksella tuotetut spermanroiskeetko
me olemme valinneet arvomme mukaisiksi?” - A. Belone
Kun raivoisat ja haavoitetut myrskyt tanssivat metsissämme
syntyy mustien, alastomien, lehmusten läheisyydessä lehtopöllö,
jonka keltaiset kultasilmät kestävät katsoa
kaiken maailman vääryyden.
Alakerrassa juoppo tukehtuu omaan nauruunsa
ja mikään ei kastele maata,
josta me poimimme kukkamme
bulevardikahviloitten näyteikkunoihin.
Risupartaisena ja mietteliäänä
sinä kirjoitat,
kuin tietäisit jotakin
jotenkin paremmin
tai enemmän, kuin ennen.
Mutta paperilla kiemurat ovat vain kastematoja,
kuitenkin toisinaan käärmeitäkin
ja shamaanien kutsuja,
muttei ole vielä sitä taitoa
astua oikeanlaiseen loveen
sellaiseen,
josta nouseminen ei johda kuolemaan,
sen kanssa kulkemiseen
ja loputtomaan epätoivoon.
Vanha, harmaa, kalastajavillapaita
ei sinua pelasta
runous,
ei mikään muu,
kuin tuo ilme,
jonka sentään tunnen ja hyväksyn:
haavoittuva,
siis vielä rehellinen.