Upinniemi
Meren aivastus on laskeutunut
saarien ymmärtäväiseen syleilyyn.
Lokkien laulu on jatkuvuutta,
jota kaipaavat ja pelkäävät
karun kallion männyt,
jotka itkevät suruaan,
josta ovat niin pitkään kiinni pitäneet
siitä koskaan uskaltamatta luopua.
Miksi pelätä jokaista lainetta?
Miksi olla luottamatta niihin?
Miksi pelätä, ettei västäräkki tule enää takaisin?
Miksi asiat eivät järjestyisi,
jos kerran tuhannet vuodet
ovat täällä elementit olleet
jo meitä ennen?
Eihän elämääkään voi levittää pöydälle
sen olematta aluksi tyhjä.