Punavuoressa
Talojen yllä on kaikki niin pysähtynyttä,
että saattaisin epäillä Jumalan olemassaoloa,
jos sää ei olisi näin kurja:
sade härnää mustia peltikattoja,
pilvet ovat lössähtäneet suttuiseksi harmaaksi taivaalle
ja elosta kertoo vain keskeneräinen kupolin kunnostustyö.
On vaikea luottaa mihinkään
nähdessään nuorten hyppivän ikkunoista,
etsiessään itseään, koskaan itseään löytämättä
tykittäessään hihaan
kaivatessaan rakkautta, jota ei koskaan saavuttanut.
Ikkunat ovat pimeitä,
on tiistai-iltapäivä,
eikä siinä ole mitään erikoista.
Joku juoppo Kivenhakkaajankadulla laskee viimeiset lanttinsa,
ostaa Alepasta kaksitoista olutta
ja päättää vielä sinnitellä
ainakin yhden krapulan verran,
ainakin vielä yhden päivän pidempään.
Luultavasti ihan vain siksi,
että parempiosaisia vituttaa katsella kattohuoneistoista,
kun hän huutelee alkuillasta humalassa kadulla
ja kertoo kaikille, kuinka hiukset lähtee tasaista vauhtia päästä
eikä kullikaan ole seissyt
enää vuosiin.