Ari

Ari oli postinjakaja ja poikkeuksellisen laiska mies. Työpäivien jälkeen hän ei koskaan tehnyt mitään. Hän ainoastaan makasi yksiönsä mustalla nahkasohvalla ja raapi kiveksiään televisiota katsellen. Ari ei koskaan harkinnutkaan vaihtavansa parempipalkkaiseen tai arvostetumpaan ammattiin. Hän oli yksinkertaisesti liian laiska siihen. Jos Arilta kysyttiin mielipidettä politiikasta, kirjallisuudesta tai jostakin muusta ajankohtaisesta ilmiöstä ei kysyjä koskaan saanut mitään järkevää vastausta. Ari ei jaksanut miettiä sellaisia asioita. Niihin ei voisi kuitenkaan itse vaikuttaa.

Ari oli laiska, mutta työnsä hän teki. Se oli ainoa asia, jonka hän suoritti edes melko reippaasti. Viitenä päivänä viikossa Ari kantoi postit sinisessä kantolaukussaan ja tunki lehtiä, mainoksia, kirjeitä sekä pieniä paketteja postiluukuista sisään. Sen verran laiska Ari kuitenkin oli, ettei hän viitsinyt ottaa edes kengästään pientä kiveä pois, vaikka sellainen oli häntä alkanutkin hiertämään jakelun aikana.

Ärsyttävää hiertämistä jatkui kaikkiaan puolitoista viikkoa. Sinä aikana Arilla oli yhdet ja samat sukat jalassaan, sillä hän ei niitäkään jaksanut turhan usein vaihtaa. Ari huomasi, että kengässä ollut kivi oli hiertänyt sukan rikki tuona aikana. Hän päätti vaihtaa kotonaan uudet sukat jalkoihinsa. Kuitenkin vaatekaapillaan hän joutui toteamaan, ettei komerossa ollut ainoatakaan ehjää sukkaa. Hän ei ollut jaksanut ostaa uusia sukkia vuosiin.

Ari tunsi jostakin syystä hetken ajan erityistä reippautta ja tekemisen iloa. Ehkä juuri siksi hän heittikin kaikki rikkinäiset sukat roskakoriin ja tunki kengät paljaisiin jalkoihinsa. Sen jälkeen hän lähti ostoksille. Kaksisataa metriä Arin kotiovesta keskustaan päin tapahtui kuitenkin seuraavaa. Ari jäi bussi numero 62:n alle ylittäessään suojatietä. Hän kuoli välittömästi. Linja-auton renkaat ajoivat nimittäin hänen rintalastansa yli.

Seuraavana päivänä useimmat Arin työtovereista ottivat kuolinuutisen hyvin rauhallisina vastaan. Hänen kollegat olivat yksimielisesti sitä mieltä, että hän kuoli silkkaa laiskuuttaan. He sanoivat, ettei hän jaksanut enää vain yksinkertaisesti elää.

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |