Largo al factotumin aikana
Etsin sinua
kuin aurinko laskee keväisin:
haikeasti.
Lasi tyhjenee
vain täyttyäkseen uudestaan
kuluakseen.
Saaret katoavat horisonttiin
jota tavoittelemme
leikillämme.
Minulla ei ole rahkeita
kirjottaa
kuin kiristyvä köysi.
Sinä arvostat minua
kuin ummehtunutta paskan hajua eteisessä.
Veitsi pysyy taitettuna
ettei ohimoiden tarvitse kärsiä
syyttöminä.
Me hyväksymme kaiken tämän
jotta saisimme elää
edes hetken onnellisina
niin kuin emme tienneet toivovamme.