Jäänmurtajat
Andrej Belone oli ukrainalaista syntyperää oleva postinkantaja, jonka jakelureitti kulki Katajanokan rannassa, jäänmurtajien välittömässä läheisyydessä. Postia jakaessaan hänellä oli tapana kuunnella, kuinka sinitiaiset söivät kuivaa ruohoa ulkoasiainministeriön rakennuksen edustalla. Tuota tuttua hiekkapolkua kulkiessaan Belone joutui päivittäin erään erikoisen, mutta sangen ikäväluontoisen tapahtuman uhriksi.
Vuosien ajan oli Belone kantanut postia mustassa kantolaukussaan ainoana huolenaan koirien ulosteet, jotka keväisin nousivat lumen alta esiin. Koirien kulahtaneet jätökset kuitenkin muuttuivat pieneksi harmiksi eräänä tiistaiaamupäivänä kello yhdentoista aikoihin, kun jäänmurtajien edustalla häntä ammuttiin ilmapistoolilla kaulaan. Belone tunsi viheliäistä kipua niskassaan ja pysähtyi tunnustelemaan kaulaansa, joka vaikutti siltä, että ampiainen tai jokin muu hyönteinen olisi siihen ärhäkästi pistänyt.
Tämän tapauksen sattuessa ensimmäistä kertaa Belone uskoikin, että kysymyksessä oli ikävä sattuma, jossa jokin ötökkä oli häntä kaulasta puraissut. Tapaus kuitenkin alkoi toistua tuon kohtalokkaan aamupäivän jälkeen viikon jokaisena arkipäivänä ja pian hän ymmärsi, että jäänmurtajilta ammuttiin häntä tarkoituksellisesti ritsalla, ilmapistoolilla tai jollakin muulla kivuliaalla aseella.
Belone oli saanut isältään lempeän ja harkitsevan kasvatuksen, joka on ukrainalaismiehille varsin tyypillinen. Sen takia hän ei koskaan puuttunutkaan ilkivaltaan, joka häntä kuitenkin vaivasi merkittävissä määrin. Belone uskoi, että kysymyksessä oli jokin suomalainen rituaali, jota hän ei vielä ollut omaksunut. Siitä huolimatta jokaisena aamuna töihin kulkiessaan Belone toivoi, ettei tapaus enää toistuisi. Kaikista toiveista huolimatta ilkivalta jatkui päivä toisensa jälkeen. Belone ei tehnyt asialle mitään, mutta lintujen kuivan ruohon syömisestä lähtenyt ääni ei kuulostanut enää yhtä rauhoittavalta, kuin aikaisemmin, ennen hyökkäyksien alkamista. Belone ei myöskään osannut enää tervehtiä vastaantulevia ihmisiä yhtä vilpittömän kohteliaasti, sillä epävarmuus ja rauhattomuus olivat vallanneet hänen mielensä.
Vuosien kuluessa Belonen niska kovettui jonkin verran ammuksista, eivätkä pistokset siksi enää tuntuneetkaan aivan niin pahoilta, kuin alkuaikoina. Belone oli kulkenut kolmena vuotena, kahtena kuukautena ja neljänä päivänä rantatietä pitkin, kun hän ilokseen huomasi, ettei kukaan ampunutkaan häntä koko jakelureitin aikana. Belone tunsi riemua, mutta pysyi silti hieman skeptisenä kunnes hän muutaman viikon kuluessa saattoi todeta, ettei hyökkäyksiä enää tullut jäänmurtajien suunnalta.
Rauhalliselle ja ymmärtäväiselle postinkantajalle ei koskaan selvinnyt, kuka häntä oli laivojen suunnasta ampunut tai miksi hänelle oli niin ilkeästi tehty. Ainakaan se ei johtunut Belonen työskentelyn laadusta, sillä hän oli tunnetusti eteläisen Helsingin taitavimpia postityöntekijöitä ja Helsingin Postimiesliiton arvostettu aktiivijäsen.