Punavuoresta
Tulppaaneja nousee lumesta. Betonikuution edustalla ainakin vielä yksi Alepan myyjätär tervehtii iloisesti kadulla. Alakerran juoppo on räjähtämäisillään kattoluukku avonaisena. Hän haisee virtsalle, hielle ja vanhalle viinalle. Puistossa lapset leikkivät kurahaalareissa entisen kirjaston edustalla. Rastapäinen mies pilottitakissaan hyppää Kovasen kyytiin. Vanhahko punatakkinen rouva kävelee vaivalloisesti, hänellä täytyy olla selkäkipuja valtavien rintojensa takia. Antikvariaatissa taiteilijan tytär tervehtii arvokkaasti puhuessaan puhelimeen. Myöhemmin hän myy torilla kukkasia vesipumpun äärellä, josta nuoret miehet ryystävät humalassa nestettä kesäisin, kun ravintolat ovat jo sulkeneet ovensa. Antiikkikauppiaalla on krapula, vaikkei hän haluaisi sitä itselleenkään myöntää. Vanha puoti hammaslääkäriaseman lähellä myy kyltin mukaan ”alan tuotteita”. Aviomiesten nyrkkien kovettamat naiset mixtuuratipat ja kahvi polttoaineinaan ovat jo kadonneet katukuvasta.
Meillä on trendikkäitä ja kovapalkkaisia graafikoita, jotka vaihtavat tavalliset suomalaiset sukunimensä eurooppalaisilta kalskahtaviin unelmiin. Mustat nahkasaappaat jalassa he astelevat ylväinä asvaltilla, jossa makaa kasa koiranpaskaa, johon on joku pystyttänyt sinisen drinkkisateenvarjon. Nostokurjet ovat tälle kaupunginosalle enää lähinnä patsaita. Kalastajatkin ovat kadonneet saaristoon kiroamaan hylkeitä ja lohirysien kalliita hintoja. Meillä on Hummerit parkissa, hummerit pöydissä ja Stigidi stereoissa. Punaista on vain tiilet koulurakennuksen seinässä. Raijat ja Reiskat ovat vaipuneet levyjen rahinaksi. Tulppaaneja nousee lumesta heidän haudoillaan. Kasvojaan alati uudistanut kaupunki antaa sentään vielä lokkien rääkyä niin kuin silloin joskus, kauan sitten.