Määrätietoista etenemistä
vaikka tietysti asian sopimattomuudesta on esitetty kuluneiden viikkojen aikana eriäviä mielipiteitä. Olimme kulkeneet märkiä sanomalehtiä pitkin ainakin kahden yön verran. Päivällä liikkuminen tuntui jokseenkin mahdottomalta, sillä olimme nukahtaneet junaraiteiden äärelle ja veturien jatkuva sivuttaissuunnassa kulkeva suhina häiritsi ratkaisevalla tavalla meidän ajatustoimintaamme. Punertavat pilvet tiputtivat Johann Strauss nuoremman säveltämän polkan tahdissa jonkinlaisia metallisia hankoja, jotka maahan tippuessaan hakeutuivat toistensa lomaan, ikään kuin jonkin valtavan magneetin voimasta. Näiden epäsäännöllisten sateiden äärellä jouduimme havahtumaan siihen tosiasiaan, että ihminen on melko voimaton näinkin voimakkaita luonnonilmiöitä kohdatessaan. Emme voineet muuta kuin tarkkailla pelokkaina tapausten etenemistä siihen suuntaan, joka vääjäämättömästi oli edessä.
Pian sateiden loputtua havahduimme valtavan kuopan ääreltä, jonka pohjalla kaikui sulkakynien kiireinen raapustus ja vaimea kiinalainen höpötys, josta emme saaneet oikeastaan mitään selvää. Eräs meistä rohkaisi mielensä näiden mustavalkoisten koskettimien painallusten valamana ja hän tarrautui vieressä seisovaan liikennemerkkiin, joka kehotti hidastamaan tulevien töyssyjen takia. Kuopan pohjalta ei enää kuulunut minkäänlaista epäilyttävää radiosuhinaa, joten päätimme edetä hurjaa vauhtia kohti ratsastajapatsasta, jonka vatsasta meidän tulisi löytää Attila tai jokin muu kullattu soppakattila. Olimme kuitenkin paksun liimaavan liman peitossa, koska eräs nimeltä mainitsematon ystävämme oli hävinnyt hyvällä kädellä salakapakassa korttipelin, jonka seurauksena jouduimme elämään, kuin etanat. Sen lisäksi, että liikkuminen oli muodostunut sangen vaikeaksi oli olemassa myös suuri riski joutua jonkun herkkusuun ateriaksi, sillä kotilosesonki sattui olemaan kuumimmillaan ja tämän vuoden pakastekotilotarjonta oli heikoimpia miesmuistiin.
Myöhemmin aamuyöstä, kun lehdenjakajat olivat jo reittiensä loppusuorilla, huomasimme, että taskuihimme oli ilmestynyt valtavat määrät toisen luokan postimerkkejä. Aloimme nuolemaan merkkejä, kuin huumatut kamelit, jotka ovat saaneet päähänsä ajatuksen, että kaarna maistuu tikkukaramellilta. Nuoltuamme kaikki merkit käyttökelvottomiksi täytyi meidän lähteä hinaamaan toisiamme kohti lähisairaalan päivystystä, sillä kielemme olivat täynnä rakkuloita. Pian kuitenkin yksi meistä heräsi pitkien ajatustensa ääreltä ja hän oivalsi, että henkilöllisyystodistuksemme oli vienyt säälimätön yövartija, joka kantoi mukanaan epäkäytännöllisen pitkää taskulamppua.
Hauskuutettuamme toisiamme hetken sibeliaanisella huumorilla olimme valmiita myymään pois ne lukuisat sellot ja viulut, joita olimme pinttyneesti päättäneet raahata mukanamme kaikkien ohikulkijoiden ja sattumanvaraisten tiedustelijoiden kielloista huolimatta. Potkimme märkiä sanomalehtiä kasaksi, muodostimme niistä patsaan, joka hetki hetkeltä muistutti enemmän sitä salaperäistä ratsastajaa, jota emme olleet koskaan kokeneet omaksemme, mutta, josta koulussa oltiin meille aina kerrottu niin ihannoivalla tavalla.
Yön edetessä maiseman tapetti alkoi hiljalleen revetä kellertäväksi ja siniseksi ja hieman punaiseksikin, mutta silloin emme osanneet kiistellä värien merkityksestä, sillä tiesimme, että pian olisi taas aamu. Se merkitse meidän kaltaiselle sopimattomalle ryhmälle väistämätöntä huomiota, jota emme kertakaikkisesti kaivanneet, sillä päämäärämme oli edelleen hyvin selkeä. Olimme valmiita rullaamaan asvaltin peitoksi ja tekemään rakentamattomista taloista sänkyymme patjan, jotta päiväunemme olisi ollut mahdollisimman luonnollisen näköistä. Epäilys kuitenkin katkesi, kun heinäsirkat alkoivat hangata jalkojaan erästä graffitia vasten, johon oli maalattu huolimattoman huolitellusti sana petos. Tiesimme olevamme oikean väylän äärellä, joten rohkenimme antaa aivojemme laukata eri tasolla, kuin valvetilassa, jota emme halunneet uskoa paremmaksi todellisuudeksi. Olen valmis paljastamaan sisäiset värähtelyni Teille,