Aamukävelyllä
Vääristyneen ammattiylpeyskäsityksen takia olin aamukävelyllä puistossa, jonka korkea mäki vietti minua alaspäin. Yllätyksekseni nurmikko kasvoi edelleen sangen vihreänä, mutta myös luonnottoman jäykässä asennossa, kuin jonkun muinaisen sotapäällikön käskemänä. Minua tuli puistossa vastaan mitä eriskummallisimpia naishenkilöitä. He kaikki sanoivat asuvansa Albertinkadun ja Uudenmaankadun kulmassa sijaitsevassa solariumkeskuksessa ja heistä jokainen oli noin metrin mittainen. Heillä oli tapaturmaisesti irronneitten päitten tilalle kasvanut hyvin selkeät, mutta paljaat ja mitä ilmeisemmin vilustuneet vaginat, joista jokaisesta kasvoi kaksi hieman inhottavaa tuntosarvea, joista kasvoi pieniä ohuita karvoja. Tämä antoi minun ymmärtää, että nämä naiset olivat ainakin osittain hyönteisen ja ihmisen välimuotoja, jonkinlaisia hybridejä.
Olin edellä mainittujen naishenkilöiden johdosta arvatenkin hämilläni ja vaikuttaakseni rauhalliselta ja luontevalta katselin tuon tuostakin kellooni, joka oli kuin kohtalon määräämänä pysähtynyt muutamia tunteja aiemmin. Jatkettuani aikani mäkeä alas eräs pieni poika saapui luokseni sylissään valtava kullattu seinäkello, jonka täytyi painaa huomattavasti, sillä poika kulki huteran näköisesti ja vaikutti kokoajan siltä, että hän mikä hetki hyvänsä saattaisi kaatua selälleen kellon painosta. Hän ei sanonut minulle mitään, mutta näytti merkitsevästi kelloaan ja jatkoi vaikeata kulkuaan kohti tehtaiden piippuja, joita puhdistettiin parhaillaan, vaikka tehdas oli ollut jo kymmeniä vuosia poissa käytöstä.
Keskittymiseni herpaantui niin kokonaisvaltaisesti, että kompastuin puusta irronneeseen risuun, joka oli sangen hauras. Maassa maatessani tunsin, kuinka takaraivostani nousi kärpänen tai jokin muu suriseva olio, joka lähti välittömästi lentoon. Tuijotin tuota otusta, joka katosi kurkimaisesti kulkien kohti pilvetöntä kuuta, joka poikkeuksellisesti heijastui kalpeana syksyiselle taivaalle. Otin itseäni korvasta kiinni nykäisten sitä varovaisen kysyvästi. Jouduin kuitenkin nolostumaan huomatessani, ettei sekään ollut irtoamassa kaikista epäilyistäni huolimatta. Ei ainakaan vielä.