Onko täällä ketään?
Kuljen yksin illassa
pimeällä
Sepänpuiston ohi
ja kuulen pienen tytön huutavan:
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
Alan pohtia itsekin samaa
kun näen mielessäni läheiseni
jotka vetävät viikonloput kamaa
ja viinaa
ja minä juon itsekin viinaa
ja kaduilla on taas tarroja
julisteita
bommauksia ja graffiteja.
Raitiovaunut kulkevat hiljaisina mutkista
eivätkä variksen rääkymiset
kuulosta enää samalta
kuin joskus ollessani nuorempi
rakastunut.
Ihmiset nukkuvat
sairastavat tauteja
pelkäävät kaikkea
juopottelevat
tappelevat
näkevät unia
kuorsaavat
kuolevat
katselevat hetken tyhjää soratietä
pieneltä kiveltä
eivätkä tahdo ymmärtää
kultapeltoja
metsän tuulia
niiden tuhansien vuosien viisautta.
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
huutaa tyttö…
ja AA-ryhmä
kokoontuu telakkapuiston vieressä
puhumaan ongelmistaan
vanhassa jugendrakennuksessa
ja sitten lopuksi
mennään porukalla bisselle lähipubiin
ihmetellään illan puheenaiheita.
Joku ulkoiluttaa koiraa
polttaa tupakkaa
eikä hänen kasvojaan näy
vain savukkeen tulipää hehkuu yössä.
Ihmiset naivat
rakastuvat
ovat yksinäisiä
näkevät näkyjä
kuulevat ääniä
luovat teatteria
jolle ei ole syntynyt
vielä edes yleisöä.
Sairaalat täyttyvät kädettömistä lapsista
päättömistä teoista
huumeista
alkoholista
materiasta
kaikki unohtavat ihmisyyden
rakastuvat harhakuviin
varjoihin
menneisyyteen
ja tulevaisuuteen
johon eivät usko.
Kaikki näkevät
vain synkät varjokuvat
kauniista kirkoista
eikä viimeisellä vanhuksella
ole enää edes
sen sinapinsiemenen verran uskoa.
ja minä kuulen vain tuon tytön huudot
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
ja alan hiljalleen ymmärtää
että ei täällä ole.