tanssi
tanssi kahvin tuoksussa
luistele vessanpöntön veden kannella
rakasta
aja kaatosateessa varmana
älä pelkää
mene eteenpäin
olen kyllä vierelläsi
ei vesi voi sinua suistaa radaltasi
onhan vesikin elämää
niin kuin irronneet hiukset lattialla
tai pöly nojatuolien takana.
purjehdi
puhu tuulelle
älä pelkää
rakasta
ei pisamat sula pois
kaikki on totta
älä pelkää
minä pyydän:
rakasta
masturbaatio
kuin koko elämä:
haaveilla ja toivoa
jotakin erilaista
joka aina tapahtuessaan on erilaista
kuin haaveiltuna.
useimmiten paljon huonompaa.
kaikkialla
kaiken aikaa
niin paljon
niin suuria tapahtumia
joita on niin vaikea katsella.
joku on heittänyt omenan kodan nurmelle.
isoäiti kuin rusina
tarjoaa mustaa kahvia
jossa sakkaa pohjalla.
istun parvekkeella
Haagassa
ja kuuntelen lintua
jonka hyvin tunnen
mutten koskaan muista.
ehkä se on juuri se satakieli
joka myi ne 99 kieltänsä
mutta jätti sen yhden
ainoan
joka osasi todella
l
a
u
l
a
a
.
.
.
iho on kaunis
tiilitalot ovat kauniita
bussin vanhojen jarrujen vingunta
on kaunista
kuolema on kaunis
etkö sinä näe
että joku voisi
ja rakastaakin sinua?
mihin sinä olet menossa?
eihän aurinkokaan pala loppuun
ei juoma koskaan lopu
ei sinun sinisistä silmistäsi katoa taika
vaikken minä niitä katselisikaan…
kuin aallot
sinun hiuksesi ovat muotoja Jumalasta
ja käteni sinun lantiollasi on niin paljon
etten tiedä sanoista mitään
värit ovat vain väriä
sinun ranteesi on savua joka nousee hiljalleen ilmaan
ei tarvitse olla ujo
sillä sinussa on kaikki
mikä saa minut kuvittelemaan
ja toivomaan
vaikkei se olisikaan
ihan realistista
en välitä
sillä sinussa on sellainen totuus
etten tiedä muunlaisista.
Puistossa kesällä
lapset kirmaavat
kuin rakastuneitten näkymättömät ajatukset.
Istun puistossa kesällä
ja katselen
kuinka rakastuneitten ajatukset NÄKYVÄT
juoksevat lihana
laihoina lapsina.
Olen taas ajatuksissani
tiedät kyllä
minkä muotoisissa…
Etsin Runoa
ja kokeilin kaikkea
vain huomatakseni
ettei se ole kaikessa
vaan luultavasti kaiken takana.
anteeksi rouva!
sulkekaa ikkunanne
tai sataa sisään
voitte vielä ehkä muistaa
se on katkeraa
hiekkakin hiertää sieraimissa
hiki kasvaa ruusuja
kainalot basilikaa
miksi olet niin hedelmällinen
jos en saa
koskea ja maistaa
sinun sanomasi muotoa?
anteeksi neiti!
teidän autonne pakoputkesta valuu Iänkaikkisuus
teiden valmistautumiset muovautuvat
valtimoiden muotojen mukaan
teidän suonenne
suonettehan minulle
edes yhden nopean hipaisun
tai vaikka lipaisun?
anteeksi tyttöseni!
sulkekaa jo luukkunne
sillä markkinat ovat menneet
kansa persaukista
ja toivottoman rumaa.
minä haluaisin
tuoda sinun kiimasi esille
vetää sen verhojen takaa lavalle
murentaa runoksi
jossa on kauluspaidan muotoinen lopetus.
minä haluaisin heittää nämä kalsarit
ojentaa ne sinulle
iskeä silmää ja juosta
ulkona vesisateessa
kun aurinko paistaa
minä haluaisin imeä rintojesi kärkien mettä
sitä pehmeää ajatusta
josta Mozart on ammentanut sävelensä.
minä haluaisin paistaa sinun silmäsi
ikuisesti avonaisiksi
kuten ahven
joka vatsa tyhjänä
makaa kalastajan pöydällä.
minä haluaisin ottaa sen omakseni
tehdä kodin sinun jalkojesi väliin
tervata silmäpuolihyökkääjät
ja nukkua
sinun männyntuoksuisessa havupeitteessäsi.
kun tästä vielä vähän kasvan
en enää vain halua:
minä tulen
näin on!
Hän on mielestään nainen
ei ainakaan lapsi enää.
rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa
vaikka tietää ettei rakasta.
ja koira kulkee ohi
tietää häntä paremmin:
olemme kaikki lapsia.
runo niin lyhyt
ettei siitä ääneen voi puhua
anna siis korvasi lähemmäksi
niin kuiskaan:
ainoa matka välillämme
voimme olla me itse.
anna pirujen kävellä ulos sinusta
mutta älä kiirehdi
sillä aikaa kyllä on.
heiluta nurmea raavi siipiä nuole hänen silmäripsiä
unohda
kaikki mikä ei ole muistamisen arvoista.
pue paras puku päällesi
kampaa punakat kasvosi ja sen rypyt
tarkista vyönsolki hymyile puhu älykkäästi
älä juo liikaa
älä kerro huumekokeiluistasi
pysy nykyisyydessä mutta kanna myös menneisyyttä mukana
eihän kukaan voi tietää tai sanoa
oletko totta.
älä ainakaan rakastu
se on niin loputonta ja puristavaa.
selkä vääristyneenä
mies istuu mustalla nahkasohvalla
TV tuijottaa häntä
katkeaa
liimautuu, sitoutuu
ottaa kielensä alle
sulamaan
korvakäytävien luoliin tekemään verisiä abstraktiohirviä.
nikotiinilaastari hauiksessa
kaipaa jotakin hyväiltävää
todellista jonka kasvoja koskettaa
antaa Luottamuksen eksyä rakkauden
kartoittamattomille maille.
polkypyörien pyörien pyöriessä
asvaltilla
nojatuolien selkänojat kaatuvat
pettävät
lehahtavat lentoon yli pihanaakkojen
mädäntyneen puutarhapenkin alle pudonneitten
pienten mustien sulkien.
sardiinipurkin korvasta vedetään
haju kertoo kuolleiden
viimeiset elävät terveiset
pieninä ruotoina hampaiden välissä
basilikan tuoksu pukuhuoneiden kainalossa
sukat kuivuvat patterilla
koko illan
on tulossa ilta.
Näen hänet helposti mielessäni.
Hänellä on pitkät
rasvoittuneet hiukset
ja pälvikalju.
Hän kulkee aina nopeasti
ja vihaisen näköisenä.
Hänellä tuntuu aina olevan kiire.
Hänellä on vanhat
likaiset vaatteet
ja hän etsii usein asioita
roskakoreista.
Hänellä on usein sänki
ja häneltä puuttuu muutama hammaskin.
Hän puhuu joskus itselleen
ja hänellä on aina jaloissaan saappaat
samat siniset kumisaappaat
vuodesta toiseen.
Hänellä on talvella kumisaappaat
syksyllä kumisaappaat
kesällä kumisappaat
ja keväälläkin hänellä on kumisaappaat
samat siniset kumisaappaat.
Olen huomannut
että vanhat naiset
katsovat häntä nokkiaan nyrpistäen
ja miettivät varmaankin mielessään
että kunpa tuollaiset katoaisivat katukuvasta kokonaan.
Minä muistan hänet
jo monen vuoden takaa.
Hän on aina kulkenut saman näköisenä
pitkin Helsinkiä
siniset kumisaappaat jaloissaan.
Minä en haluaisi
hänen katoavan mihinkään.
Viime taiteiden yönä
puhuin hänelle ensimmäistä kertaa.
Olin juomassa kaljaa Ruttopuistossa.
Hän vastasi nopeasti
esittämääni kysymykseen
vastausta useasti toistaen:
Ei lasipulloja! Ei lasipulloja!
Silloin
minulla oli mukana
vain lasipulloja.
Olen myös huomannut
että maailmassa asioilla on tapana muuttua
muodilla varsinkin
se saa usein
suorastaan naurettavia piirteitä.
Tällä hetkellä muodissa ovat kumisaappaat.
Kaduilla näkee naisia
joilla on keltaisia kumisaappaita
kukkakuvioisia kumisaappaita
oransseja, pinkkejä ja raidallisia kumisaappaita.
Nuo samat vanhat tantat
jotka katsoivat häntä nyrpein kasvoin
kulkevat nykyään itsekin kumisaappaissa
ja minusta se on hupaisaa.
Hänhän niissä kulki ensin
eikä hän siltikään nyt ylenkatso
noita vanhoja naisia.
Hän sanoo vain:
Ei lasipulloja! Ei lasipulloja!
ja toivon että ensi kerralla kun kohtaamme
minulla on muitakin kuin lasipulloja mukanani
ja toivon
että nuo vanhat naiset
ovat seuraavassa elämässä
hänen kengissään.
Kuljen yksin illassa
pimeällä
Sepänpuiston ohi
ja kuulen pienen tytön huutavan:
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
Alan pohtia itsekin samaa
kun näen mielessäni läheiseni
jotka vetävät viikonloput kamaa
ja viinaa
ja minä juon itsekin viinaa
ja kaduilla on taas tarroja
julisteita
bommauksia ja graffiteja.
Raitiovaunut kulkevat hiljaisina mutkista
eivätkä variksen rääkymiset
kuulosta enää samalta
kuin joskus ollessani nuorempi
rakastunut.
Ihmiset nukkuvat
sairastavat tauteja
pelkäävät kaikkea
juopottelevat
tappelevat
näkevät unia
kuorsaavat
kuolevat
katselevat hetken tyhjää soratietä
pieneltä kiveltä
eivätkä tahdo ymmärtää
kultapeltoja
metsän tuulia
niiden tuhansien vuosien viisautta.
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
huutaa tyttö…
ja AA-ryhmä
kokoontuu telakkapuiston vieressä
puhumaan ongelmistaan
vanhassa jugendrakennuksessa
ja sitten lopuksi
mennään porukalla bisselle lähipubiin
ihmetellään illan puheenaiheita.
Joku ulkoiluttaa koiraa
polttaa tupakkaa
eikä hänen kasvojaan näy
vain savukkeen tulipää hehkuu yössä.
Ihmiset naivat
rakastuvat
ovat yksinäisiä
näkevät näkyjä
kuulevat ääniä
luovat teatteria
jolle ei ole syntynyt
vielä edes yleisöä.
Sairaalat täyttyvät kädettömistä lapsista
päättömistä teoista
huumeista
alkoholista
materiasta
kaikki unohtavat ihmisyyden
rakastuvat harhakuviin
varjoihin
menneisyyteen
ja tulevaisuuteen
johon eivät usko.
Kaikki näkevät
vain synkät varjokuvat
kauniista kirkoista
eikä viimeisellä vanhuksella
ole enää edes
sen sinapinsiemenen verran uskoa.
ja minä kuulen vain tuon tytön huudot
onko täällä ketään?
hu-huu!
onko täällä ketään?
ja alan hiljalleen ymmärtää
että ei täällä ole.
Idols-nuorten maailmassa
minä kilpailen muiden mukana
omasta osastani auringosta.
Löydän sen suihkusta
finale allegron aikana
haaveillessani menestyksestä
jota ei ole tulossa
ja tulen.
Nuoruus:
polkea huonosti öljytyllä
vinkuvalla fillarilla
kankkusessa kohti duunia
aamuyöllä kun hyytävä vesisade piiskaa kasvoja.
Vanhuus?
Toivoa että voisi tehdä sen uudestaan
edes yhden ainoan kerran.
Olen ikkunaan kirjoitettu nimi
joka ei irtoa tärpätillä
pilvi telakan takana
katoaa maitokahvitaivaaseen.
Olen roska silmässä
tulehtunut ien takahampaiden välissä.
Olen nokkahauen poikanen Turun saaristossa.
Olen hiostava musta paita
pahimpina kesähelteinä.
Olen likainen yksiö
jossa on liian korkea vuokra.
Olen talo
en-kenenkään koti.
Myyrä kaivautuu lumeen ja syö omenapuun juuret piloille.
Mies kertoo siitä kadun kulmassa tutuille
ja hymyilee.
On helpompaa sukeltaa menneeseen
kuin kestää nykyisyyttä
tätä hetkeä
jota joku jo pian kaipaa kateellisena
se tietämätön moukka.
Strukturalismin oppitunnin jälkeen
luulen olevani sana:
yhtä merkityksetön ja epätodellinen
kuin juoppo naapurini
vääntämässä paskaa rapussa
kellarikerroksen tasolla.