Isät levällään maailmalla
Tiistaina Heinäkuun 27. 2010 klo 7.47 @ Harri HertellIsät levällään maailmalla,
oksennukset eteisen lattialla,
ei-kenenkään asialla:
vittu, kun en ehtinyt!
milloin kenenkin huulilla,
turvonneilla kasvoilla,
runoilijan sormissa,
tai papin liperissä.
Joskus höylän lastuissa,
tai kokin tirisevällä pannulla,
ateljeen tärpätin tuoksussa Punavuoressa,
kylähullun kaljussa,
kun hän kiipeää tikapuita kohti pikkutakkeja
wraitterien suhisevissa tunneleissa
tuoksut yhdistyivät kolinaan
ja kolina katosi koskeen
kuten uistimet vaahtojen alle,
jotka kasvoivat parraksi,
miksi ajoit sen pois isi?
Kuka osaa sanoa
millaiseksi kasvaa poika,
joka kitki itsensä vahvaksi pinnalta,
itki muutaman kerran kohti kerrossängyn kattoa
ja samalla sisällä leppäkerttu huusi meressä apua,
että joku nostaisi sen laiturille ennen ahvenia.
Miksi me emme voi auttaa toisia samalla tavalla?
Faijat, isit, isukit, ukot, lepakkomiehet ja muut.
Niin monta nimeä, jolla kutsua
ja niin harvoja, joita kutsua.
Koho katoaa pinnan alle. Vedä jo! Kisko ylös! Nosta!
Mutta vain mato on kadonnut. Kalat edelleen koskessa, sameassa kuohussa. Polvet ruvella. Kesyttämätön polte katseessa.
Ei vieläkään kerrottavaa koulussa. Ei kesän jälkeen tarinoita välitunneilla. Ei uutta reppua. Ei edes hätäistä valhetta vessassa, kun kaikki kaverukset istuvat rivissä paskalla. Ei Transformers -penaalia kuten kaikilla muilla. Ei oikeita sanoja. Ei toivottua piirustustekniikkaa. Ei sinusta ainakaan taiteilijaa tule. Ei kotona. Vain ystävät puistossa. Ilman ajatusta. Ilman remmiä. Ostetaan halpaa omenaviiniä denoilta. Ei vihaa, ei rakkautta. Vain vahvistuvia muistoja ja lumikasaan kadonneita kiekkoja.
Isät levällään maailmalla,
ja pojat perässä kaduilla
etsimässä itseään ilman karttaa tai elämänohjeita.
