Novellit!

Tei nyt sen mitä olen ajatellut jo vähän aikaa.Tein oman sivun novelleille.Tokio Hotel-novellini jatkuu kuitenkin etusivulla,koska sen olen siihen jo alunperin laittanut.Novellien puolelle kirjoitan erästä toista novellia.

Pahin on nyt siis tapahtunut.Tokio hotel ei pääse Suomeen kuin vasta kesäkuussa ja sekään ei olevarmaa tulevatko he silloin vai myöhemmin.Toivon kuitenki pikaista paranemista Billille.Sillä ei ole niin suurta merkitystä peruuntuiko keikka vai ei.Sillä on väliä,että Bill parantuu kaikessa rauhassa.Jotkut fanit ovat siitä hyvin vihaisia,mutta minä ja kaverini emme ole.Minun mielestäni(Nach meiner Meinung) oikealle fanille Bill Kaulitzin ja muitten bändiläisten terveys on tärkeintä. 

Kommentit (6) »

TH-Nove:Tomin suuri salaisuus! osa 9

Pojat istuivat takahuoneessa.Tom mussutti banaania.
-Tylsää,Bill mutisi hiljaisuuden päälle.
-Jep,Georg myönsi.Billiä haukotti.
-Huoh(haukoitus),hän huokaisi.
Samassa vaalea tukkainen nainen säntäsi sisään.
-Olen Tanskan nuorten lehdestä päivää,hän esittäytyi.Minulla olisi kysymyksiä.
Pojat katsoivat naista.Hänellä oli vihreä leninki ja korkokengät.Naisen kiharissa hiuksissa oli hopea panta.
-Päivää!Bill sanoi ja nousi ylös.Hän kätteli naisen pientä kättä.
Tom,Georg ja Gustav kättelivät häntä myös kohteliaasti.
-Mitä pidätte Tanskasta?nainen kysyi ensimmäisenä.
-Mukava paikka,Tom vastasi lyhyesti,mutta ytimekkäästi.
-me ei olla ehditty kiertelemään täällä paljokaan,mutta kivalta paikalta vaikuttaa,Bill selvensi Tomin sanoja,sillä nainen näytti kärsivältä.
-Ok,nainen sanoi ja raapusti punaisella kynällään vihkoonsa.Tätä kysymysta seurasi monta muuta kysymystä.Tom naputteli vieressään olevaa päytää.Hän oli hyvin tylsistynyt,vaikka haastattelija olikin nainen.Aika kului liian hitaasti.Tom vilkuili kelloa vähän väliä.Naisen kysyttyä kaikki pitkäveteiset ja yleiset kysymyksensä hän laittoi muistivihkonsa laukkuun ja nousi ylös.Nainen hyvästeli TH.n pojat ja hävisi paikalta korkokengät kopisten.
-Hohhoijaa,Bill haukoitteli taas.
Georg katsoi kelloaan
-Puolen tnnin päästä pitäis mennä lavalle,hän tokaisi.
-Mmmm…Tom mumisi.
Tänään ei vaan millään jaksaisi tehdä yhtikäs mitään,Gustav huikkasi.
-Mmmm…Tom mumisi jälleen.
Puolen tunnin päästä he astelivat lavalle tekopirteinä.Bill höpisi alussa.
-Hallo Tanska,hän huusi ja sitä seurasi korvia riipivä kiljunta.Bill laittoi kätensä korvansa taakse ja esitti,että ei muka kuullut kiljumista.Kiljunta koveni,jolloin Bill näytti peukaloaan nauraen.Tämän jälkeen 1000 Meere rämähti käyntiin.Billistä ja muista TH.n pojista tuntui pirteältä olla lavalla ja he hyppivät ja pomppivat biisien aikana.Hyvä meininki säilyin koko konsertin ajan.Jälleen Tomin suupielet olivat ylöspäin….

Kommentit (1) »

O No!

Siis tää on nyt paniikki.Tokio Hotelin keikkaan on enää alle 2 viikkopa ja päivää ennen keikkaa meillä on vielä englannin koe.Mikä tuuri.Mua jännittää aivan kauheesti.Toivottavasti Bill pieni on siihen mennessä tervehtynyt tai muuten keikka joudutaan perumaan ja se olisi KATASTROFI.Hypähdän tästä paniikki aiheesta toiseen.Eli yritän jatkaa novelliani tämän kiireen keskellä.Toivottavasti(Hoffentlich) joku lukee sitä.Kertokaa ihmeessä mielipiteenne siitä.Se on esikois novellini,joten ei mistään parhaasta päästä.Täytyy tästä varmaan mennä lukemaan kokeisiin ja sitä elämänkertaa mistä mun täytyy tehdä esitelmä.Greta Garbon elämänkertaa pitäs lukee.HUOH………..

Ei kommentteja »

TH-novelli:Tomin suuri salaisuus osa 8

Tom hiipi sohvan taakse,jolla Gustav nukkui.
-Böö!!hän huusi.
Gustav hätkähti hereille.Tom alkoi nauramaan nähdessään tämän säikähtäneen ilmeen.
-Mi..mitä?Gustav kakisteli.
-Sun ois pitäny jo herätä.Tom nauroi.
-Miten sä voit olla hereillä ennen mua?Gustav kysyi.
-Oon muuttanu vähän elämäntapoja!Tom selvensi.
-Jaha,mistähän lähtien.Gustav kysyi epäröiden.
-Tästä lähtien,Tom sanoi ylpeänä.Huoneen ovi kävi ja sisään astui väsyneen näköiset Bill ja Georg.
-Mitä hittoo Tom?Sä et oo varmaan nukkunu koko yönä.Bill huokaisi väsymyksestä.
-Nukuin kuulkaa maittavat yöunet.Eikä sen johdosta väsytä yhtään,Tom sanoi.
Georg ja Bill katsoivat Tomia suut auki.
-Mitä?Kuulinkohan mä nyt ihan oikein.Siis sä nukuit maittavat yöunet,vaikka heräsit jo kuudelta,Bill kysyi selventääkseen päätään.
-Kuulit aivan oikein.Toi ei ole kauhean hyvä juttu kun pitää suuta tolleen auki.Se voi jäädä siihen asentoon,Tom huikkasi mennessään vessaan.Georg ja Bill katsoivat toisiaan ihmeissään,sitten he käänsivät yhtä aikaa päänsä Gustaviin.Gustav hymyili heille.
-Tom sanoi muutavansa elämäntapoja.Gustav sanoi nähdessään Billin ja Georgin kysyvät ilmeet.Vessasta kuului Tomin iloinen laulelu.
-Jo on aikoihin eletty,Georg tokaisi kuullessaan Tomin laulun.Bill ei pystynyt sanomaan mitään.Hän vain aukoi suutaan aivan kuin olisi halunnut sanoa jotain,mutta ei keksinyt miten sen muotoilisi.
-Sanoppa vaan muuta,Gustav naurahti.
laulelu sen kuin jatkui.Tom tuli vessasta iloisen näköisenä.
-Ja nyt aamupalalle,hän virkkoi.
Muut seurasivat ihmetellen Tomia,joka hyppelehti iloissaan pehmeällä matolla.
-Mikähän Tomin päähän on mennyt,Bill pystyi vihdoin sanomaan.
-Ei mitään hajua,Georg myönsi.
Tom otti lautaselleen täysjyväleipää,tomaarttia,kurkkua salaattia,juustoa.Sen lisäksi vielä omenan,banaanin ja viljajogurtin.Bill katsoi veljeään.Yleensä Tom otti vain yhden hampurilaisen ja Cokiksen ja sanoi pärjäävänsä sillä.Bill otti kokeeksi myös leipää ja jogurttia.He istuivat päydässä hiljaa,lukuun ottamatta Georgin mussutusta.Tom katsoi Georgia tuimasti,jotta hän lopettaisi maiskutuksen.Georg halusi vain ärsyttää Tomia,joten hän ei lakannut mussutusta.Muiden ihmeeksi Tom antoi asian olla.Kaikki katsoivat Tomia joka söi terveellistä aamiaistaan.He eivät osanneet sanoa yhtään mitään,niin hämillään he vielä olivat.

Ei kommentteja »

TH-nove:Tomin suuri salaisuus! osa 7

Noin viikon päästä Bill oli tervehtynyt niin,että he matkasivat Tanskaan.Edelliseen viikkoon oli sisältynyt paljon hirveitä yskän puuskia,kurkkukipua ja kuumetta.Nyt he olivat kaikki sopusoinnussa eräässä tanskalaisessa hotellissa,viettämässä vapaa-aikaansa.

-Voitko kertoa Tom.Mikä pitää sinut noin iloisena.Bill kysäisi Tomilta.

-Hyss….Se on salaisuus!Tom sanoi katsoen  veljeään silmät pyöreinä.

-Mutta kun…Bill sai sanotuksi kunnes Tom keskeytti hänet.

-Saatte tietää aikanaan.

Sitä päivää Bill odottaisi innolla.

-Georg!Mitä sä oikeen teet siellä vessassa noin kauan?Mullakin on hätä.Tom huusi.

-Oota vähän,Georg vastasi.

-Ooo…mulla on kauhee hätä,Tom toisti.Silloin vessan oven lukko kiertyi auki ja Georg astui siistiintyneenä ulos.Hänen mennessään Tomin ohi Tom haistoi partaveden tuoksun.

-Kenenkäs luo sitä tänään ollaan menossa?Jonkun tytön vai?Tom pilkkasi.

Georg muuttui punaiseksi,mutta ei vastannut mitään,joten Tom arvasi vastauksen olevan KYLLÄ.Georg laittoi takin niskaansa ja lähti mitään sanomatta.

-Kylläpä Georgilla on nyt tyttö onnea,Tom huikkasi Billille ja Gustaville mennessään vessaan.Vessan ilma oli täynnä partaveden hajua.

-Eihän täällä voi edes hengittää,Tom sanoi nenää pidellen.

Bill ja Gustav naurahtivat yhteen ääneen.

-Mitä te oikeen nauratte?Tom kysyi kun oli tullut vessasta.

-Silloin kun sinä lähdet jonnekkin niin koko hotelli haisee partavedellesi,Gustav naurahti.

-Niin,et ole mikään moittimaan Georgia,jos hänen mennessään jonekkin vain vessa haisee,Bill lisäsi Gustavin lauseeseen.

Tom katsoi heitä vähän aikaa ja purskahti sitten raikuvaan nauruun,johon myös Gustav ja Bill yhtyivät.

-Nauru pidentää ikää,Bill virkkoi lopetettuaan nauramisen.

-Onneksi,Tom vastasi.Gustav jatkoi vielä nauruaan viisi minuuttia,mutta sai lopetettua.

-Ohhoh…nauru parantaa myös vatsalihaksia,Gustav sanoi.

-Bill sun täytyy nyt nauraa oikeen kunnolla niin saat ton lörppömahan tilalle samanlaisen kun mulla,Tom vitsaili.

-Heko heko osta mopo,jossa lukee Hessu Hopo,Bill nauroi ja kutitti veljeään niin ,että tämäkin nauroi.

-Älä viitsi kutittaa.Mä kuolen nauruun,Tom hekotti kippurassa.

-Etsä mihinkää kuole.Nauru pidentää ikää,sitä paitsi saat lisää niitä sun “vatsalihaksias”,Bill nauroi.

Gustav raukka katsoi heidän “leikkiään” ensin vähän aikaa,mutta päätti sitten kuunnella taas musiikkia ja laittoi korvalappustereot korviinsa.Gustav laittoi volyymia sen verran ,ettei edes kuullut Tomin ja Billin hauskan pitoa.

-Lopeta jo oikeeesti,Tom aneli naurunsa keskeltä.Bill oli aivan hengästynyt ja lopetti kutittamien Tomin pyynnöstä.

-Kiitos,Tom kiitteli vatsaansa pidellen.

-Katotaanko joku leffa,kun kerrankin on aikaa,Bill kysyi.

-Joo katotaan vaa!Tom sanoi

-Mä otin mukaan vaan ´”Mr ja Ms Smith” leffan.Katotaanko se,Tom jatkoi.

-Ihanm sama mulle.Käykse sulle Gustav,Bill kysyi.

Gustav oli musiikkinsa lumoissa niin ,että ei kuullut mitään.Bill nousi sohvalta ja meni Gustavin luokse.

-Haloo!Bill  huusi nostaen korvalappua Gustavin korvalta.Gustav hätkähi.

-Mitä?

-Käykö sulle,että katotaan mr ja Ms Smith?Bill kysyi.

-Kattokaa vaan…Gustav vastasi katsoen lattiaan.

-Ei kun me kaikki kolme….Bil vakuutti.

-Mäkin vai?Gustav kysyi epävarmana.

-Säkin,Bill vastasi.

-Joo,katotaan vaa,Gustav hymähti.

-Ok,laita Tom DVD pyörimään,Bill komensi.Kaikki lösähtivät sohvalle kiinni toisiinsa.Tomista elokuva oli hyvin hauska ja hän nauraa röhähteli vähän väliä.Bill ei juurikaan pitänyt näkemästään ja Gustav vain tuijotti ruutua.Tuskin hän edes älysi mitä leffassa tapahtui,Bill mietti.Elokuvan loppuessa Georg tuli hymyssä suin takaisin.

-Jaaha,sitä sitten tultiin…..öö…mistä?Tom kysyi.

-Jaaha,sitä katotaan taas Tomin lempi leffaa,Georg vastasi puolestaan ja meni omaan huoneeseensa.

-Hei et vastannu kysymykseen,Bill huusi.

-Hällä väliä,Georg huusi.

-Hö..antaa olla.Mä meen nukkumaan,Tom virkkoi.

-Näin aikasin?Bill kysyi.

-Huomenna on taas keikka ja aikainen nousu,Tom selitti.Bill ei kuitenkaan uskonut Tomia.Tämä liittyy varmaankin siihen salaisuuteen.Ehkä Tom soitta jollekkin tai johonkin,Bill mietti.

-No ehkä munkin on parasta mennä pehkuihin,Bill myönsi ja lähti omaan huoneeseensa.Vain Gustav jäi sohvalle nököttämään,mutta hän oli niin väsynyt,että nukahti siihen.Vähän ajan päästä huonessa kaikui vain  Gustavin syvä kuorsaus…zzzzzz….

Ei kommentteja »

TH-nove:Tomin suuri salaisuus osa 6.

Bill köhi telkkari ohjelman päälle jota katsoi Tomin kanssa kotonaan.
-Enhän mä kuule tästä mitään kun yskit koko ajan,Tom sanoi.
-En voi sille mitään.Sitä paitsi mua sattuu ihan sairaasti kurkkuun kun yskin,että ei se mulle oo mitään herkkua,Bill vastasi yskänsä keskeltä.Tom vaikeni ja laittoi telkkarin kovemmalle,jotta kuulisi jotain.
-Voitko tuoda mulle vettä?Bill kysyi yhtäkkiä kesken jännän kohdan niin,että Tom hätkähti.
-Älä viitsi säikytellä,Tom nurisi.
-En kysynyt sitä saisinko säikytellä vaan hakisitko vettä minulle.Putsaa korvasi,Bill nauroi mutta se lakkasi,sillä häntä alkoi taas yskittää.
-Tom tuo sitä tuo tätä,Tom puhui itsekseen mennessään hakemaan vettä.Hänen tullessa keittiöön hän huomasi kaksi naamaa ikkunan takana.Tom säpsähti.
-BILL,sulle on tullu vieraita,hän huusi.
-Ei kiitos,Bll vastasi menneellä äänellään olohuoneesta.
Tom aukaisi ikkunan ja huusi.
-Painukaa hiiteen.Täällä ei oo mitään nähtävää.
Tytöt juoksivat pois hyvin nopeasti.Ilmeisesti he olivat säikähtäneet,Tom ajatteli.Ei,se ei olisi hyvä juttu lainkaan,jos tytöt alkaisivat säikkyä häntä.HIRVEÄÄ!!Tom ajatteli kauhuissaan.Hän sai hädin tuskin hanaa auki,sillä tiskivuoret olivat valtavat.Aivan kuin Alpit,Tomin mieleen juolahti.Tom ojensi lasin Billille.
-Kiitos!Mitä mä tekisin ilman sua,Bill kehui veljeään.
-Et mitään.Kuolisit varmaan pois.Tom rehvasteli.Bill pudisti hymyillen päätään ja halasi veljeään.
-Sä oot niin hassu,Bill kuiskasi Tomin korvaan.
Tom hymyili hänelle söpösti.Sitten Billiä alkoi taas yskittää ja “hempeily” hetki oli ohi.
-Mä en halua samaa tautia,Tom sanoi mennessään taaemmas veljestään.
-Ja mä en halua,että sä saat tätä tautia,sillä tämä on niin hirveää.Bill vastasi.
-Kiitos velikulta,että ajattelet minua noin paljon,Tom ylisti veljeään.He katsoivat toisiaan pitkään.Oli toisaalta ihan kiva kun oli lomaa edes vähän aikaa,kumpikin ajatteli.Kunhan ei tarvitsisi peruuttaa enempää keikkoja niin kaikki olisi hyvin.Tom muisteli kuinka Bill oli itkenyt,että ei voisi elää ilman ,että pyytää faneiltaan anteeksi,vaikka eihän se ollut Billin syy,että hän on kipeä.Tominkin poskelle kirposi kyynel.Bill huomasi sen ja hänkin huomasi itkevänsä.
-Olet niin tunteellinen isoveli,Bill sanoi Tomille.
-Ja sä oot niin ihana pikkuveli,Tom sanoi ja pörrötti Billin hiuksia.Jos joku ulkopuolinen olisi nähnyt tämän veljesten herkistelyn,olisi varmasti hänkin ollut tippa silmässä.Niin koskettavan suloiselta se näytti…

Ei kommentteja »

Kaaheeta!

Tulis just teatteri koulusta.Mulla on kauhee kurkkukipu.Täytyy varmaan mennä juomaan jotain lämmintä ja sitten pitää lukea vielä maantiedon kokeisiin.

Kommentit (4) »

TH-nove:Tomin suuri salaisuus osa 5

Aamulla Bill heräsi kipeän oloisena.
-Huomenta!Tom huikkasi hänelle.Bill ajatteli sanoa Tomille vastauksen,mutta hänen äänensä olikin mennyt.
-Älä nyt pelleile.Tom sanoi Billille joka aukoi suutaan kuin kala päästämättä pihahdustakaan.Bill näytti sormellaan kurkkuaan.
Tom ei älynnyt mitä Bill yritti sanoa.Bill näytti uudestaan kurkkuaan ja näytti sairasta ilmettä.Silloin Tom älysi,että Billillä oli mennyt ääni.
-Me ei varmaan voida vetää tänään keikkaa.Tom huokaisi.Bill pudisti päätään,jolloin Tom huokaisi toisen kerran.Sitten Tom lähti kertomaan asiasta Gustaville ja Georgille.Georg ja Gustav katsoivat Tomia äimistyneinä,mutta surullisina.
-Me joudutaan perumaan keikka,Gustav sanoi.
-Niin joudutaan,Tom myönsi.Sitten kaikki kolme menivät Billin luokse.
Bill yritti sanoa heille jotain kun Gustav,Georg ja Tom tulivat ovesta sisään.
-Me ei älytä sun elekieltä,Tom huokaisi Billin huitoessa käsillään kuin tuulimylly.Bill katsoi heitä ja otti paperia ja kynän.Hän kirjoitti varmuudenvuoksi oikein selvällä käsialalla lapun jossa luki:Mun täytyy varmaankin käydä lääkärissä,sillä mulla taitaa olla myös kuumetta.
-No mennään sitten,Gustav virkkoi.
-Niin,ei kai tässä muukaan auta,Georg sanoi.Tom auttoi Billin ylös sängyltä ja he menivät autoon.
-Mikä säkä,Tom puuskahti
-Meidän kiertue keskeytyy.Hän lisäsi.
-No,ajatellaan positiivisesti,Gustav torui.
-Miten tässä voisi muka positiivisesti ajatella,Georg huokaisi.
-Me saadaan pientä lomaa,Gustav sanoi.
-Niin,mutta Billin kustannuksella lomailu ei oikein houkuta,Tom huikkasi.
-Ainii!En tullut ajatelleeksi tuota,Gustav sanoi nolona.Tom katsoi Gustavia oudosti.Bill oli aivan hiljaa.No tietenkin eihän hän pystynyt puhumaan jos ei ollut ääntä.Muut olivat myös loppumatkan hiljaa.Heillä ei tosiaankaan ollut onnea,Bill mietti.Auto kääntyi terveyskeskuksen pihaan ja kaikki neljä avasivat auton ovet.Terveyskeskuksen käytävillä monet ihmiset tuijottivat heitä.Bill sai nopeasti vuoronsa ja hän astui naislääkärin puheille.Nainen katsoi hänen kurkkuunsa.
-Taitaa olla kurkunpääntulehdus,lääkäri sanoi lopulta.
-Sinun täytyy nyt levätä niin kauan,kunnes olet täysin terve.Hän jatkoi.Bill ei olisi halunnut nyökätä,mutta nyökkäsi silti.Hän oli surkean näköinen.Lääkäri pyysi Tomin sisälle ja kertoi tälle ohjeet mitä Billin täytyisi tehdä.Ensimmäistä kertaa tämän kiertueen aikana myös Tom oli surullisen näköinen.Billiä heikotti katsoa surkeaa veljeään,mutta Tomia heikotti vielä enemmän nähdessään sairas veljensä.Tom ei edes huomennut,että lääkäri oli nainen,niin surissaan hän oli.Heidän astuessa pois lääkärin huoneesta Georg ja Gustav huomasivat veljesten ilmeistä,että kiertue tosiaan keskeytyisi vähäksi aikaa ja heidänkin suupielet vääntyivät entistä alemmas ja alemmas….

Kommentit (2) »

TH-Nove:Tomin suuri salaisuus osa 4

Kone laskeutui Lissaboniin.Tokio Hotelin pojat rynnistivät ulos koneesta suuren fanijoukon saattelemana.He menivät lähimpään Hotelliin yöpymään.Lissabonin monet valot näyttivät Georgista hienoilta näin illalla.Hän ihasteli ympärillä olevia valoja,rakennuksia,ihmisiä ja puistoja.Yhtäkkiä hän kompastui kengän nauhoihinsa.
-ÄÄK!Georg huusi ja kaikki pysähtyivät.
-Hiihiiihiii!Tom nauroi.
-Tom,eikö äiti opettanut,että toisten vahingoille ei saa neuraa,Georg totesi ärtyneenä.
-Ei,Tom sanoi leikillään naurunsa keskeltä.Georg katsoi tuimasti ensin Tomia ja sitten Billiä.Siinä vasta varsinaiset kaksoset,hän ajatteli.Gustav kiiruhti nostamaan Georgia ylös maasta.
-KIITOS!!Georg sanoi puhistaessaan vaatteitaan.Gustav hymyili hänelle.
-Mulla on suden nälkä,Bill totesi.
-Niin mullakin,sanoi Tom.
-Tiedossa rahan menoa,kun teillä kahdella on sudennälkä.Silloin ei pienet annokset riitä,Georg pilkkasi.Bill katsoi Georgia tuimasti.Mokomakin lihaskimppu,hän ajatteli.
-Lopettakaa se riitely,Gustav sanoi viisasti.Kaikki vaikenivat.Heillä ei ollut yhtään mitään puhuttavaa.Yleensä Tom ja Georg puhuivat vain tytöistä,mutta nyt kukaan ei hiiskahtanutkaan.Jokin oli nyt pielessä.Kaikki 0livat ärtynetä paitsi Tom,joka oli yli iloinen.Bill halusi niin kovasti tietää Tomin salaisuuden.Vai!Oliko Tomilla mitään salaisuutta?Kyllä kyllä oli oltava,Bill mietti itsekseen heidän kävellessä Lissabonin valaistuja katuja.Mutta mikä??Mikä ihme oli Tomin salaisuus?Bill ei malttaisi odottaa,milloin salaisuus tulisi julki.Ei sitä hän ei jaksanut odottaa,ei millään.Mutta pakko oli…

Ei kommentteja »

TH-Nove;tomin suuri salaisuus osa 3

Bill tuli suihkusta ja laittoi vaatteet päällenä.Sitten hän lampsi Tomin huoneeseen,jossa muutkin TH-pojat olivat.Georgin nauru raikui jo oven ulko puolelle.
-Mikä Georgia nyt noin naurattaa?Bill kysyi avatessaan oven.Tom kohautti hymyillen olkiaan.Gustav tuli vessasta ja läimäytti oven suoraan Billiä kohti.Siitä Georg vasta hepulin sai.
-Sori,eikai sattunut.Gustav kysyi huolissaan Billiltä ,joka hieroi nenäänsä.
-Ei käynyt onneksi kuinkaan,mutta ole ensi kerralla varovaisempi,Bill vastasi vitsaillen.Gustav ei vastannut.Häntä oli taas höynäytetty.Bill oli koko ajan näytellyt,että hänen nenänsä olisi kipeä.Georg nauroi yhä nähtyään Gustavin hämmästyneen ilmeen.
-Georg on aivan hysteerinen,Tom virkkoi Georgin nauraessa hänen vieressään.
-Älkää naurattako,Georg sai sanotuksi naurunsa keskeltä.Georgin nauru kaikui yhä Tomin huoneessa.Yhtäkkiä ovelle koputettiin.Gustav meni avaamaan ja oven takaa paljastui pitkä ,tumma tukkainen mies.
-Heerran jestas!Täällä sitä vain nauretaan,kun kone lähtee pian.
-Ei kai..ei kai..ei kai se nyt vielä.Bill änkytti.
-Kyllä vaan!Matka laukkunne ovat bussissa.Mies sanoi.Tom,Bill,Georg ja Gustav juoksivat käytävää pitkin bussia kohti.Tom kaatui portaissa lököttävien housujensa ansiosta,mutta oli kuin mitään ei olisi tapahtunut ja nousi nopeasti ylös.Bussissa Gustav laittoi korvalappustereot korvilleen ja rummutti käsillään jalkojaan.Georg katsoi hermostuneena ulos.Tom Räppäsi,istuessaan sängyllään.Kaikki olivat hermostuneita,siitä ehtisivätkö he lentokoneeseensa.Bill ei osannut olla hetkeäkään paikallaan.Bussin kaartaessa lentoasemalle näkyi heidän ilmeissään pieni helpotus,mutta varsinainen helpotuksen huokaisu kuultiin vasta lentokoneessa.
-Huoh..Ehdittiinpäs,Bill huokaisi.
-Ainahan me.tai siis oikeastaan MINÄ.Tom virkkoi.
-Sä oot itserakas,Bill sanoi Tomille.
-Enpäs ole.Mä rakastan muitakin kuin itteeni,Tom puolusti itseään.
-Joo,sen mä kyllä uskon,Bill virnisti.Tom virnisti hänelle takaisin.Sillä välin Georgille oli tullut pahaolo.Hän istui Gustavin vieressä oksennuspussi suunsa edessä,kunnes oksensi.
-YÖK..Gustav huusi.
-Mä tartten oksennus pussin myös,Tom sanoi leikillään.
-Niin mäkin,Bill sanoi.
-Ja mä,Gustav lisäsi.
-Saatte tän mun.Tää on kyllä käytetty,mutta maksaa sillon vähemmän kuin uusi,Georg sanoi.
-EI KIITOS,Tom,Bill ja Gustav huusivat yhteen ääneen

Ei kommentteja »


Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |