Miksi ehdokkana?

Olen pitkästä aikaa kansanedustajaehdokkaana Helsingissä. Kahdeksan vuotta olen ollut maailmalla: ensin kuusi vuotta YK-tehtävissä Afganistanissa, Kosovossa, Palestiinassa, Irakissa ja Liberiassa, ja heinäkuusta 2005 alkaen olen toiminut EU:n erityisedustajana Darfurin rauhanneuvotteluissa. Jätän kaikki EU-tehtäväni tänä keväänä.

Kevään eduskuntavaalit ovat vihreille tärkeät. Seuraavan eduskuntakauden aikana tulevat esille monet suuret asiat: kansainvälinen ilmastopolitiikka, energiakysymykset, Itämeren tilanne, Suomen ja EU:n yhteistyö Venäjän kanssa, EU:n perustuslain tulevaisuus ja globalisaation haasteet.

Vihreiden on oltava mukana vaikuttamassa kehityksen suuntaan. Vuosia puhuimme ympäristöpolitiikan tärkeydestä miltei yksin - nyt ympäristökysymykset ovat tulleet kansallisen ja kansainvälisen politiikan keskiöön. Kevään 2007 hallitusneuvotteluissa ratkaistaan Suomen ilmastopolitiikan suunta. Uusiutuvien energialähteiden, biopolttoaineiden, taloudellisten ohjauskeinojen ja säästöjen yhdistämisellä voimme viedä Suomen eturintamaan ilmastomuutoksen torjunnassa. Ympäristöteknologian viennistä voisi silloin kasvaa myös uusi high tech -osaamisalueemme.

Nairobin ilmastokokouksen alla julkaistun Sternin raportin mukaan ilmastomuutos ja sen ympäristövaikutukset leikkaavat pahimmillaan 20 % kansantalouksien kasvusta. Ilmastomuutoksen aktiivinen torjuminen on huomattavasti halvempi vaihtoehto.

Tule mukaan vihreisiin talkoisiin paremman Suomen ja paremman maailman puolesta.



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |