'Ympäristö' Kategorian arkisto

Suomi ja EU:n päästövähennykset

11. Helmikuuta, 2007

En ollut varmaan ainoa, joka seurasi huolestuneena perjantaisen EU-ministerivaliokunnan uutisia: siellä jätettiin vielä viikoksi pöydälle Suomen sitoutuminen EU:n komission esityksiin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi vuoden 2012 jälkeen. (more…)

Itämerestä EU:n sisämeri

7. Helmikuuta, 2007

Kun EU laajentui Baltian maihin, Itämerestä tuli – Venäjää lukuunottamatta – ”EU:n sisämeri”. Itämeren kurja ekologinen tilanne ei kuitenkaan ole saanut EU:ssa sitä painoarvoa, minkä se vaatisi. Kesäisistä leväuutisista Itämeren alueella on tullut arkipäivää. (more…)

Suomi ulos Argentiinasta?

6. Helmikuuta, 2007

Suomalaisen viennin edistäminen ja Suomen edun ajaminen on yksi suurlähetystöjemme tehtävistä maailmalla. Joskus vientihankkeet kohtaavat hankaluuksia – sellaisia joita esimerkiksi Metsä-Botnian sellutehdashanke Uruguayssa, lähellä Argentiinan rajaa. (more…)



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |