“Pääministerivaali” ei toimi
Kolmen herran vaalikeskustelut alkoivat jo ikävystyttää. Helsinkiläisten näkökulmasta niissä oli kaksi ongelmaa: Keskusta on Helsingissä pienpuolue, ja monia äänestäjiä - ei vain naisäänestäjiä - on häirinnyt keskustelijoiden sukupuolijakauma. Suomessa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä maailmassa, mutta nyt politiikasta näyttää taas tulleen herrojen etuoikeus. Piiloviesti kolmen herran keskustelussa on voimakas: politiikka kuuluu miehille.
Onneksi naisehdokkaat eivät ole jääneet tuleen makaamaan, vaan tekevät aktiivista kampanjaa huolimatta median yrityksistä tehdä vaaleista vain kolmiodraama. Vihreillä ei ole ainakaan ollut mitään hävettävää eduskuntaryhmän sukupuolijakaumassa. Miehet ovat olleet siellä vuodesta 1991 vähemmistönä. Tasa-arvoa ajatteleva vihreiden äänestäjä voi siis hyvillä mielin valita nais- tai miesehdokkaan.
Tässäkin blogissa on käyty keskustelua nettiäänestämisestä, ja Nelosen sivuilla voi käydä samaa asiaa kommentoimassa ja äänestämässä. Olin eilen Kuka, mitä, hä? -ohjelman keskustelussa, ja ainakin Nelosen katselijat näyttävät olevan kovasti Virossakin käytetyn nettiäänestämisen puolesta. Kolmen sepän aukion keskusteluissa siitä eivät ole olleet kiinnostuneita vain nuoret, vaan myös kaksi muuta ihmisryhmää: Pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset, jotka eivät aina pääse Suomen lähetystöön äänestämään, ja erilaisilla työkomennuksilla ulkomailla olevat ihmiset. Nettiäänestäminen lisäisi varmasti vaaliaktiivisuutta.
Torstai-iltana oli mukava kulttuuri-ilta Olivers21 -klubilla; kiitos sekä bändeille, lausujille että yleisölle. Vaalityössäkään ei aina tarvitse olla otsa rypyssä.
Tänään perjantaina vihreät valtaavat vielä kerran Helsingin: materiaalin jakoa on paitsi Kolmella sepällä, myös metroasemilla ja vilkkailla liikennepaikoilla. Näin näkyvää kampanjaa eivät vihreät ole koskaan aikaisemmin pääkaupunkiseudulla tehneet.
Kadulla eilen käytiin läpi taas monia asioita: Kuinka paljon energiaviljelmillä saadaan aikaan uusiutuvaa energiaa? Voisiko valtio ja kunnat tukea lämpöpumppuihin siirtyviä? Miksi Suomen ulkopolitiikka on nyt niin passiivista, vaikka Venäjän muutokset ovat kaikkien nähtävissä? Voidaanko Itämeren maakaasuputken linjauksiin vielä vaikuttaa? Miten Sosnovyi Borin uudet ydinreaktorit tulevat vaikuttamaan Suomen ympäristöturvallisuuteen? - Helsingin palomiehet kävivät valistamassa, mitä ongelmia palomiesten eläkeiän korotukseen liittyy. Kadulla oppii paljon.