Miksi Joel juo?
Olin maanantaina Jyväskylässä avittamassa Keski-Suomen vihreitä, joilla näyttää olevan kampanja hyvässä vauhdissa. Kävelykadulla käytiin vilkasta poliittista debattia: ydinvoima, Venäjän kehitys, ilmastomuutos, eläkkeiden indeksikorotus, omaishoitajien jaksaminen, koulujen luokkakoot… Jouni Vauhkosella ja muilla vihreillä ehdokkailla oli tekemisen meininki. Toivottavasti äänestäjät sen noteeraavat näissä vaaleissa, ja Keski-Suomi saisi ensimmäisen vihreän kansanedustajansa.
Aamulla ennen kävelykatutapahtuman alkua istuskelin sisällä kauppakeskuksessa, ja alle 20-kymppinen nuori kaveri tuli horjuen pyytämään 70 senttiä saadakseen rahansa riittämään hampurilaiseen. Kello oli 10 aamulla, ja kaveri oli ympäripäissään. Pienen jutustelun jälkeen selvisi, että ilta ei ollut venähtänyt pitkäksi, vaan uuden päivän kännit oli vedetty jo varhain aamulla.
Kauppakeskuksen vartija tulikin sitten rutiininomaisesti keskusteluseurani luokse: ”Joel, taidat olla taas kännissä heti aamusta. Eiköhän lähdetä ulos.” Ja Joelia vietiin….
En ollenkaan väitä, että nuoria elämäntapajuoppoja olisi Jyväskylässä enemmän kuin omassa kotikaupungissani Helsingissä – varmasti päinvastoin. Mutta omassa kotikaupungissaan kulkee vakioreittejä, eikä jää istuksimaan ja katselemaan samalla tavalla ympärilleen. Jyväskylässä Joel ja hänen kaltaisensa vain pistivät silmään – heitä hortoili muitakin jo ennen puolta päivää myös kävelykadulla.
Viime lauantaina olin katsellut samaa asiaa iltaseitsemältä Helsingin rautatieasemalla: nuoria reppanoita, huonoissa vaatteissa, aivan sekaisin.
Mikä neuvoksi? On sekä näille syrjäytyneille että yhteiskunnalle parasta, jos katkaisuhoito ja huumevieroitus toimii tehokkaasti – ja että tahdosta riippumatontakin hoitoa kokeillaan silloin, kun muu ei auta. Kunnan sosiaalitoimella pitää olla halua ja resursseja aktiiviseen puuttumiseen. Monet ovat nuorisopsykiatristen palvelujen tarpeessa, ja kaikki tämä pitäisi tapahtua ilman pitkää odotusaikaa. Hoitopaikkoja pitäisi olla tarpeeksi.
Miten sitten ehkäistä syrjäytymistä? Kodit ja koulut ovat avainasemassa. Mutta kun kodin turvallisuus on jo pettänyt, jää vain koulu ja sosiaaliviranomaiset. Opettajien ja rehtorien ammattitaitoa tarvitaan vinoon menossa olevan kehityksen havaitsemiseen. Sitten tulevat oppilashuolto, tuki- ja erityisopetus ja muut lapsen tukiverkot.
Joel oli varmaan siinä iässä, että hän voisi äänestää näissä vaaleissa. Mutta ei hän viina- ja huumehöyryissään äänestä, eikä varmasti osaa etsiä itselleen apua elämäänsä. Asia jää meille, kanssaihmisille. Pitäisikö Joelinkin kohdalla ajatella: kaveria ei jätetä. Luultavasti myös lasku yhteiskunnalle on paljon isompi, jos hänen asioihinsa ei nyt puututa.
Toistaiseksi kauppakeskuksen vartija näyttää olevan ainoa, joka puuttuu Joelin tekemisiin. Miten rakentaisimme hänelle vähän parempaa apua? Ja miten tekisimme systeemin, jossa mahdollisimman montaa pikku-Joelia autettaisiin ennenkuin he ovat rautatieasemien ja kauppakeskusten vartijoiden talutettavina?