Leviääkö jakovara-populismi?
Pääministeri Vanhasen visio 4-5 miljardin “jakovarasta” ensi hallituskaudelle tuntuu ylioptimistiselta. Se näyttää perustuvan arvioon, että globaalissa taloudessa - ennenkaikkea Aasiassa ja Venäjällä - jatkuu nykyinen noususuhdanne, ja Suomi pääsee edelleekin hyötymään siitä. Uskallan epäillä tätä visiota.
Vientiin perustuvana taloutena Suomen talous on hyvin herkkä kansainvälisille suhdanteille. Vanhasen hallitus on päässyt tekemään veronkevennyksiä ja budjettilisäyksiä noususuhdanteen olosuhteissa, mutta viimeisinä vuosikymmeninä on nähty Suomessa muutakin.
Itse olen konservatiivisen, sanotaan vaikka keynesilaisen, talouspolitiikan kannalla: noususuhdanteessa hillitään ja pannaan säästöön, laskusuhdanteessa lisätään julkisia menoja mm. työllisyyden hyväksi. Tällä hetkellä työllistämisen esteet ovat enemmän mm. köyhyysloukuissa ja vaikeuksissa sovittaa perustoimeentulo ja satunnaiset tai pienipalkkaiset työt. Tähän on taas paras lääke vihreiden esittämä perustulomalli, joka kannustaa työhön kaikissa olosuhteissa.
Puoluesihteeri Ari Heikkinen kiinnitti vihreiden vaaliblogissa huomiota siihen, että nyt esitetään jopa valtionyritysten myyntiä lääkkeeksi menolisäysten rahoitukseen. Heikkinen huomauttaa, että jos esitys tulisi vihreiltä, sitä pidettäisiin pölhöpopulismina - mutta kun se tulee Keskustalta, se ei jostakin syystä saa samaa leimaa.
Valtionyhtiöiden osuuksia voi varmaan harkitusti myydä silloin kun niiden hinta on kohdallaan, mutta ei niitä rahoja varmaan kannata käyttää menolisäysten tilapäiseen rahoitukseen. Pää tulee sieltä äkkiä vetävän käteen.
Uskon että valtiovarainministeriön arvio tulevan hallituskauden jakovarasta - tai sen puuttumisesta - on lähempänä realismia kuin Keskustan ja SDP:n näkemykset. Sitä pitäisi käyttää taloussunnittelun pohjana seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Jos menolisäyksiä - tai tuloveron kevennyksiä - halutaan, ne voidaan rahoittaa verotuotoilla, kuten ohjaavaa ympäristöverotusta korottamalla. Silloin verotus kannustaa myös energiansäästöön ja tuhlauksesta luopumiseen.
Churchill lupasi aikanaan kansalleen “verta, hikeä ja kyyneleitä”. Aivan näin pessimistinen ei vaaliohjelman nykyään tarvitse olla, mutta ainakin hikeä tarvitaan seuraavallakin nelivuotiskaudella. On pidettävä huolta siitä että uusi kakkupohja on uunissa - samalla kun Vanhanen ja Heinäluoma kiirehtivät jo leivotun kakun jakamista.
Helmikuu 28, 2007 @ 0.27 e
Niin. Vaaliohjelmissa tai arvioissa on se hankala puoli, ettei tarkkoja menonlisäyksiä tai niiden rahoitusta ilmoiteta euromääräisesti. Aina tavataan tietysti heitellä miljardeja. Esimerkiksi RKP:n ja SDP:n vaaliohjelmat ovat täynnä epämääräisiä käsitteitä, kuten “lisätään” ja “panostetaan”. Sinänsä todellinen merkitys saati toteutus jää arvailun varaan.
Vaaliohjelmia enemmän kannattaakin selailla puolueiden vaihtoehtobudjetteja. Vihreiden onnistuneen vaihtoehtobudjetin lisäksi täytyy antaa tunnustusta KD:n vastaavalle, joka oli melko realistinen. Näissä visioissa uudistuksia ja tulonlähteitä käsitellään euromääräisesti, jolloin todelliset muutokset voi konkreettisesti havaita.