Ei kukaan poliitikko kerta kaikkiaan pysty hallitsemaan modernissa yhteiskunnassa joka asiaa itsenäisesti, joten erilaisten sidosryhmien hyödyntäminen on enemmän kuin tarpeellista. Mutta pitää kuulla useita osapuolia, kyseenalaistaa ja aktiivisesti etsiä muitakin näkökulmia asiaan. Jos sen jälkeenkin on yhtä mieltä jonkun kansalaisyhteiskunnan edustajan, virkamiehen tai yrityksen kanssa, ei silloin kannattane keksiä pyörää uusiksi. Samojen asioiden ilmaisemiseen väkisin uudella tavalla ei varmaankaan kannata laittaa ruutia.

Sikäli kun olen ymmärtänyt keskustelua oikein, perusongelma on se, että Lipponen esiintyy ulkomailla parlamenttinsa edustajana, joka esittää koko Suomen kantoja ydinvoimaan. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n peruskiven muuraustilaisuudessa ulkomaalaisille vierailijoille esitettiin tilanne ikään kuin ydinvoimaa ei Suomessa vastustettaisi. Tämä on minusta outoa, koska ydinvoima todellakin jakaa suomalaisia vahvasti - viimeksi aina presidenttiä myöten. Suomessa puhemiehen viesti ymmärrettäisiin helpommin Lipposen omaksi mielipiteeksi, mutta Euroopassa se on helposti puolueettoman puhemiehen esittämä “suomalainen konsensus”.

Miten Foratom-lainaukset liittyvät asiaan? Siten, että niiden nostaminen on tapa havainnollistaa sitä, että Lipponen vie Eurooppaan Foratomin viestiä, ei suomalaisten yhteisiä (tai vaikka keskenään eriäviäkin) näkökulmia energiapolitiikkaan. Sanoman naamioiminen “faktoiksi” ei auta.

Jos Lipponen on valmis sanomaan, että ydinvoima vähentää paljon päästöjä, kai yhtäläinen fakta on se, että uusiutuvilla ja energiatehokkuudella on yhtä merkittävä potentiaali - ja suomalaiset kannattavat niitä mielipidetiedustelujen, eduskunnan puheiden ja vaalikoneiden perusteella paljon vankemmin. Kun Lipponen sanoo, että Foratomin toteamus, että vanhojen ydinvoimaloiden korvaaminen edellyttää uusia rakennushankkeita, samanlainen “fakta” olisi sanoa, että ydinvoimaloita voitaisiin korvata myös energiankäytön tehostamisella ja uusiutuvilla. Ja samanlainen fakta olisi myös sanoa, että IEA:n mukaan uusiutuvien ja tehokkuuden päästövähennyspotentiaali on kahdeksan kertaa suurempi kuin ydinvoiman.

Lopuksi: Lipponen vaatii Turun Sanomien kolumnissaan puolueita ilmoittamaan oman kantansa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen “todella”. Ainoa - siis aivan “todella” ainoa - suomalainen puolue, joka on esittänyt skenaarion siitä, millä kotimaisia päästöjä vähennetään nykytasosta eikä jostain hypoteettisesta loputtoman kasvun suunnitelmasta, on nimenomaan Vihreät. ( http://www.vihreat.fi/ilmasto ) En ole nähnyt ainuttakaan poliittista tai ei-poliittista skenaariota, jossa Suomen päästöt todella vähenisivät kuudennen ydinvoimalan avulla nykytilasta.

Puhemies Lipposen reaktio Heidi Hautalan selvitykseen oli yliampuva, vaikka totta kai jonkinlainen närkästys olikin odotettavissa. Varmaan vanhat rasitteet Heidin ja puhemiehen välillä aiheuttivat mopon karkaamisen. Minä olen ollut hiukan huolissani siitä, mitä Lipponen saa aiheutettua uhkailullaan: on vaikea arvioida, kuinka paljon hän edelleen pystyy vaikuttamaan demarien ratkaisuihin vaikkapa vaalien jälkeen hallitusneuvotteluihin käytäessä. Toistaiseksi on vaikuttanut siltä, että Lipponen on saanut aika vähän sivustatukea muilta demareilta, on kuin siellä oltaisiin hiukan kiusaantuneita asiasta. Jos kosto on hirmuinen, kaipa sen tunnistamme sitten.

Heidin toiminta on saanut tukea eduskuntaryhmältä, aivan oikein, kysehän on eduskunnan toimintaan liittyvästä asiasta. Ja toisaalta siksi mm. puheenjohtaja Cronberg on aivan tietoisesti ja viisaasti pysytellyt sivussa, ei ole puolueen asia sekaantua siihen.

Heidin kunniaksi on sanottava, että kun hän käy taistoon, hän ei kiusaa pienempiään. Saas nähdä kuka on riittävän iso Putinin ja Lipposen jälkeen…

Monet vihreät ovat olleet kiusaantuneita siitä, miten ärjysti Lipponen Hautalan ja Sumuvuoren kritiikkiin vastasi. Kuten Pekka kirjoittaa, tiedämme olevamme hänelle velkaa.

Minua on jurppinut puhemiehen ydinvoimalobbailu ihan asiakysymyksenä. Toki on hyvä keskustella menettelytavoista ja puhemiehen roolista samalla, sillä onhan hän selvästi ollut poliittisempi toimija kuin edeltäjänsä. Joka tapauksessa on harmi, että arvostettu valtiomies on reagoinut kuin mimosa asemaansa kohdistuneeseen kritiikkiin. Kyllä poliitikon pitäisi sietää terävää arvostelua ja vastata rauhallisesti.

En kuitenkaan voi esiintyä yhtä puhtoisena kuin Hautala, sillä olen kyllä iloisesti copy-pastennut järjestöiltä perusteluja monen moisiin puheisiini ja valtiopäivätoimiini. Esimerkiksi turkistarhauksen lakkauttamista koskevassa lakialoitteessani on perusteluissa pitkät pölinät suoraan Animalialta.

Kaiken kaikkiaan minusta on sääli, että nykyisten ay-siiven ankyrädemarien vallan aikana vihreillä ei taida olla asiaa ainakaan hallitukseen, jossa demarit ovat, vaikka aito vasemmiston ja vihreiden hallitus kaikkeuden kannalta olisikin paras ratkaisu.
Mutta kyllä demaritkin sitten 20-vuoden kuluttua ovat vihreiden linjoilla, kuten nyt tässä ilmastonmuutosasiassakin.

Tähän kuvioon tietysti sopii mahdollisimman huonosti ydinvoimalobbyn tekstien kritiikitön käyttö, vaikka kyllä puhemiehellä toki minusta saa olla mielipiteitä ja vapaus esittää niitä.

Muistan hyvin keskustellut puoluehallituksessa keväällä 2002, kun Lipponen tarjoutui tulemaan Jyväskylään puhumaan hallituksessa pysymisen puolesta. Itse pidin tärkeänä, ettei hän tulisi.

Vihreä väki olisi kokenut pääministerin tulon kovan luokan junttauksena. En halunnut myöskään, että Lipposta olisi suotta nöyryytetty.

Puolueessa nimittäin vallitsivat hallituksesta lähdön tunnelmat. Lipponen olisi joutunut palaamaan nahkurin orret olalla ja myrtsillä mielellä.

Nyt Lipposta ei kuitenkaan arvostella hänen toimistaan pääministerinä vaan eduskunnan puhemiehenä. Se rooli sopii huonosti taitavalle ja halukkaalle sanankäyttäjälle.

Perustuslain mukaan “puhemies ei osallistu täysistunnossa keskusteluun eikä äänestykseen”. Puhemiehen neutraaliuden periaate tulee Englannin parlamentin ja monarkin välisen kamppailun yhteydessä 1500- ja 1600-luvuilla, kuten useat muutkin parlamentarismin keskeiset periaatteet.

Parlamentti ei toimi, jos puhemies toimii lähtökohtaisesti kovin puolueellisesti. Hänelle jää runsaasti kokoustekniikkaan sisältyvää valtaa, jolla voi vaikuttaa päätösten sisältöön. Ei ole esimerkiksi mitenkään samantekevää, milloin ja missä järjestyksessä ehdotukset viedään äänestykseen.

Edustajien täytyy kuitenkin luottaa siihen, että puhemies tuo asiat edes jonkinlaisen puolueettomuuden nimissä käsiteltäväksi. Siksi puhemiesten on tapana pidättäytyä eduskunnan ulkopuolellakin kannanotoista.

On hyvin valitettavaa, ettei Lipponen sisäistänyt puhemiehen roolia. Hän lähti housut kintuissa ilman viikunanlehvääkään ydinvoimalobbareiden mannekiiniksi.

Kyllä siitä saa ja pitää häntä huomauttaa. Vaalien alla täytyy huomauttaa hieman kärkevämmin, koska “minän” ja “meidän” siltarummutuksen pärinä tuppaa tukkimaan kuulevat korvat.

Vaikka Lipponen on ydinvoimansa kanssa ajautunut energiapoliittiselle sivuraiteelle, hänen ansionsa pääministerinä tulee tunnustaa. Uskon, että useimmat vihreät näin tekevätkin.

Näin ulkopuolisen silmin nähtynä Lipposen esiintyminen on mitä on ja hän saa helposti niskavillat nousemaan. On aina tervetullutta saada myös muuta tietoa.

Nahkurin orsilla uhkailulla on omat seurauksensa, väistämättä.

Jos joku tällä hetkellä rustaisi vihreiden historiikkia olisi nykyisen puhemiehen ja entisen pääministeri Paavo Lipposen rooli siinä varsin väkevä. On suuruutta tunnustaa, etteivät kaikki saavutukset ole yksinomaa oman liikkeen ansiota.
Tuota taustaa vasten huomaan ymmärtäväni jossain määrin Lipposen kasvoille noussutta tummaa punaa viime päivien keskustelujen tiimoilta.

Heidi on nyt haastanut Venäjän ja Lipposen - mitä seuraavaksi? Ei kai kahta ilman kolmatta?