Itämerestä EU:n sisämeri

Kun EU laajentui Baltian maihin, Itämerestä tuli – Venäjää lukuunottamatta – ”EU:n sisämeri”. Itämeren kurja ekologinen tilanne ei kuitenkaan ole saanut EU:ssa sitä painoarvoa, minkä se vaatisi. Kesäisistä leväuutisista Itämeren alueella on tullut arkipäivää.

Itämeren alueella on ollut viime vuosien aikana kaksi hanketta, jolloin on ollut suuri merkitys Itämeren alueen maissa. Ensimmäinen niistä oli Itämeren suojelukomission HELCOM:n käynnistämä ”hotspot” –kartoitus Itämeren pahimmista saastelähteistä. Itämeren alueen maat ja kansainväliset rahoituslaitokset aloittivat työn näiden ongelmien korjaamiseksi. Esimerkkinä tästä työstä ovat investoinnit jätevesien puhdistamoihin Pietarissa. Suomella on vielä jäljellä yksi ”hotspot” –alue Saaristomerellä, ja sen poistamiseksi on vielä vähennettävä mm. maatalouden hajakuormitusta.

Myös Suomen lanseeraamalla Pohjoisn ulottuvuuden aloitteella EU:ssa oli ympäristökomponetti – ja tarkoitus oli myös sitouttaa EU:ta ja Venäjää entistä tiukemmin mm. Luoteis-Venäjän alueen ympäristöyhteistyöhön sekä Itämeren suojeluun. Pohjoisen ulottuvuuden kysymykset ovat jääneet kuitenkin Suomeltakin aika vähälle huomiolle parin viime vuoden aikana.

Sen sijaan uusista uhkakuvista Itämeren alueen piirissä ei ole puutetta: Venäjän lisääntyneet öljykuljetukset ovat lisänneet öljyonnettomuuksien riskiä Suomenlahdella. Viron rannikolla karille ajanut tankkialus oli muistutus siitä, miten haavoittuvassa ympäristössä elämme. Venäjän-Saksan maakaasuputkihanke on esimerkki rakennushankkeesta, jolla on myös ympäristövaikutuksia. Ja Suomenlahden eteläpuolella, lähellä Pietaria Sosnovyi Borissa kaavaillaan vanhojen ydinreaktoreiden uusimista.

Huolestuttavaa on, että samaan aikaan kun Venäjän talous antaa siellä mahdollisuuden uusiin suuriin investointeihin, ympäristöhallinto on samalla ajettu alas. Ympäristöhallinto on Venäjällä käytännössä alistettu luonnonvarahallinnolle, jolla on erilaiset intressit.

Itämeren täytyy pysyä suomalaisen politiikan keskiössä, ja EU on saatava entistä enemmän mukaan Itämeren alueen ekologisten riskien käsittelyyn. Jos Venäjällä eletään tällä hetkellä ympäristönsuojelun alennustilaa, ei ole mitään syytä siihen, että Suomessa tehtäisiin samoin. Päinvastoin.

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |