Mouhijärvellä

Eilen taas Mouhijärvellä agilityssa. Teemana backlapit ja jaakotukset. No ei nyt niin toivotonta tällä kerta. Itse olin kyllä tosi väsynyt ennen treeneihin menoa, mutta sain kuitenkin koottua itseni jotenkin. Ensiksi harjoiteltiin pelkkää backlappia, mikä siis ihan uusi juttu minulle. Tämä ihan ok. :) Sitten pientä ratapätkää. Manun ongelmana on se, että se ei irtoa kovin hyvin. :(( Pyörii aina vaan lähellä minua ja sitten kun joudun ohjaamaan sen melkein loppuun asti niin tulee kiire seuraavalle esteelle, joka meneekin sitten ihan mönkään kun en kerkiä ajoissa ohjaamaan. Plääh. Välissä otettiin keppejä. Nämä ok, mutta tosiaan kun yritän mennä keppien toiselta puoelta niin Manu ei pysty pujottelemaan :( ja muutenkin nyt kun kokeilin juosta itse vähän kauempana Manusta niin sillonkin lopettaa pujottelun. Lisää treeniä siis vaan. Lopuksi vielä puomia, missä palkka alastulossa. Tämä tosi hyvä.  Ihan kivat treenit tällä kertaa ;D

Ei kommentteja

Vitsin agility

Eilen oltiin agilityssa Ylöjärvellä. Taas iso huokaus. Kohta kyllä lopetan koko agilityn, ei siis edistytä missään, töppäilen jatkuvasti ja kaikkea muuta mukavaa. :( Ensimmäinen pätkä oli hyppy, toinen hyppy minkä takana oli A-este. Siitä piti jatkaa hypylle, putkeen ja hyppy ja putki. Vaikka kuinka yritin niin Manu ampasi A:lle. Arghh. Muutenkin Manu oli nyt ihme sinkoilija. Meni nyt vähän minne lystäsi eikä oikein kuunnellut. :( Keppejä kokeiltiin taas erikseen, ihan ok. Vaikkakin kun otettiin toisesta kulmasta niin ei millään osannut. Keppejä eri suunista siis pitää treenailla! Toisessa pätkässä pituus,hyppy,hyppy, A, hyppy, puomi, hyppy ja hyppy.. No tässäkin pientä sähellystä, en muista mikä ohjauskuvio yhteen hyppyyn piti tulla, mutta huonosti se meni….:(( Ja kontaktit on aika epävarmat, Me ei osata kyllä mitään muutakun säheltää!

blogiinm.jpg

Kommentit (6)

Viikonlopun touhuilut

Lauantaina oltiin Tesomalla Annen, Timon, Päivin ja Tanjan kanssa. Manun kanssa muistaakseni aloitin seuraamisella. Mikä oli hyvää. Kontakti pysyi hyvin ja muutenkin kivan oloista :) Noutoa, mikä ihan ok. Loppua kohti kyllä himmailee aika paljon ja sivulle tulo on hankalaa. :/  Tätä pitää treenailla.. Luoksetulo ensiksi sivulle asti, tämä tosi hyvä, tuli hyvää vauhtia eikä ennakouinut pysähdyksiä, toisella kerralla otin pysähdyksellä aika lyhyeltä matkalta, ihan hyvin :)) Tämä alkaa nyt jotenkin pelittämään pitäisi vaan osata myös edetä! Muutama ruutuun meno lätkällä, hyvin. Pitäisi tätäkin alkaa ottamaan vähän enemmän niin, että palkkaa/lätkää ei enää olisi ruudussa valmiina. Muutamat kaukot i-m vaihdoilla, ihan ok. Vähän on tahmeita nousut.

Nasun kanssa seuraamista, aika hyvää Nasu seuraamista :) Vähän edisti välillä ja käännöksissä melkein astuin sen tassujen päälle. Merkki+ruutu, merkille meno on hyvä, ruutuun myöskin ihan ok, vaikkakin taas palkka valmiina ruudussa. Jäävistä maahnamenoja, nämä hyviä. Nopeita maahanmenoja eikä jäänyt seisomaan :) Noutoa, ihan ok, saisi vaan katsoa kapulaan päin kun heitän sen, kun lähtee aina haahuilemaan ja joutuu aina etsimään kapulaa että löytää. Kaukoja i-m vaihdoilla, istuminen on todella huono, nostaa aina pyllynsä ylös. Lyhyemmältä matkalta nousee hyvin istumaan. :/ Hmm.. En tiedä miten tämänkin saisi korjattua?!?

Kivat treenit, jopa Manu ja Nasukin oli päteviä :))

Sunnuntaina oltiin Tullilla isommalla porukalla.

Manu oli heti kun otin sen autosta niin löysän oloinen ja kun oli paljon porukkaa niin ei jotenkaan oikein keskittynyt. :( Itsellä pinna meni jo heti niin ei siitä hyvää seurannut. Otin kuitenkin seuraamista mikä oli huonoa! Huono asenne ja diipadaapa menoa. Pyydysteli myös pikku itikoita. *huokaus* Kokeilin myös avoimen luokan hyppyä, innoissaan kyllä hyppäsi, mutta ei suostunut istumaan. Arghh! Tässä paloi pinna kyllä kokonaa, ei saatu yhtään hyvää suoritusta :( No Manu pääsi tämän jälkeen autoon. Oma asenne oli kyllä huono, olin huonolla tuulella, tiedä sitten mistä johtui :DD

Nasun kanssa seuraamista, ok. Luoksetulo, aluksi suoraan, hyvä ja pysähdyksen kanssa myöskin hyvä :)) Avoimen luokan hyppyä. Ihan ok. Otin myös hyppynoudon, ihan kivasti =) Jäävistä maahanmenoja Annen käskyttämänä, hyvin, mutta otin sitten perään seisomisen, perkele kun meni maahan!! Ei vaan kuuntele yhtään.. Plääh! Olen nyt yrittänyt myöskin kiinnittää huomiota äänensävyyn kun käskytän maahan ja seisomaan, omaan ääneen nekin kuulostaa eriltä, eli ei voi siitäkään johtua, vaan juurikin siitä, että ei kuuntele yhtään :( Mutta Nasulle ei voi kyllä suuttua yhtään, muuten se ei enää tee yhtään mitään. Joten hinkattiin sitten vaan, muutama taisi onnistua. :/

Otin Manun kanssa sitten vielä toisen pätkän, aluksi tunnaria, aluksi vein vain yhden, tämä hyvä. Sitten Timo vei kasan ja laitoin myös oman kapulan kasan keskelle. Meinasi nostaa väärän, mutta toi kuitenkin oman :)) Hyvä, hyvä! Seuraamista idari-ruutua kierrellen. Pötikät kyllä häiritsi Manua, niiden kohdalla kontakti katkesi ja muutenkin edelleen haahuilua, nurmikko oli kyllä aika pitkää joten sekin vähän vaikutti. Kaukoja, jotka ihan hyvin :) Nyt Manun asenne oli vähän keskittyneempi ja itsekin vähän paremmalla tuulella :D

Lopuksi paikalla istumiset ja makuut. Otin Manun kanssa molemmat, ja molemmat myöskin tosi hyvin :))

Ei kommentteja

Huono minä..

Eilen oltiin Mouhijärvellä agilityssä. Teemana oli takaakierrot ja twistit. Huoh.. Ei siis tullut yhtään mitään!! Manu olisi varmasti hyvä jos vaan taas kerran osaisi ohjata, menetän jo pikkuhiljaa toivoani tuon agilityn ohjauksen kanssa :(( Kun katsoin muitten menoa niin kaikki näytti niin helpolta, mutta kun itse menin niin olin siis ihan sekaisin mihin suuntaan ja miten päin pitää olla koko twistissä :DD Alkaa kyllä huumori jo pikku hiljaa loppumaan, kun ei osaa eikä myöskään opi.. No Manukin meni jo vähän epävarmaksi treeneissä kun ei tiennyt enää mihin sitä haluan.. Jos jotain hyvää jäi treeneistä niin kepit, ne alkaa sujumaan, tosin vielä aika pienestä vauhdista :)

Ei kommentteja

Sairastelua jälleen

Manulla ihme kyllä taas on ollut maha aivan sekaisin. Onneksi pahin on taas ohi. Sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä Manulla pääsi sisällekkin sellaisia ruikkukasoja että…. Maanantaina sitten soiteltiin eläinlääkäriin, että saataisiin nestettä vähän Manuun kun näytti jo tosi huonovointiselta, kun mikään ei pysy sisällä eikä sille sitten mikään maistunutkaan.. Missään ei ollut enää vapaita aikoja ja päivystys taas maksaisi omaisuuden joten väkisin sitten laitettiin ruitalla Manulle ensin vettä ja sitten piimää suuhun. Vähitellen sille alkoi maistua taas piimä missä oli seassa riisiä ja oli jo vähän enemmän oma reipas Manunsa. :)) Säästyttiin siis lääkärikäynniltä ja nyt Manu alkaa olemaan jo oma itsensä :) Ollaan edelleen vielä annettu pelkästään piimää ja riisiä ja sekaan laittanut vähän lihaa. Pikku hiljaa maha alkaa olemaan taas kunnossa. Eiliset agitreenit jätin vielä väliin. Tänään olisi tiedossa taas liitelyä, saa nähdä miten menee. Muuten reenailut onkin ollut todella minimissä. Työt taas alkoi ja tuota vapaa-aikaa tuntuu olevan ihan liian vähän. :((

Kommentit (7)

Tesomalla

Eilen iltapäivästä tokoitliin Annen, Päivin ja Timon kanssa. Manulla otin merkki+ruutua, aluksi oli vaikeuksia mennä merkille kun näki palkan ruudussa. No kuitenkin meni ja palkkailin muutaman kerran merkille menosta :) Sen jälkeen ruutuun lähetys, ihan ok. Otin myös muutaman kerran tyhjään ruutuun, aika hyvin meni oikeaan paikkaan :)) Seuraamista, mikä ihan hyvää. Otin aika pitkää pätkää :) Luoksetulon stoppeja, no ihan ok. Nyt kääntyy jo valmiiksi vinoon, mutta tämä varmaankin korjaantuu kun alan palkkailemaan edestä. Jäävistä seisomista, nämä oli hyviä :) Kaukoja, aika hyvin. Otin i-m vaihdoilla ja lähempää kokeilin myös seisomista, kaikki ihan hyvin :) Toisella kierroksella otin Manun kanssa vielä tunnaria, ensiksi niin että Anne vei kasan ja minä vein oman kapulan. Työskenteli aika hyvin ja toi myös oikeian :))) No tämän jälkeen kokeilin sitten niin, että Anne vei myös minun kapulani, hmmm. No sitten alkoikin tuomaan ihan mitä sattuu eikä työskennellyt yhtään. :((( Voihan räkä. No pitää vielä vähän helpottaa.. Nasun kanssa seuraamista, mikä oli aikas hyvää. Otin aika pitkää matkaa ja palkkasinkin suht vähän. :) Luoksetuloa, hyvin nyt tuli ensimmäisellä käskyllä. Seuraavaksi sama pysähdyksellä. Palkkasin heti pysähdyttyä. Noutoa, tässä vauhti on kyllä kadonnut kokonaan. :(( Kaukoja, aluksi tosi huono istumaan nousu, lähempää parempi. Sekotti nyt myös jotenkin seisomisen ja maahanmenon, tarjosi koko ajan seisomista vaikka piti mennä maahan. Arghh.. Lopuksi merkki+ruutua. Tämä hyvä :)

Mukavat treenit, kiitos seurasta :)))

Kommentit (2)

Agilitya ja tokokisat

Keskiviikkona oli taas vuorossa agiltya Manun kanssa Mouhijärvellä. Teemana oli sylkkärit ja poispäin käännkökset. Meni ihan hyvin. Manu oli taas intoa piukeena :)) Käännöksissä saisi kyllä kääntyä paremmin, mutta uskon, että alkaa kääntymään kun opin ohjaamaan. Välillä oli kyllä aikamoista säätöä, mutta hyvin Manu oli kuulolla eikä sinkoillut sinne minne lystäsi vaan selvästi kuunteli mihin piti mennä :)) Oli tosi kivat treenit taas!

Torstaina oltiin sitten Nasun kanssa taas kisailemassa avoimessa luokassa.
Paikallamakuu 10. Tämä hyvä, mutta aika tahmeasti nousi istumaan.

Seuraaminen 8, ei ollut hyvää. Aluksi jäi istumaan kun piti lähteä seuraamaan ja muutenkin aika haahuilua. :((

Maahanmeno seuraamisen yhteydssä 8, tämä oli hyvä, vaikkakin taas annoin vähän vartaloapua, ajattelin nyt kuitenkin varmuuden vuoksi antaa vähän apuja :DD

Luoksetulo 7, kun olin jättänyt Nasun niin oli noussut ja kuulemma kierinyt vähän ympäri, oli vissiin ollut joku kärpänen :( No tuli kuitenkn ensimmäisellä käskyllä luokse ja pysähdyskin oli hyvä, mutta pysäytin liian aikaisin merkkiä. En vaan osaa hahmottaa :((

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10, tämä oli kyllä hyvä :)

Noutaminen 8.5, no tämä ihan ok. Nopeammin olisi voinu palauttaa.

Kauko-ohjaus 5, ei noussut ensimmäisellä eikä toisellakaan istumaan, huoh, uusia ongelmia :((

Estehyppy 7, jäi seisomaan esteen taakse, eikä edes mennyt istumaan toisella käskyllä. :(

Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 158 pistettä. En ollut kyllä yhtään tyytyväinen Nasuun. Ei oikein ollut edes sellaista yritystä.. No sen verran jäi kismittämään tuo muutaman pisteen vajaus ykköstuloksesta joetn kai se on vielä tämän syksyn aikana yritettävä. :DD

Kommentit (2)

Viikonlopun ja alkuviikon treenit

Lauantaina tokoiltiin Timon äitin ja Annen kanssa Tesomalla. Nasun kanssa otin seuraamista Annen käskyttämänä, mistä kyllä palkkasin välillä. Ihan ok. Jäävistä maahanmeno käskyttämänä myös, tämäkin ihan ok paitsi käsky sanalla taas nousi istumaan. On se vaikeaa! Sitten ruutua, mihin vein valmiiksi palkan. Otin merkin kautta, nyt Nasu ei meinannut millään mennä merkille. No palkkasin sitten muutaman pelkästä merkille menosta, sitten kun tämä onnistui lähetin ruutuun. :) Manun kanssa otin luokstetulon stoppeja takapalkalla, aluksi aika huonoja pysähdyksiä, mutta saatiin muutama aika kohtuu hyväkin :)) Seuraamista, mikä oli nyt ihan hyvää :) Jäävistä aluksi seisomisia, nämä ihan ok. Kaukoja mitkä hyvin. Sitten kokeilin vielä jäävistä maahanmenoja, ei oikein onnistunut, jäi seisomaan. Plääh. :( Kuitenkin kivat treenit vaikka aika kuuma päivä olikin :)

Maanantaina oltiin Manun kanssa agilityssa. Ensimmäinen pätkä oli putki ja kolme hyppyä, mitkä piti ottaa välistävetona. Nämä onnistui hyvin. Vaikka yhdessä vaiheessa Manu meinasi napata aika lahjakkaasti mun käteen kiinni. Onneksi ei saanut… Toinen pätkä sama, mutta nyt kiertojen kautta hypyt, nämäkin ihan hyvin :) Loppu pätkä oli hyppy, rengas, puomi, putki ja pussi. Renkaalle ei kovasta vauhdista aluksi mennyt, kokeiltiin tätä sitten erikseen. Puomin kontakti vähän taas hakusessa. :( Muuten Manu oli taas innoissaan treeneissä :))

Tiistaina tokoiltiin Tullilla Annen ja Katin kanssa. Nasun kanssa otin avoimen luokan liikkeet Annen käskyttämänä. Aluksi seuraamista, mikä ihan hyvää :) Kontakti nyt välillä katkeaa, mutta muuten aika tasaista menoa. Jäävistä maahanmeno, nyt hyvin. Eikä tainnut nyt nousta käsky sanalla, mutta ei noussut myöskään minun ensimmäisestä käskystä :D :( Luoksetulo, stoppi oli tosi hyvä, mutta ei lähtenyt ensimmäisellä kutsulla. Hmm. Aina kun otan vähän pidemmältä matkalta niin Nasu jää kököttämään epävarman näköisenä. No pitää näitä nyt treenata. Jäävistä seisominen, taisi olla hyvä, mutta seuraamisosuus oli aika haahuilevaa. Nouto, missä joutui etsimään kapulaa aika pitkää ei heti bongannut sitä ruohikosta, mutta kun viimein löysi niin toi hyvin :)) Kaukoja, missä ei meinannut millään nousta istumaan, kökkö. Uusia ongelmia taas :D No kokeilin sitten vielä uudestaan, nyt nousi ensimmäiselläkin käskyllä. Lopuksi muutama merkille meno, nämä hyvin :)
Manun kanssa ensiksi ruutua, missä palkka valmiina, tämä hyvin. LAitoin sitten lätkän ruutuun, meni hyvin mutta jäi vähän ihmettelemään missä lelu on :D Otin näitä muutaman kerran kaikki ihan hyvin :) Luoksetulon stoppeja takapalkalla, otin aika lyhyeltä matkalta, muutama aika hyväkin saatiin :)) Kyllä tämäkin pikku hiljaa alkaa etenemään :) Noutoa, ihan hyvin haki ja palautusvauhtikin hyvä. Sivulle tultaessa vähän kalvaa kapulaa. Seuraamista, missä otin nyt aika paljon oikealle käännöksiä, olen nyt palkannut aika paljon noista käännökistä. Nyt aika hyvää seuraamista :) Kaukoja, mitkä nyt hyvin. Aluksi näytti siltä että ei nouse istumaan, mutta nousi kuitenkin =) Otin pelkästään i-m vaihtoja. Lopuksi tunnari, aluki piilotin yhden kapulan, löysi hyvin. Sitten Kati vei kasan ja minä vein oman kasan taakse, hyvin Manu on hokannut mitä pitää tehdä :)) Seuraavaksi pitääkin kokeilla laittaa oma kapula kasan joukkoon.

Mukavat treenit ja pojatkin oli aika päteviä, kiitos seurasta :))

IMG_0647.jpg

Ei kommentteja

Tokoilua ja kisat

Eilen aamusta taas tokoiltiin Tullilla Annen, Anun, Katin ja Timon kanssa. Nasun kanssa otin pientä treeniä. Vähän seuraamista mikä ihan ok, vähän edisti kun minulla oli pallo toisessa kädessä :D Muutenkin Nasu kävi vähän ylikierroksilla. Ruutua merkin kautta, ei meinannut millään malttaa mennä merkille, näki kun vein palkan ruutuun. Sitten hinkkasin jäävistä seisomista, kun on alkanut tarjoamaan istumista. :/ No saatiin muutama onnistunutkin :)

Manun kanssa taisin aloittaa ruudusta, aluksi ei oikein bongannut, mutta kun bongasi niin hyvin, tällä kertaa alusta ruudussa :) Noutoa, mikä ihan ok, vähän kalvasi ja muutenkin palautus vauhti saisi olla nopeampi. Sitten hinkkasin luoksetulon stoppeja takapalkalla, ei meinannut onnistua millään. Muutenkin Manun keskittyminen meni kärpäsiä pyydystäessä. Arghhh. Meinasi hermo mennä.. Siitä on tullut ihan hullu jos näkee kärpäsen, tekee ihme kiemuroita ja sätkii ja vaikka mitä.. :(( No ei taidettu oikeen yhtäkään hyvää stoppia saada, en tiedä onko tämä tapa hyvä Manulle, pitää miettiä!? Tunnaria, missä vein yhden kapulan ruohikkoon, kun jätin Manun niin se oli taas kärpäsiä pyydystämässä!! No nyt kun vähän sanoin sille mitä se saa tehdä niin alkoi ehkä paremmin keskittymään. No hyvin kuitenkin löysi tunnarikapulan :) Kaukoja aika läheltä, tässäkin meinasi kärpäset häiritä, vähän tahmeasti nousi, mutta kuitenkin ihan ok. Manun kanssa tämä tokoilu on alkanut vähän tökkimään, sen keskittyminen on huonoa ja eikä se selvästikkään viitsi edes keskittyä! :(( No ehkä tämä on ohimenevää..

Illalla sitten Nasun kanssa tokokisat:

Paikallamakuu: 9,5 Hyvin pysyi, vaikka viereinen koira lähtikin hiippailemaan. Nousi kuitenkin ennen käsky sanaa, mutta puoli pistettä lähti siitä kun Nasu oli liian takana perusasennossa.

Seuraaminen: 9. Seuraamispätkä oli tosi lyhyt, mutta se sopi meille, olin tyytyväinen seuraamiseen :)) Ei paremmin olisi voinut mennä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8, tämä oli ihan ok. Annoin kyllä avun :D käänsin aika paljon päätäni.

Luoksetulo: 0, tämä oli ihan oma moka, kun olin kutsumassa Nasua niin liikutin jalkaani eteenpäin. Ei siinä tilanteessa tullut mieleen että eihän sitä saa liikuskella :D Mutta Nasun pysähdys oli tosi hyvä, vaikkakin lähti tulemaan vasta toisella käskyllä :))

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 8, hyvä pysähdys, mutta kun menin Nasun taakse niin kääntyi melkein ympäri.

Noutaminen: 8. Oli hyvä, nopeammin olisi tietysti voinut tuoda, mutta olin tosi tyytyväinen :))

Kauko-ohjaus: 8. Muuten hyvin, mutta meni maahan ennenkun ehdin käskyttää.

Estehyppy 10. Tämä oli hyvä :)

Kokonaisvaikutus 10. :)

Yhteensä 148,5 pistettä.

Nasu oli pätevä :)) Ohjaaja vähän kuutamolla, niinkun aina :DD

IMG_0762.jpg

Kommentit (4)

Mouhijärvellä

Tänään oltiin ekaa kertaa Mouhijärvellä treenailemassa agilitya. Ohjaajana oli Marko Mäkelä. Tosi kivat treenit! Teemana oli sylkkärit. Manu oli aivan loistava treeneissä :))) Tosi hyvin kuulolla ja siitä näki että oikein nautti liidellä :)) Kunpa itse vaan oppisin ohjaamaan.. ;D Sylkkärit sujui ihan hyvin eikä muutenkaan mitään valittamista. En olekkaan vähään aikaan nähnyt Manua noin innoissaan, on se vaan niin mukavaa kun näkee koiran nauttivan :) Saisipa tokoonkin samanlaista innokkuutta mitä tänään oli treeneissä :D

Ei kommentteja

· « Edelliset artikkelit