Viikonloppu

Perjantaina oltiin hallilla agility reeneissä. Oli taas sellaiset kuviot, mihin en kyllä taipunut millään :D Oli vain kolme estettä, putki, hyppy ja hyppy. Ensiksi hypyn kautta putkeen, siitä sylikäännöksellä toisen hypyn yli ja siitä seuraavaan hyppyyn ja taas putkeen. Ja sitten putken kautta jaakotuksella, tai mikä lie nyt olikaan niin toisen kerran hypyt.. Huh heijaa, meinaan menin sekaisin, oli ihan väärinpäin väärään aikaan. Huonommin ei kyllä voisi ohjata :D Hinkattiin aika kauan ennenkun saatiin onnistunut pätkä. Miten voikaan olla noin vaikeeta?! No joo kaikesta huolimatta ihan mukavat reenit, Manu on aina yhtä innoissaan reeneissä vaikka ohjaaja onkin h-u-o-n-o….

Lauantaina ei reenattu oikeastaan mitään ihmeenpiä. Nautittiin vaan ihanasta ulkoilmasta :) Anne vei illalla Manun myös omiin reenihinsä kun me oltiin Timon kanssa serkku pojan syntymäpäivillä. Ihan hyvin Manu oli kaippa mennyt :)) Kiitos taas, kun Anne otit Manunkin mukaan.. =)) 

Sunnuntaina reenailtiin taas vähän isommalla porukalla Tesomalla. Kenttä oli paikkapaikoin vähän röpyliäinen, mutta ei ainakaan ollut jäässä. Ennenkun alkoi enemmän pakastaa niin kenttä oli vähän mutainen, mutta kohmettui aika nopeasti. Manun kanssa aloitin luoksetulolla. Voi jukrat, eihän se nyt voinut tulla kun oli niin kaamen tuntusta tassujen alla… Höhö…. Manu kierteli kaikki märät kohdat eikä edes kyllä tullut luokse asti.. :(( Kokeilin uudestaan, mutta ei parantunut yhtään. Kokeilin sitten vähän innostaa sitä leikkimällä. Innostui kyllä ja kokeilin sitten vielä sitä luoksetuloa, ei se parantunut yhtään.  Ehkä on vaan odotettava niitä lämpimiä ilmoja :D Otin sitten pätkän seuraamista, no ei kovinkaan hyvin ei voinut istua perusasennoissa… Muutamat stopit, nämä ihan hyvin. Siinä se taisi ollakkin. No ehkä ens kerralla taas paremmin :) Sitten Nasu.. Leikin Nasun kanssa aluksi. Sitten taas yhtäkkiä se meni oudosti paniikkiin. :(( En tiedä tuliko sillä kentästä huonot muistot mieleen… :( Mutta vähän ajan kuluttua reipastui :)) Otin muutaman luoksetulon, nämä ihan hyvin. Tuli ihan hyvää vauhtia :) Perusasento vino, ehkä tosiaan pitäisi tehdä asialle jotain… Kotona kun olen ottanut niin yleensä aika hyvin, voisikohan se vähän varoa myös jalkojani kun olen välillä olen astunut sen tassujen päälle?! Tai sitten se vaan on vino sisälläkin, mutta itse sitä en huomaa.. Pätkä seuraamista, nyt seurasi aika hyvin :) Kontakti pysyi hyvin ja muutenkin aika kivasti. Sitten luoksetulon stoppi. Tämä oli hyvä :) Muutamat kaukot i-m vaihdoilla. Nyt nämäkin hyvin. Vaihdot oli hyvät eikä edes mennyt vinoon :) Sain muilta vinkkiä, että kannattaisi opettaa myös Nasulle naksu. No illala sitten vielä naksuttelin kun Nasu söi. Ja tänä aamuna naksuttelin, Nasu alkoi aika hyvin tarjoamaan istumista, seisomista ja maahanmenoa, kun odotti että naksuttelen. Ehkä se alkaa jo hoksaamaan mitä se naksu-ääni tarkoittaa :)) Jospa tällä tapaa sataisiin myös nouto kuntoon.. :))

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image