“reeneissä”

Keskiviikkona oltiin hallilla agility reeneissä. Eihän ne kovin hyvin taaskaan mennyt ainakaan Manun osalta, menin sinne kyllä jo hälläväliä asenteella, joten ei siitäkään kovin hyvää seuraa. :(( Jotenkin oma fiilis on ollut reenien suhteen aika nollissa, eikä oikein ole jaksanut edes yrittää..:(( Ehkä sekä itseni että koirien kannalta olisi hyvä pitää reeneistä taukoa. No kuitenkin aloitettiin puomilla. Annoin Manun mennä alusta asti, koska ennenkin on mennyt hyvin. No nyt Manu sitten päätti hypätä keskeltä puomia alas.. Toisella kerrallakin nostin sen sitten puoleen väliin.. Alastulossa kyllä yritti vähän himmailla. :) Siitä jatkettiin hypylle ja kepit. Aika lontustaen Manu taas meni ja kepit todella huonosti, en oikein tiedä miten näitä reenejä saisi helpotettua, kun nytkin jo tehdään aika yksinkertaisia juttuja. Keppien päässä oli namipalkka. Keppien ympärillä oli verkot missä oli muutamat aukot. No jokaikinen kerta Manu tuli sieltä välistä.. :( Ohjasin sitten kädellä joka välin niin ehkä yksi onnistunut saatiin.. :( .. Kun tunti loppui, otin Nasun kanssa vähän tokoa. Nasu oli varsin innoissaan :) Otin aluksi putken kautta luoksetulon, Nasu tuli lujaa :)) Sitten seuraamista mikä oli ihan hyvää. Muutamat stopit putken kautta, nämäkin hyvin. Sitten muutamat kapulan palautukset, nämäkin hyvin. :) Loppuun vielä vähän kaukoja, ruutua ja jääviä . Kaukot vähän vaihtelevasti, joukossa oli sekä huonoja, että ihan hyviä.. Ruudussa keskellä namipalkka. Ensiksi meinasi mennä yhden ruutu pömpelin taakse, otettiin muutaman kerran ja ihan hyvin.. Jäävissä otin ensiksi seisomisen, pysähtyi hyvin ja kiertelin taas Nasun takana, hiukan kyllä liikkui, sitten perään maahanmeno, tämäkin hyvä, ei sekoittanut :) Lopuksi vähän myös istumista. Nämäkin ihan hyvin :)

Kommentit (1)

Vaisua..

meinaan menoa. Eilen oltiin agility reeneissä Manun kanssa. Ei oikein sujunut. Tehtiin tavallaan ympyrää hypyillä, vieressä oli putki. Tarkoitus oli siis, että osaisi alkaa lukemaan ohjaajaa, eikä sinkoilisi minne itse lystää.. Ihan hyvin Manu meni. vaikka putki olikin aika houkuttavasti edessä. Jossain välissä se kyllä myös ehti jo kyllästyä ja lähti omia reittejään menemään. Palasi kuitenkin ja saatiin ihan onnistuneita pätkiä, sitten kun tämä kuvio alkoi sujumaan lähetettiin hyppyjen jälkeen putkeen. Aluksi vaan kävi putkessa ja palasi takasin, mutta muutaman toiston jälkeen ihan hyvin. Sama hyppykuvio ja siitä kepeille. Ihan hyvin haki kepeille, mutta kepit meni todella hitaasti ja “ei vois vähempää kinnostaa” asenteella. :( Seuraava pätkä oli hyppy, hyppy ja kepit. Ensimmäinen hyppy hyvin ja kun sanoin eteen käskyn niin Manu katsoo minuun ja melkein juoksi estettä päin. Kokeiltiin uudelleen niin sama juttu. :( No jossain välissä se sitten onnistui. Kepit taas meni todella vaisusti. No laitettiin sitten lopuksi nami palkka keppien loppuun, niin kyllä sitä vauhtiakin jonkun verran alkoi tulemaan.. Tarvitasee siis jatkossakin vaan alkaa pitämään sitä palkkaa keppien lopussa. :) Mutta nyt Manu ei kyllä ollut kovin innoissaan reeneistä. Ja aina kun heitin sille lelun palkaksi niin se lähti juoksentelemaan putkeen joka alkoi kyllä ärsyttämään minua…. Otin lopuksi myös Nasulla. Muutamat pätkät agilitya ja sen jälkeen vähän tokoa. Aloitin seuraamisella, mikä on tällä hetkellä aika hyvää mielestäni. :) jäävissä otin seisomista, missä taas vähän kaartelin Nasun ympäri. Hyvin Nasu pysyi. Muutamat luoksetulot. Nämä hyvin.. Sitten kapulan heittoa. Hyvin haki ja myös palautti :) Sitten kokeilin vähän ruutua. Sain vihdoin ostettua pömpelit. Oikeastaan muoviset harmaan kukkaruukut, olisi saanut olla vaan vähän kirkaamman väriset, mutta eiköhän niilläkin saa harjoiteltua :D Samalla tyylillä otin Nasun kanssa mitä merkkiäkin, eli laitoin keskelle ruutua kannen, missä päällä nami.  :) Otin vielä lopuksi Manun kanssa vähän myös tokoa. Aluksi ruutuunmenoa, missä lätkä keskellä. Ihan hyvin irtaantuu, mutta vauhti puuttuu kyllä kokonaan, mitenköhän tähän saisi vähän vauhtia lisää?!? Ja sekin kun se aina lähtee tulemaan minua kohti kun olen menossa palkkaamaan.!? :( Sitten vähän seuraamista, mikä oli kyllä taas aikas huonoa. :( En edisty kyllä tässäkään yhtään. Yhdessä vaiheessa seuraaminen alkoi näyttää jo ihan hyvältä, mutta nyt on mennyt kyllä huononmpaan suuntaan ja paljon, kävelee varmaan metrin liian kaukana mun jalasta, kontakti katkee koko ajan ja siis muutenkin tosi huonoa, en tiedä miten tähänkin saisin vähän intoa mukaan. Tuntuu että sitä ei innosta tällä hetkellä mikään. :((  

Kuva-867.jpg

Kommentit (3)

Hallilla

Perjantaina illalla oltiin reenailemassa vähän tokoa hallilla. Otin Nasun kanssa seuraamista mikä ihan hyvää :) Jäävissä otin maahanmenon ja seisomisen. Nämä hyvin :) Luoksetulon sekä suorana että stopilla, nämä ok. Vähän meinasi ennakoida stoppia.:( Manun kanssa otin vähän seuraamista. Ja muutaman luoksetulon missä Timo piti kiinni. Tuli lujaa :)

Lauantaina olin päivällä kanssa reenailemassa, otin ensiksi agilitya. Manu aloitti. Otin pientä ratapätkää, missä oli kepit, pussi,putki, hyppy,putki,hyppy. Nämä hyvin ja lujaa ja innokkaasti meni :)) Kepeissä oli verkot ympärillä mutta ei ihan joka kepin välissä, aluksi meinasi tulla rakosista, mutta muuten meni hyvin :) Sitten Manu sai levätä ja otin Nasun kanssa, ihme kyllä aika samanlaista pätkää :D Nyt Nasukin meni aika lujaa :)) Jatkoin sitten Nasun kanssa vähän tokolla. Aluksi muutama luoksetulo. Nämä hyvin. Sitten pätkä seuraamista ja muutama merkille meno. Ihan ok. :) Kaukoissa otin i-m vaihtoja ja nyt otin melkein kisa matkalta. Nousi kyllä ensimäisestä käskystä istumaan mutta tekniikka ei ollut kovin hyvä.. Yhden noudon, tämä ihan hyvin. SItten Manu pääsi kanssa vähän tokoilemaan. Aluksi vähän seuraamista mikä oli aika vaisua. :( En saanut sitä oikein mitenkään kovin innostuneeksi.. No sitten vähän leikin sen kanssa ja otin muutamat i-m vaihdot, mitkä meni hyvin :) Kokeilin sitten vielä vähän seuraamista, mutta ei se siitä parantunut. Muuten ihan onnistuneet reenit :)

pienennös2.jpg

Ei kommentteja

Keskiviikko

Eilen oli vuorossa taas agilitya. Suht helppoa pätkää, mutta nyt Manu meni huomattavasti paremmin mitä maanantaina. Manulla oli vauhtia ja keskittyikin hyvin. :)) Ensimmäinen pätkä oli pussi, putki ja kepit. Seuraavaan lisättii vielä keppien jälkeen hyppy ja putki. Nämä meni hyvin. Palkkioksi lelu, Manu juoksenteli taas ympäri kenttää lelu suussa. :D Välillä jouduin vähän rauhottelemaan ettei ihan väsy pelkkään lelulla juoksenteluun. Seuraava pätkä oli hyppy, hyppy, pussi, putki ja kepit. Olin itse taas vähän sekaisin enkä oikein pysynyt Manun perässä. Toisella kerralla minäkin olin jo vähän hereillä ja saatiin ihan onnistunut pätkä :) Manulla riitti taas intoa ja vauhtiakin alkaa löytyä :) Loppuun vielä yksittäin keppejä missä oli verkot ympärillä, mutta välissä oli “reikiä” mistä Manukin yritti välillä oikasta..Nasukin pääsi reenaamaan :) Otin Nasun kanssa keppejä, putkea ja hyppyjä. Vauhdikkaasti Nasukin taas meni. Nasu selvästi tykkää kun menee vaan pikku pätkiä kerrallaan :) Lopuksi otin vähän myös tokoa. Nasun kanssa seuraamista, mikä oli ihan hyvää :) kaukoja, mitkä ihan ok. Paitsi kun kokeilin taas vähän pidemmältä matkalta niin eihän Nasu enää tiennyt mitä istu käsky tarkoittaa vaan jouduin taas menemään lähemmäksi että tajusi :( Muutamat luoksetulo stopit, mitkä ok. Myös suora luoksetulo oli hyvä. Jäävissä maahan menot ja seisomiset taas sekoitti. :(( Miten tämä voi olla niin vaikeeta.!? Jätin Nasun seisomaan ja itse kiertelin ja kaartelin vähän sen ympäri, ihan hyvin Nasu pysyi. Siinä kun menen Nasun taakse niin vähän se kyllä pälyilee ja välillä myös teputtelee, pitää olla tässä tarkkana.. Sitten Manoliitto. Manun kanssa vähän seuraamista, mikä ok. :) Edelleen teen lyhyttä pätkää ja käännöksiä.. Luoksetulo missä jätin Manun istumaan ja sitten kutsuin, lujempaakin olisi päässyt. Sitten muutamat i-m-s vaihdot. Vähän rupesi ennakoimaan istumisesta maahanmenoa. Muuten ihan ok. Olen ottanut nyt vähän myös kestoa seisomiseen. Kotona otin vielä vähän kapulan pitoa. Ihan hyvin :) Kivat reenit molempien kanssa. :)

Ei kommentteja

Kuulumisia

Perjantaina oltiin illalla taas hallilla reenaamassa agilitya ja tokoa. Nasun kanssa ensi tokoilin ja loppuun otin vähän agilitya. Alkuun Nasu oli aika vaisu ja ei oikein saatu mitään hyvää aikaiseksi, mutta loppua kohti Nasu vähän piristyi ja kokeiltiinkin muutama avoimen luokan hyppy ja muutamat hyppynoudot, hyvin meni :) Seuraaminen ihan ok. Kaukot taas vähän vaihteli, muutama hyväkin saatiin :) seuraamisen maahanmenot ja seisomiset meni aika sekaisin, taas.. Tarjosi koko ajan seisomista. :( Loppuun vähän putkeen menoa ja hyppyjä.. Manun kanssa otin pientä pätkää agilitya, keppejä, hyppyjä ja putkea, ihan hyvin meni :)mukavat reenit :)
Lauantai-iltana oltiin kanssa hallilla ja sama teema jatkui, eli agilitya ja vähäsen tokoa. Aika samanalaista harjoittelua kuin perjantainakin. Lisäksi kotona vähän seuraamista ja kapulan pitoa Manun kanssa :)

Maanantaina oltiin kanssa hallilla, mutta nyt ei Manu oikein keskittynyt yhtään, sinkoili minne huvitti ja minulla tietysti meni hermot.. Yritin ottaa sen kanssa puomia, missä kylläkin oli alhaalla putki, niin eikös tämä koko ajan sinkoillut sinne putkeen, laitoin sitten molempien putkien päät kiinni ettei olisi päässyt sinne, mutta sitten se lähti jonnekkin muualle sinkoilemaan. Laitoin Manun sitten jäähylle ja otin Nasun kanssa. Ihan ok:sti Nasun kanssa aluksi. Paitsi se sai varmaan keinu kammon, kun en lähtenyt siirtämään keinua pois kun joku aikasempi oli sitä ottanut, kun sitten tein Nasun kanssa puomia ja siitä hypylle ja hypyn jälkeen oli keinu ja yritin kyllä huutaa Nasua ettei olisi mennyt sinne niin eikö tämä jästipää mennyt ja pelästy jumalattomasti kun keinu pompahti, kun ei olla sitä vielä kokonaisena otettu. Lopun ajasta Nasu menikin häntä luimussa :(( Ei kovin onnistuneet reenit..

pienennös.jpg

Ei kommentteja

Nasu,Manu ja Siru

Kuva-113.jpg

Kuva-117.jpg

Kuva-047.jpg

Kommentit (1)

Manu 6 kk

3.11 Manulle tuli ikää 6 kk :)) Ihana nähdä kuinka se on kehittynyt kuukausien aikana :) Painoa Manulla on tällä hetkellä sellaiset 6.3 kg

Eilen oltiin eläinlääkärissä ja Manulta postettiin 3 maitohammasta. yksi kulmuri ylhäältä joka oli tiukassa ja loput alhaalta, jotka vähän heiluivatkin. Manu olikin koko illan vähän sekava. Vinku ja ihmetteli kun ei oikein pysynyt jaloillaan. Aamulla saikin hepuleita ja juoksenteli ympäri kämppää ja näytti taas normaalilta. :D On se kyllä ihana :)

Kommentit (1)

Agilitya ja vähän tokoa

Maanantaina käväisin töitten jälkeen agility kentällä. Manun kanssa otin eteenmenoa, kiertoa, puomia, ja keppejä. Hyvin Manu kyllä menee :) Kokeilin puomiakin kokonaan ilman, että en nostanut sitä puomin päälle, hyvin sujui :) kontaktille ei vielä kunnolla pysähdy.. Kokeilin keppejäkin ilma verkkoja kuudella kepillä, tässä Manu ei oikein malttanut. hypyt ja kierrot meni hyvin. Palkkioksi heittelin Manulle leulua, ja Manu poika liiteli lelu suussa ympäri kenttää :)

Nasulle otin kanssa aika lyhyttä pätkää, yritin hakea Nasulle vähän vauhtia ja välillä se kyllä näyttikin aika innostuneelta :) Ehkä sekin on huomannut kuinka hauskaa tuo liitely on ;D

Kotona otin Manun kanssa kapulan pitoa, nyt jo malttaa pitää suussa vähän pidempään ja olen pyytänyt sitä tulemaan sivulle kapula suussa. välillä taisi kyllä kapula tippua ennenkun pääsi sivulle, saatiin kyllä muutama hyväkin :) Jossain vaiheessa Manu karkasi kapulan kanssa juoksentelemaan ja meinasi alkaa pureskelemaan sitä… Hain sen takasin, kun se ei sitä palauttanut vaikka vähän aikaa yritin :D Otettiin vielä muutama kerta ja hyvin Manu jaksoi keskittyä. Otettin myös vähän seuraamista, tämä alkaa näyttämään jo ihan hyvältä. Aika lyhyttä pätkää olen ottanut enemmänkin vain muutaman askeleen ja vähän myös käännöksiä. Lopuksi vähän leikkimistä ja muutama i-m-s vaihto. Vähän Manu pomppaa ylösnousussa sivulle, mutta en tähän ole vielä puuttunut. Lopuksi muutama merkille meno missä lätkä takana (en vieläkään ole saanut homattua pömpeleitä, että saisin reenattua ruutua) Tämä hyvin ja tässä myös pysyi takana, eikä lähtenyt minua kohti mitä tekee yleensä ruudussa. :)

Tasapuolosuuden vuoksi otin myös Nasulla, seuraamista, maahanmenoa ja seisomista niin että vähän kiertelin ja kaartelin sen ympäri kun pyysin sen seisomaan, ihan hyvin Nasu pysi, välillä kyllä vähän liikkui.. Sitten vähän kapulan pitoa, tämä ok. Seuraaminenkin oli aika innokasta kun olen ottanut aika lyhyttä pätkää :)

Ei kommentteja

Viikonloppu

Lauantaina oltiin pirkkalassa nurmikentällä reenailemassa Annen, Katin ja Timon kanssa. Huh, kun oli kylmä :D Aloitin Manun kanssa luoksetulolla, Anne piti kiinni. Manu tuli aikas lujaa :)) On se kyllä hauskan näköinen kun se juoksee, korvat takana ja hyvä ilme päällä :) Sitten vähän leikin Manun kanssa, nyt se jo innostuu lelusta, vaikka ei vielä palautakkaan minulle, enemmän leikkii vielä itsekseen, mutta eiköhän tämäkin ajan kanssa :) Sitten seuraamista muutamalla askeleella, hyvin Manu haki perusasennon ja muutenkin keskittyi hyvin :) Manu oli aikas pätevä nuori mies. :) Vaikka muutaman kerran juoksi härnäämään Katin koiria jotka olivat kentänlaidalla. Manu on kyllä ihan hulluna kaikkiin koiriin, pomppii, hyppii naamalla vaikka toiset irvistää ja näyttää hampaita. Tähän pitää kyllä alkaa puuttumaan vieläkin enemmän, voi meinaan joskus käydä huonosti..

Sitten Nasu, aloitin luoksetulolla, mikä ihan ok.. Seuraamista mikä oli aikas kaameeta taas kerran, ihme haahuilua ja minäkin astuin muutaman kerran Nasun tassun päälle, niin se rupesi väistelemään jalkojani ja sinkoili välillä ihan ihmeellisesti.. Merkille meno, mikä oli ihan ok. Kaukoja, missä namipalkka Nasun vieressä. Nyt meni ihan hyvin, ei kääntyillyt hirveästi ja tekniikkakin ehkä vähän parempi :) Muutaman kerran kyllä varasti namipalkalle.. Mukavat reenit, lukuunottamatta kohmeisia sormia, hyvä kun pystyi ratista pitämään kiinni kun lähdettiin :D

Kommentit (1)