aamun “tokot”
Aamulla oli taas aikainen herätys ja nasukin käänsi vain kylkeä kun minä nousin aamupuuhiin. Kun aamulenkit oli käyty niin otin sisällä vähän tokoilua, pyrin aina tekemään muutamia liikeitä aamulla ennenkun lähden töihin. Otin paikallaoloa aika lyhyeltä matkalta n.5 minuutin ajan ja sitten menin palkkaamaan. Näitä otin muutaman kerran, ja keskittyminen Nasulla oli ihan ok. Seuraavaksi otin luoksetuloa, aika lyhyeltä matkalta tämäkin, kun tila loppuu kesken kotoa. :D Luoksetulosta Nasu tulee suoraan sivulle, paikka on ihan hyvä (välillä tahtoo jäädä vähän vinoon). Näitä toistettiin muutama kerta. Lopuksi sitten vähän leikittiin ”vetoleikkiä” mitä nyt Nasu voimillaan jaksaa vetää :D. Tänään pitäisi tulla kylään tyttö Chihu nimeltä Emma, olisi kolmas astutuspäivä. Olen antanut Nasua nytten jo kaksi kertaa astutukseen kyseisen Emman kanssa ja tänäänn olisi viimeinen kerta, ihan hyvin on mennyt molemmat kerrat. Toivottavasti pentuja tulee. :)) Nasu on ollut vaan aina sen jälkeen kun hänen “tyttönsä” on lähtenyt niin ihan sekaisin, mennyt ovelle vinkumaan ja pyörinyt kämpässä ihmeissään. sitä se rakkaus tettää :D
Jaro
13. Helmikuuta 2008 @ · Muokkaa
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuottaako astutus tulosta :)
Päivi
13. Helmikuuta 2008 @ · Muokkaa
Ai kun kiva nähdä karvainen lapsenlapsipuoli Nasukkainen täällä:)
Toivottavasti astutus onnistuu…tuleeko musta sitten isomummopuoli?????????
Kiva että oot avannu sivut Nasulle.
Viljo on lonkkakuvauksessa juuri nyt, pitäis kohta tulla Annen kanssa tänne. Reppana joudutaan nukuttaan:(
Eiköhän se siitä pian piristy, jaksavat sitten taas leikkiä Nasun kanssa kun näkevät toisensa:)
-Päivi-
Annika
23. Kesäkuuta 2008 @ · Muokkaa
Missä asut? Etsin sihuurosta nartulleni
sandra-77@suomi24.fi