Duo Bardin blogi

Duo Bardin juttuja matkanvarrelta..

Tietoja

Duo Bardi
Maaliskuun 4. 2008
Kaikki alkoi siitä, kun “Duo Bardi” -niminen musiikkicombo perustettiin helmikuun alussa (vai olikohan se tammikuun lopussa) 2008. Perustajina samat kaverukset kuin vuosituhannen vaihteessa perustetussa “Wanha Markka” -yhtyeessä. Tällä kertaa jätettiin vain pois kaikki turhat osiot, kuten basisti, rumpali ja laulaja. Jäljelle jäikin sitten tärkeimmät, eli kaksi miestä ja kaksi kitaraa. Siitä myöskin combon nimi “Duo”-kaksi ja “Bardi”-musiikin esittäjä, tai jotain sinnepäin.

“Duo Bardi” esittää useiden koti- ja ulkomaisten säveltäjien ja sanoittajien musiikkiteoksia kahdelle kitaralle sovitettuina. Homma hoituu siten, että pohjalla puoliakustinen 12-kielinen (Indie IRK12) kitara, siihen lisätään laulu ja hommaa väritetään (Fender) sähkökitaran introilla, sooloilla, outroilla ja muilla elementeillä sekä taustalaululla.

Emme väitä olevamme maailman, tai edes suomen parhaita soittajia tai laulajia, mutta intomme tekemiseen kumpuaa toistaiseksi luovutetun karjalan metsistä ja järvistä. Molempien sukujuuret ovat lähtöisin sieltä ja ainakin tarkoitus on, että se myös soitossa ja laulussa kuuluu. Into, raikkaus, mutta myös haikea kaipaus. (riimittelyä) Karjalasta kajahtaa, kaksi miestä, kaksi kitaraa…

Esitämme hyvien lauluntekijöiden, kuten kotimaisten Leskinen, Kuustonen, Alatalo, Mustajärvi, Lindholm, Rautavaara, Hanhiniemi, Tehosekoitin, Eppu Normaali jne. musiikkia, mutta meidän tarkoitus on liittyä edellämainittujen tekijöiden joukkoon tekemällä myös omaa musiikkia. Vieraskielisistä kappaleista mainittakoon esim. Deep Purple ja Bob Dylan.

Duo Bardin mukana on esiintynyt myös Juha Vartiainen Iskelmäniittyjen torilla 2008 ja 2009. 2009 Iskelmätorilla esiintyi myös Duo Bardin kanssa rumpali Pasi Sarajärvi. 2010 Iskelmätorilla solistina esiintyi Anne Heikkinen Vieremältä ja kesän viimeisellä keikalla oli mukana Annen lisäksi kitaristi David “Dave” Abbott.