Koirakaruselli

Aika aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin eli lampaitten viimeinen matka koitti tänään. Koirille lampaiden surma tarkoitti herkku-päivää, munuaiset, keuhkot ja rasva tekivät kauppansa. Jopa juoksuaika- paastoa pitäneille huskyille kelpasi kaikki mitä annettiin. Loput jemmattiin jonnekin, ilmeisesti koppiin? Ja sitten sitä koppia vartioitiin hartaasti.. Harvoin kuitenkaan ihan näin tuoreita antimia on tarjolla ja sitä osattiin arvostaa!

Paksu-Pate on pienellä laihiksella, vähemmän Power nappulaa ja lihaa ja enemmän liikuntaa- mikä neronleimaus! Pate ei onneksi ole perusluonteeltaan ahne vaan enemmänkin nirso, joten laihis ei ole sellaista tuskaa mitä Astilin laihduttaminen olisi. Jos sellainen jossain hulluuden/ itsetuhon/hermojen-menettämis puuskassa päätettäisiin aloittaa.

Astil on 12- vuotiaaksi erittän hyvässä kunnossa fyysisesti, mutta vanhuus alkaa näkyä käytöksessä. Portaiden yläpäässä se miettii mitähän tuo mahtaa tuolla alhaalla huitoa kun kysymyksessä on ulos meneminen. Saa todella tavata käskyjä- huitoa kuin liikennepoliisi. Ja metsässä se kulkee aivan omia polkujaan, poissa näköpiiristä.Tyypillinen kuvio on että kun ollaan jo tulossa pois Assea huudellaan ja odotellaan. Sitten se ilmestyy. Jostain. Ja kysymyksessä on kuitenkin koira joka on koko elämänsä kulkenut perässä kuin varjo. Kuin ihmisen ajatus, puhetta vailla.

Erään ystäväni sekarotuinen ( melkein suomenpystykorva) narttu Lilla täytti tänä vuonna 18- vuotta. Joten vanha koira on suhteellinen käsite! Vielä pari vuotta sitten kun Lilla oli “vasta” 16- vuotias, se näytti ehkä noin kymmenvuotiaalta. Melkoinen otus, saapa nähdä ylittyykö 20 vuotta!

Edellisessä kirjoituksessa väitin etten ole käynyt näyttelyssä kahteen vuoteen. No nyt korjataan tämä asia. Olin siis viime syksynä haskien kanssa erikoisnäyttelyssä. Taukoa ei ole ollut kuin vuosi. Huomasin myös että reilu vuosi niin Palle siirtyy veteraaniluokkaan!

Lilla ja Asse, vuosi 1997

http://www.marian-keramiikka.com/galleria/90-lukua/astil_lilla.jpg