Koirakaruselli

Muutaman keväisen päivän jälkeen talvi päättikin jatkaa kulkuaan ja homma huipentui parin viime päivän aikana. Taisi tulla koko talven lumet Suomeen kerralla. Pihamaa autoineen hautautui lumeen parissa päivässä ja saimme kokea muutaman tunnin ajan millaista on olla ilman sähköä. Ei ole kivaa ei.. Huomasin myös että savupiippu osaa “ulvoa” tuulessa kuin paraskin siperianhusky..

Lumitöitä sai tehdä ihan tosissaan, koiratarha madaltui nopeaa vauhtia. Pari päivää ilman lumenluontia ja mimmit olisivat kävelleet pois tarhastaan. Niin ja tietenkin on ihan kiva kulkea ulos portistakin. Noh..normaali talvena tässä ei olisi mitään ihmettelemistä täällä päin maata, mutta viime aikojen valossa..ohhoh..

Ystäväni Lapista soitteli ja kertoi että pikku kylän paikalliset asukkaat ovat aivan ihmeissään turistien määrästä, mennyt kuulemma aivan villiksi koko meininki- ajellaan moottorikelkoilla jalkakäytävällä jne. Minusta tämä kuvaa nykyaikaa erittäin hyvin, ihmiset etsivät luontoelämyksiä ja rauhaa. Mutta kun kaikki etsivät rauhaa samasta paikasta ei olekaan niin rauhallista enää..

Sen verran keväistä säätä pidellyt täällä viime aikoina että siirryimme suosiolla pois jäältä metsään ajelemaan. Tuli ihan “kaupunkilainen” olo, ura nimittäin lähti ison tien varrelta jossa meni niitä..mitäs ne nyt on..autoja! Pielisellä voi varmasti ajella vielä ihan huoletta mutta nöhverö mikä nöhverö- viime vuonna ajelimme sitkeästi Viekijoen jäällä aina siihen asti kunnes koirulit kahlasivat välillä mahaa myöten vedessä. Tänä vuonna ajattelin pelata varman päälle. Jäät ovat vuosi vuodelta heikompia enkä tunne aluetta, lisäksi ajelen useimmiten yksin (siis aina paitsi silloin kun otamme pose- kuvia ja Le Photographer on “lähdössä” ja “maalissa”..) Ja vaikka ajaminen on hienoa missä vain, kyllä jäällä ajaminen kevätauringossa on upeinta mitä tiedän, ikävä kyllä nämä keväthanget ovat nykyään varsin lyhytaikaista iloa. Välillä ajattelen että tämä täytyy painaa mieleen ja tästä hetkestä nautittava täysillä- ehkä ensi talvena lunta ei tule enää nimeksikään, mistään hienoista keväthangista puhumattakaan. Mistäpä sen nykyään enää tietää..

Jokatapauksessa tämän talven kunnianhimoiset tavoitteet on saavutettu; koirat eivät juokse valjaita karkuun, vetäminen sujuu hienosti ja tytsit tykkäävät hommastaan. Ne ovat kaikinpuolin ihastuttavia koiria ja saaneet minut innostumaan haskeista ja rekikoira-touhuista. Ja vaikka menetin Maruska- mammaraisen liian varhain, se päätti rekikoiran uransa parhaalla mahdollisella tavalla, se opetti kahdella nuorelle koiralle ja noviisi-kuskille miten sitä rekeä oikein vedetään ja että sivuille ei vilkuilla- aina mennään eteenpäin. Ja jos edessä on ylämäki, otetaan lisää vauhtia.

Kevään kunniaksi uusi ulkoasu, sopivasti “almost spring”.