Koirakaruselli

Upea päivä, aurinko on helottanut kirkkaalta taivaalta koko päivän. Sitä ei jotenkin osaa kaivata kunnes se taas yhtäkkiä ilmestyy taivaalle- kummallinen valoilmiö. Lunta on tullut jonkin verran lisää viime päivinä ja uran pohjat ovat melko pehmeitä, mutta niitä uria on! Paljon! Mahtavaa!

Pate on ollut mukana lenkillä muutaman kerran ja juoksee nätisti reen perässä, välillä tulee etuilu-puuska, mutta sallittakoon se ylen onnelliselle porokoiralle. Olen iloinen että se saa edes etäisesti toteuttaa paimennusviettiään ja palkintona on hymyileväinen porokoirannaama- mikäs sen parempaa.

Näin on puutarhuri lopullisesti aivopesty ja lumipesty odottamaan seuraavaa talvea- kesä ja kasvukausi on vain välttämätön (tosin mukava) vaihe talvien välissä. Ennen se oli toisin päin. Talvi oli kesän odotusta, nyt kesä on talven odotusta. Ja kun pitäisi saada se pari koiraa lisää että saisi kunnon pikkuvaljakon, pitäisi tehdä pitempi retki koirien kanssa, uusia valjaita, liinoja, koiria, kuppeja, koiria, retkiä, ankkureita, valjaita, lihaa, rustoja,koiria, kokeilisko jotain uutta nappulaa?, rekeen pitäisi laittaa pohjalevy, ens talvena sitä ja tätä jne. jne. jne.

Noh toisaalta, ajattelen että kyllä tämä nyt on vielä aika harmitonta. Rahat menee mutta henki vahvistuu..! 

 

Pate on väsynyt mutta onnellinen lenkin jälkeen:http://www.marian-keramiikka.com/galleria/2008/palle_26_02_08.jpg

Jäällä ajeleminen on osoittautunut vallan mainioksi tavaksi harjoitella suuntia, tai siis niitä on pakko harjoitella. Jopa blondi ymmärtää ettei takaisin pääse kääntymättä välillä jonnekin suuntaan. Pielisellä on kyllä kattava valikoima kelkkauria ja tarvittaessa voi pyöriä vaikka minkälaista siksakkia. Ja voi sitä ylpeyden tunnetta kun kauhukaksikko ymmärtää puhetta! Voi hyvänen aika- ne kääntyivät kun mä sanoin! ( tai sitten vastaavasti lievä pettymys jos ne eivät käänny kääntämättä..)

Myös kaikenlaista ohitettavaa tulee vastaan, viime talveen verrattuna suorastaan ruuhkaa. Tähän mennessä olemme ohittaneet hiihtäjiä, koiria, moottorikelkkoja ja siipiä- siis semmoisia varjoja joiden perässä hiihdetään? roikutaan? (Hurjannäköistä touhua muuten) Hyvää harjoitusta siis.

Ennen näiden haskien hankkimista pidin siperianhuskya lähes kissamaisen itsenäisenä koirana, joka on kiinnostunut ihmisestä lähinnä ruoka-aikaan. Miellyttämisenhalu onkin tullut ehkä suurimpana yllätyksenä, halu tehdä oikein tai ainakin yrittää tehdä. Nyt jälkeenpäin ajatellen se on täysin loogista, tuskinpa tsuktsi olisi pitänyt koiraa joka kieltäytyy yhteistyöstä..”Jäätiköllä oli pureva viima ja 60 astetta pakkasta,tsuktsi oli palaamassa kotiin jonne oli vielä 200 kilometria matkaa, mutta siperialaisilla rekikoirilla olikin huono päivä. Johtajakoira puri poikki hylkeennahka liinat ja juoksi leikkimään lumikasaan, muut koirat tarkkailivat tilannetta pitkästyneinä. Tsuktsi jäätyi lumihankeen ja koirat hölkkäsivät omaan tahtiinsa takaisin kotikylään..” Ei kuullosta oikealta?

Laumasieluisuuden jouduin määrittelemään ihan uudestaan, husky on todellakin laumaeläin. Siinä missä porokoira välillä jopa nauttii “hetken rauhasta”, haski on syvästi onneton ilman lajikumppania- mutta ei hätää, se kyllä antaa kaikkien kuulla sen..Niinpä kahden pennun hankkiminen yhtäaikaa olikin ihan hyvä ratkaisu. Maruskalle riitti paniikkiin se jos vahingossa unohtui yksin pihalle, mutta se olikin entinen safarikoira ja elänyt suuressa laumassa koko ikänsä.

Ja kun on kerran hurahtanut haskeihin..Nyt olen tutustumassa sekalaiseen sakkiin nimeltä alaskanhuskyt ja houndit, niissähän ideana on että koiria jalostetaan täysin käyttötarkoituksen ehdoilla- mitään yhtenäistä ulkomuotokriteeriä ei ole. Tärkeintä on olla hyvä rekikoira.

Tsuktsit: http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1ukt%C5%A1it

 

Kaunis päivä ja aurinkokin vilahti taivaalla meitä ilahduttamassa. Kävimme Pielisellä testaamassa jään kestävyyttä (kyllä se kesti), parivaljakko intoa täynnä ja Köpikin mukana nostattamassa lähtö tunnelmaa! Köpi haluaisi niin kauheasti lähteä mukaan, onhan se omasta mielestään ihan ehta siperian pystykorva. Muutakin väkeä oli liikkeellä, hiihtäjiä, kelkkailijoita ja enduropyörillä liikkuvia tyyppejä.

Menimme uralla kahden hiihtäjän välistä ja muutaman sekunnin koirulit näyttivät olevan varmoja siitä että kysymyksessä ovatkin haskien metsästykseen erikoistunut ihmisjoukko joilla on keihäät kädessä- kunnes lamppu syttyi pään päällä- ei kun joo nää on näitä hiihto-ihmisiä. Pari reipasta hännän heilautusta ja jatkoimme matkaa.

Yhtään ei avoin jää pimuja ihmetyttänyt vaikka eniten olemme ajelleet metsäteitä, mutta toisaalta viime talvena teimme muutaman pienen retken Viekijärven jäällä ettei se nyt ihan uutta ollut. Turhia raviaskeleita ei kaksikko ota, motto tuntuu olevan että jos kerran mennään jonnekin niin mennään sinne jonnekin sitten mahdollisimman nopeasti!

http://www.marian-keramiikka.com/galleria/2008/03_02_08.jpg

(kuvassa mimmit ajattelee että kolkataampas toi kuvaaja tosta ohimennessä, kuskin kasvoilta voi lukea että varokaa kameraa!)