by Terhi

Viihdettä ja viroilua

TANSSIJATYTTÖ

Syksyllä 2007 ilmestynyt esikoiskirjani Silminnäkijä on saanut odotettua jatkoa! Uunituore viihderomaani Tanssijatyttö jatkaa parikymppisen Stinan tarinaa siitä, mihin se Silminnäkijässä jäi.

TT kansi_scan2.jpg
(Kirjan kansi: Liisa Lähteenmäki)

Silminnäkijän sivuilla alkanut tarina parikymppisestä Stinasta jatkuu huipentuen Lontoon musiikkimaailman vauhdikkaisiin kiemuroihin!

Stina toipuu elämäänsä varjostaneesta murhatapauksesta Jerseyn saarella ystävänsä Carolin ja tämän perheen luona. Paikallisesta yökerhosta yllättäen avautuva työtarjous riuhtaisee Stinan ja Carolin teknotähti Cedric Simonsin taustatanssijoiksi, ja pian ystävykset jo löytävät itsensä Cedricin ja kumppaneiden lontoolaiselta harjoitushuoneistolta.

Vaikka Carolin veljen kanssa selvittämättömäksi jäänyt suhdesolmu painaa Stinan mieltä, tekee Cedricin läheisyys tehtävänsä. Miehellä on kuitenkin salaisuus, joka paljastuessaan synnyttää Stinaa edellistalvesta kipeästi muistuttavan deja-vu’n, eikä taksin takapenkillä vinosti hymyilevä murhamieskään lopulta vaikuta yhtä kuolleelta kuin on aiemmin antanut olettaa.

A4-kokoinen tiedote kirjasta ja sen kirjoittajasta.
(Vaatii yo. linkin jälkeen vielä yhden klikkauksen.)

Tanssijatyttö alkaa näin.

Haluatko tilata Tanssijatytön? Täällä kerrotaan, miten se onnistuu.

Lue Tanssijatyttöön liittyviä lehtijuttuja!